Oletko tyytyväinen: Hallituksen kesäloman jälkeen vuorossa irtisanomisen helpottaminen
Orpon hallitus on ensimmäisen vuotensa aikana rajannut työntekijöiden lakko-oikeuksia ja edistänyt työehdoista sopimisen rakenteita rajusti muokkaavia lakimuutoksia. Kesäloman jälkeen hallitus käy työehtojen kimppuun.
Ensimmäisen toimintavuotensa aikana hallitus sorvasi tiukan lakkolainsäädännön, jolla poliittiset työnseisaukset rajoitettiin yhteen vuorokauteen, ja lakkosakkoja korotettiin. Yhtä vauhdikkaasti hallitus on nakertanut työntekijöiden sosiaaliturvaa ja lakkauttanut aikuiskoulutustuen sekä vuorotteluvapaan.
Syksyllä puolestaan alkaa irtisanomissuojan ja lukuisten muiden työehtojen heikentämiseen tähtäävä lainvalmistelu. Orpon hallitus suunnittelee muun muassa irtisanomissuojan heikentämistä ja määräaikaisen työsopimusten sääntelyn muuttamista siten, että jatkossa työsopimus olisi mahdollista tehdä määräaikaisena ilman erityistä perustetta vuodeksi. Heikennyslistalta löytyy lisäksi ensimmäisen sairauspoissaolopäivän muuttaminen palkattomaksi omavastuupäiväksi.
Kommentit (3)
Näin syntyy 100 000 uutta työpaikkaa. Jos ei synny, ainakin saatiin palkansaajat polvilleen, mikä oli päätavoite.
Kyllä mun mielestäni pitäisi voida helpottaa selvästi haitallisen hallituksen irtisanomista.