Sektio vai alatiesynnytys, jos aiemmin paha repeämä?
Mitä mieltä olette, kannattaako synnyttää alakautta vai ottaa sektio, jos on saanut edellisessä synnytyksessä kolmannen asteen repeämän?
Minulla on sellainen tilanne, että edellisestä synnytyksestä on reilu vuosi ja olen toipunut hyvin repeämästä (lääkäreiden mielestä).
Synnytystapa-arviossa suositeltiin alatietä, mutta saan kuulemma itse päättää. Haluaisin synnyttää alakautta, mutta en haluaisi kokea yhtä pahaa repeämää uudestaan. Kimurantti tilanne!
Olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksia. Uusi synnytys olisi edessä maaliskuussa.
Kommentit (7)
ja sektioon päädyin. Päivämäärä sopimatta, mutta helpottavaa odotella h-hetkeä, kun päätös on tehty. En uskalla ottaa sitä riskiä, että tällä kertaa repeämä ei paranisikiaan suht hyvin vaan tulisi esim hermovaurioita, joita ei voikaan enää sitten korjata. Mä myös toivuin edellisestä ihan hyvin, mutta ei se tosiaan ole entisensä tuo " värkki" ;) Viimeksi siis jouduin ihan leikkuriin kirurgin operoitavaksi kun repeämä oli niin paha. Lapsi ei ollut iso... En osaa muuten neuvoa, kuin että kuuntele itseäsi - kumpi tahansa synnytys(tapa) voi mennä hyvin tai huonosti... Tsemppiä jokatapauksessa!
Sitä minä just mietinkin, että kun sektiostakin voi tulla jälkivaivoja ja sitä paitsi miten pärjää sektion jälkeen esikoisen kanssa, kun häntä ei voi ottaa syliin kuukauteen... Toisaalta, en todella haluaisi uudelleen kolmannen asteen repeämää, kun viimeksikin meni kaksi kuukautta toipua siitä jaloilleen.
Onko täällä ketään, joka olisi synnyttänyt alakautta pahan repeämän jälkeen?
Itselleni tuli ekassa synnytyksessä todella pahat vauriot, mm. molemmat suolen sulkijat katkesivat. Korjausleikkauksen tulos jäi erittäinkin puutteelliseksi ja oli alusta asti selvää ettei noilla vammoilla enää alakautta yritetä. Toinen lapseni syntyi sunnitellulla sektiolla ja kaikki sujui loistavasti. Leikkaus on toki iso ja ainahan leikkauksiin liittyy riskejä. Itse kuitenkin arvioin että on suurempi riski revetä uudelleen ja kantaa suoliavannetta loppuelämä kuin mennä etukäteen suunniteltuun leikkaukseen. Toinen lapseni oli puoli kiloa esikoista suurempi joten siinäkin mielessä sektio oli ainoa järkevä vaihtoehto. Minulle ei tullut mitään ongelmia toipumisen suhteen ja kipujakin oli leikkauksen jälkeen mielestäni jopa vähemmän kuin repeämien jäljiltä. Suosittelen että mietit tarkkaan riskit ja teet sitten päätöksen.
Toki voi olla että toisella kertaa selviäisit ilman repeämiä, vaikea sanoa kun et kertonut oliko repeämään joku selkeä syy olemassa esim. imukuppi. Mutta ei se sektiokaan huono vaihtoehto ole.
Mulla sama tilanne kun sulla, III asteen repeämät. Laitoksella lääkärit sanoivat, että harkitaan hartaasti josko enää alatiesynnytystä suositellaan (eli käsitin, että eivät suosittele?). Lisäksi joku kätilö mainitsi, että arpikudos saattaa olla vielä joustamattomampaa kuin terve, eli senkin puolesta itse olen päättänyt sektiosynnyttää seuraavan, jos sellainen meille suodaan. Mun mielestä tuo repeämähomma oli aivan hermojaraastavaa ja iso järkytys, joten en pysty enää ajattelemaankaan alatiesynnytystä. Mutta tässäkin on niin yksilökohtaisia eroja, että mene ja tiedä....
Ainoa mikä sektiossa mietityttää, on se pitkä toipumisaika. Toisaalta, pahasta repeämästä ei välttämätä toivu yhtään sen nopeammin... Tosi hankalaa, kun pitää tavallaan itse päättää tämä asia!
Kukaan ei siis ole tällä palstalla olijoista synnyttänyt alakautta näin pahan repeämän jälkeen?
Eli minä voisin olla positiivinen esimerkki siitä, että III asteen repeämän jälkeen VOI todellakin synnyttää uudelleen alateitse ja se voi onnistua erinomaisesti.
Sain esikoisen v.2003.Synnytys kesti vajaat 2 vrk ja oli järkyttävän kivulias ja hitaasti etenevä. Loppuhuipennus oli vielä se, että repesin pahasti, eli III asteen repeämät " rapsahti" ja niitä ommeltiin synnytyksen jälkeen kaksi tuntia. Toipuminen oli älyttömän hidasta, ja istumaan en pystynyt pariin kuukauteen.Käveleminen oli myös hankalaa pitkän aikaa ja muutenkin olin tosi sairas sen pari kuukautta synnytyksen jälkeen. Silloin varsinkin ajattelin että en ikinä enää synnytä alateitse!
