Nuorena syrjäytynyt

En mä pidä sitä sosiaalisuutta ja toisten nuorten seuraa ollenkaan noin tärkeänä, joten en. Mun molemmat lapset on samanlaisia "nörttejä" kuin minä ja isänsä, ei ole kauheasti olleet sosiaalisia eikä meneväisiä, vaan aina koneellaan pelaamassa tai koodailemassa. 

Mutta sellainenhan olin itsekin, ja mieskin oli, ja meillä on ollut oikein hyvä elämä. En näe mitään syytä miksei noilla omilla nuorillakin olisi. Vanhempi jo opiskeleekin tietojenkäsittelyoppia yliopistossa, ja nauttii kovasti opinnoista. Nuorempi on lukiossa, ja häntäkin kiinnostaa tietojenkäsittelytiede ja fysiikka. Introvertteja usein kiinnostaa enemmän asiat kuin ihmiset, eikä he siitä itse kärsi. Paitsi jos jotkut ekstrot yrittää tehdä väkisin "yksinäisyydestä" ongelmaa kuten mun äitini mun nuoruudessa yritti, silloin koin että olen jotenkin epänormaali ja huono, mutta aika äkkiä pääsin siitä yli kun pääsin yliopistoon opiskelemaan. 

Ja kyllä, tuollaiset ihmisetkin voi pariutua, usein kaltaistensa kanssa. Yliopistot ja korkeakoulut on loistavia kaikenlaisten nörttien ja outolintujen pariutumispaikkoja. Ja kyllä fiksut, elämänsä hyvin hoitavat ihmiset pareja myöhemminkin löytävät, vaikkeivat olisi nuoruuden pinnallisimpina vuosina olleet suosittuja lainkaan. Kaikki ei toki halua pariutua, esim. meillä poika sanoo ettei halua naimisiin eikä lapsia. Se on täysin ok, ihminen voi olla onnellinen ilmankin.