Rankkoja asioita työssään kohtaavat!

t. sh

Omassa elämässäni olen kokenut vaikeita asioita, tavallaan on mitta täynnä. Tämä ei tarkoita sitä, etten olisi empaattinen, en vai mene kovin syvälle ihmiskohtaloihin tietoisesti.

Teen töitä lasten ja nuorten parissa ja kun näkee kaikkea sitä paskaa, mitä monet joutuvat kärsimään, niin tuntuu tosi pahalta. Silti pidän työstäni.



ap

Vanhojen ihmisten kuolema on luonnollista, vaikka se omaisille joskus on vaikeaa. Enemmän olen pohtinut erään tähän asti arvostamani ihmisen sanomat sanat uutena vuotena. Hän totesi työpaikastani ja työstäni, että ihmisen pitää olla jotenkin kylmä, että pystyy tekemään tuollaista työtä. Tätä olen pohtinut alkuvuoden, olenko kylmä kun en jää pohtimaan vanhuksen kuolemaa tai sairauksia, joille ei voi mitään, pitkäksi aikaa? Toisaalta koen, että on pakko nollata tilanne asuessaan ulos kuolevan huoneesta, 15 muuta asukasta odottaa.

Työ vain pitää hoitaa työnä.

Mutta kyllä sitä kotiin mennessä usein kantaa sisällään niin monen lapsen kohtaloa; vaikuttaa ihan fyysisesti omaan olotilaan.



Esim. jos työssä kohtaa seksuaalisesti hyväksikäytetyn lapsen, niin tällöin ei kyllä itse halua seksiä moneen päivään.



Tällä hetkellä olen hoitovapaalla, ja olen monet kerrat miettynyt töihin paluuta; haluanko enää tehdä sitä (työtä)?

Mutta toisaalta, kun kotona pieni lapsi, niin hormoonit niin pinnassa, että maailma tuntuu niin moninkertaisesti pahemmlata kuin ns. normaalitilassa.



Onneksi töihinpaluuseen vielä 1,5 vuotta, joten eiköhän siihenkin taas ehdi asennoitumaan.



t:stt

Jonkin verran vuosien kuluessa oppii tietoisesti unohtamaan, tavallaan pakottamaan itsensä ajattelemaan ihan muita asioita kotona. Mutta inhimillistähän se on, että asiat joskus jää painamaan. Silloin täytyy yrittää ne jotenki selvittää, vaikka juttelemalla sitten töissä työkavereiden kanssa.

ihmistä joka onnistuu ottamaan etäisyyttä - se on usein ihmistyössä pitkään jaksamisen kannalta olennaista!

Jos ei, vaatikaa sitä työnantajalta!