Aloin odottamaan pikkukakkosta vuoden 2005 alussa ja heti alkuraskaudesta lähtien murehdin tulevaa synnytystapaa. Olin lukenut juttuja juuri siitä, kun tuollaisen repeämän jälkeen seuraava syntyy yleensä sektiolla ja minua se sektio ei hirveästi taas " houkutellut" . Toisaalta ajattelin, että toista kertaa en halua repeämiä ja pelkäsin kaikenlaista. Neuvolalääkäri oli kuitenkin alusta asti sitä mieltä että repeämät on parantuneet niin hyvin, että ei ole mitään estettä sille että en voisi synnyttää taas alakautta. Kävin loppuraskaudessa vielä yksityisellä gynellä kysymässä mielipidettä ja hänkin oli ehdottomasti sitä mieltä, että kannattaisi synnyttää alateitse. Vauva oli ns. keskikokoinen, reilu 3kg ja ei kokonsa puolesta aiheuttaisi riskejä. Lääkäreiden mielestä arpikudos ei repeäisi uudestaan ja olisi todella epätodennäköistä saada samanlaiset repeämät uudestaan. Noista kommenteista sain rohkaisua ja päätin että minähän sitten synnytän alateitse!
Kun synnytys alkoi ja mentiin sairaalaan, kerroin vielä kätilölle repeämistä edellisessä synnytyksessä ja sovittiin että ponnistusvaiheessa kätilö tukee vauvan päätä repeämän kohdalta niin ettei arpikudos pääse kiristymään liikaa. Meidän sairaalassa myös käytetään yleisesti synnytyksessä ennen ponnistusvaihetta lämmintä kaurapussia sekä öljyä välilihan pehmittämisessä joka sekin ehkäisee repeämistä (esikoinen syntyi eri sairaalassa). Kätilö toimi sitten synnytyksessä juuri niinkuin pitikin ja sanoi oikein kun vauva oli syntymässä että " nyt tuen täältä vauvan päätä niin varotaan niitä vanhoja repeämiä" . Synnytys onnistui erinomaisesti ja uskomatonta mutta totta : EI YHTÄÄN TIKKIÄ tarvittu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! En ollut uskoa tuota itsekään... Toipuminen oli erittäin nopeaa, koska alapää pääsi paranemaan ja palautumaan aivan eri tavalla kuin sillon edelliskerralla niiden repeämien takia. Pystyin istumaan heti synnytyksen jälkeen ja tekemään kaikkea muutakin.Olo oli aivan mahtava!
Niinpä minä puhuisin alatiesynnytyksen puolesta! Riippuu tietysti hyvin paljon siitä millaiset repeämät aiemmin sait, mitä lääkärit sanovat, kuinka olet toipunut ja mitä mieltä itse olet, uskallatko uudelleen synnyttää alateitse. Tsemppiä päätökseen ja muista että myös näitä positiivisia tarinoita on olemassa!
Alatiesynnytys oli kamala, ja repesin pahasti. Toivuin hyvin lääkärien mukaan, vaikka itsellä on tuntemuksia sekä näen itse selvästi mistä kohti olen ollut revennyt, eli entinen se värkki ei ole...
Toisen sain itse päättää, kumpi tapa. Sektion valitsin. Vaikka lapsi oli ennustettu pienikokoiseksi, paljon pienemmäksi kuin esikoinen. Sektion myös sain, mutta sekään ei mennyt ihan nappiin, verenvuoto oli valtava, kun verisuoni katkesi väärästä paikasta ja sen lisäksi kärsin vuodosta leikkauksen perästä kun kohtu ei supistunut ennenkuin hirveillä lääkkeillä, ja karmeat kivut (joihin sain lääkitystä kyllä sit tarpeeksi, mutta painelukipuun ei auta mikään). Esikoinen oli pieni 1v10kk toisen syntyessä, ja vaikka mies oli 3vk kotona, niin neljännellä jo jouduin vähän puolikkaita päiviä hoitamaan yksin esikoisen sekä vauvan, seurauksena kohtutulehdus kun varomattomasti nostin kerran isompaa. Tuntemukset kun oli jo ok, nin unohtui jotenkin varoa. puoli vuotta piti varoa kaiken kaikkiaan. Esikoisen kanssa oli tosi hankalaa aluksi. Ehkä jälkiviisaana se alatiesynnytys sittenkin olis ollut parempi minun tapauksessani, mutta mene ja tiedä, se kipu... ja niin paljon voi mennä siinäkin pieleen... (esikoisen synnytys kesti 3vrk, olin zombie pitkään, ja sektion jälkeen olin jotakuinkin heti pystyssä ja virkeänä kuin peipponen kaikesta huolimatta eli sikäli hyvin meni sekin!) Ei kuitenkaan kaduta, niin että miettisin sitä ollenkaan. Esikoista ihmettelen yhä, että olisvat voineet leikata nimenomaan silloin!