Miksi jotkut ihmiset muistavat kaiken että mihin ovat laittaneet minkin tavaran tai missä ovat nähneet sen viimeksi?
Minulle ihan mahdotonta. En pysty muistamaan mihin pistin jonkun tavaran viisi minuuttia sitten.
Kommentit (16)
No mistä se nyt johtuu että ihmisillä on eriasteiset kognitiiviset kyvyt ja esim. hyvä muisti.
Onko sulla tavaroille tietyt toimivat säilytyspaikat vai onko kämppä aina hujan hajan?
Tavarat laitetaan aina samaan paikkaan mistä on ottanut. Opettele siivoamaan, järjestämään.
Mua taas stressaa kun ihmiset ei laita tavaroita sovituille paikoille, koska silloin en voi käyttää hyödyksi sitä tietoa joka minulla on tavaran sijainnista, vaan joudun kesken tekemisen käyttämään energiaa sen tavaran etsimiseen.
Paikka kaikelle, kaikki paikalleen.
Puhelin on ainoa, joten etsiskelen, koska käytännössä kaikelle muille on omat paikat. Eihän tavaroita joudu etsimään, kun tietää missä niiden kuuluu sijaita.
Ei nyt ole kysymys tavaroiden oikeista paikoista eikä kodista, vaan nämä ihmiset muistavat myös kaikki muut asiat ja tavarat missä tahansa työpaikoilla tai pihalla ("Mä vein sen tuonne keittiön pöydälle") eikä ne paikat missä ne tavarat ovat, ole välttämättä mikään niiden "oma paikka" vaan esim. reppu, missä tavara on ollut mukana kaikki ihmiset siirtelevät tavaroita eri paikkoihin. Yhdellä tavaralle saattaa yhdessä kodissa olla kolmekin eri paikkaa missä se normaalisti on ja toiset muistavat heti missä niistä kolmesta paikasta se nyt on ja toiset eivät. Samoin reissussa ollessa muistavat mikä tavara on missäkin, eikä niille yleensä reissussa ole mitään omaa paikkaa, tai sitten niille on monta vaihtoehtoista paikkaa (lapsen rattaat, auto, junan hattuhylly, hansikaslokero, majoituspaikan pöytä tai kaappi), muistavat myös sellaisia asioita kuin minkälainen sää oli viime kesänä ja toissa kesänä, minä en missään nimessä, tai mitä he ovat syöneet ruoaksi viime maanantaina.. Millainen sää oli viime viikolla jne. Ylipäätään muistavat hyvin Mitä ovat tehneet viime aikoina tai mitä kukakin on sanonut. Minä muistan vain kaikkein mullistavimmat asiat tai itselleni selkeästi tärkeimmät.
Joko sinulla on huono muisti, tai et keskity siihen mitä teet. Ehkä noilla asioilla ei ole itsellesi merkitystä ja siksi et paina mieleen. Onko kyseessä uusi ilmiö vai pidempään jatkunut tilanne?
Vierailija kirjoitti:
Joko sinulla on huono muisti, tai et keskity siihen mitä teet. Ehkä noilla asioilla ei ole itsellesi merkitystä ja siksi et paina mieleen. Onko kyseessä uusi ilmiö vai pidempään jatkunut tilanne?
En puhu nyt itsestäni, vaan ihan yleisesti muistamiskyvyn eroista eri ihmisillä. Asia on mielestäni kiintoisa.
Aika yleistä näyttää olevan, että tavaroille on paikka. Eikä tarvitse etsiä. Suosittelen myös adhd-väelle.
Nyt vanhettua kyllä huomaa ongelmia tuollakin alueella. Muisti on välillä (ehkä stressin takia) aivan järkyttävän huono. Aina ei ole varma, mikä päivä tänään on, koska ei enää käy töissä, mikä auttaisi hahmottamaan ajan kulua.
Tavarat ovat sen verran hyvässä järjestyksessä, että jos puoliso ei aina tyrkkäisi kaikkea siihen, missä on tyhjä paikka, niin ei juuri niiden löytämisessä ole ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ole kysymys tavaroiden oikeista paikoista eikä kodista, vaan nämä ihmiset muistavat myös kaikki muut asiat ja tavarat missä tahansa työpaikoilla tai pihalla ("Mä vein sen tuonne keittiön pöydälle") eikä ne paikat missä ne tavarat ovat, ole välttämättä mikään niiden "oma paikka" vaan esim. reppu, missä tavara on ollut mukana kaikki ihmiset siirtelevät tavaroita eri paikkoihin. Yhdellä tavaralle saattaa yhdessä kodissa olla kolmekin eri paikkaa missä se normaalisti on ja toiset muistavat heti missä niistä kolmesta paikasta se nyt on ja toiset eivät. Samoin reissussa ollessa muistavat mikä tavara on missäkin, eikä niille yleensä reissussa ole mitään omaa paikkaa, tai sitten niille on monta vaihtoehtoista paikkaa (lapsen rattaat, auto, junan hattuhylly, hansikaslokero, majoituspaikan pöytä tai kaappi), muistavat myös sellaisia asioita kuin minkälainen sää oli viime kesänä ja toissa kesänä, minä en missään nimessä, tai mitä he ovat sy
Minä muistan ne sekalaiset paikat juuri siksi että valtaosalle tavaroista on sovitut paikat, eli kyllä kyse on siitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Aika yleistä näyttää olevan, että tavaroille on paikka. Eikä tarvitse etsiä. Suosittelen myös adhd-väelle.
Sanoin jo ettei ollut kysymys kodista, vaan muistin toimimisesta missä tahansa ympäristössä ja ihmisillä on tapana myös tutustua uusiin paikkoihin missä ei ole mitään vakiopaikkoja. Ja kun on kysymys matkassa kuljetettavista tavaroista niin niillä väkisinkin on jo enemmän kuin yksi säilytyspaikka. Kuten nyt vaikkapa aurinkolasit, hanskat tai sateenvarjo. Sillä hetkellä kun ne täytyy laittaa talteen jonnekin niin ei välttämättä olla minkään lipaston vieressä. Nämäkin vain esimerkkeinä. Samoin sään vaihdellessa vaatetta täytyy usein lisätä tai vähentää.
Lisäksi elämässä, varsinkin monilapsisissa perheissä, tulee usein äkkikeskeytyksiä, mitkä estävät tavaroiden laittamisen niiden oikeille paikoille, ja silloin tarvitaan sitä muistia. Ylipäätään että muistaa etsiä sen tavaran ja viedä oikealle paikalleen.
Nämä hyvämuistiset ihmiset myös muistavat jääkaappiin katsoessaan, kuinka kauan siellä on mikäkin tuote ollut, milloin se on sinne pistetty. Minä en muista onko joku purkki ollut siellä kaksi viikkoa vai kaksi päivää.
Mulla on aina tavarat samoilla paikoilla suurin piirtein. Nyt ne on olleet noin 2 vuotta samoilla paikoilla. Tavaroille ja vaatteille on omat paikkansa. Löytyy helposti! Muistaa, kun tulee rutiiniksi, että laittaa tietyn tavaran tiettyyn paikkaan.