Jatkuva muutoksen tila on mukisematta hyväksytty väistämättömäksi osaksi elämää ja maailman tilaa vaikka niin ei tarvitsisi olla

Esimerkiksi työelämässä. Ihmisiä painostetaan jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja lisäopiskeluun muutoksen edessä, mutta se muutos itsessään on keinotekoista eikä juurikaan tuota mitään lisäarvoa. Hyvänä esimerkkinä toimivat opettajat, jotka joutuvat sopeutumaan jatkuvasti muuttuviin opetussuunnitelmiin ja erilaisiin opetuksen välineisiin sekä tiloihin, mutta mitään näyttöä näiden uusien innovaatioiden hyödystä ei näytä olevan.

Onko ihme että suuri osa ihmisistä väsyy työelämässä, kun se on jatkuvaa muutosta, kehittymistä, edistymistä? Missään ei saa kokea olevansa hyvä, kun asiat taas muuttuvat. Meillä on yhteiskunnassa paljon ihmisiä, jotka viihtyisivät suht yksinkertaisessa työssä (kuten minä), mutta ne hanttihommatkin menevät enemmän ja enemmän kohti huuhaan keksimistä. