Suodatinkahvin riittoisuus
Olen nyt muutaman päivän ajan käyttänyt suodatinkahvin kahteen kertaan. Keitän siis aamulla kaksi isoa kupillista kahvia ja iltapäivällä toiset kaksi kupillista samoista kahvipuruista. En ole huomannut merkittävää makueroa. Ajattelin kokeilla, josko noista voisi keittää jopa kolmannen kerran, lisäämällä esimerkiksi vajaan mitallisen uutta kahvia entisten päälle.
Onko kenelläkään kokemusta voiko kahvipuruja käyttää kolmeen kertaan?
Rahat vähissä
Kommentit (6)
Kun kahvi oli kortilla, laitettiin kahvin joukkoon suolaa, kun keitettiin samoista purista.
Espressokahvista tuo luultavasti toimisi paremmin.
Meillä jauhetaan pavuista aina tuoreet kahvinpurut.
Ainakin kaksi kertaa yleensä keitän näin että lisään yhden mitallisen puruja, ei vaikuta makuun.
Ennemmin rahan ollessa tiukalla panostaisin siihen kahvin laatuun ja vähentäisin määrää, kun koettaisin kitkutella roopeankkakonsteilla pahan makuista kahvia.
Yksi kupillinen aamulla ja toinen iltapäivällä, siihen vähäisempään (kofeiinin) määrään tottuu kuitenkin aika äkkiä.
Mikä ei ole kiellettyä on sallittua.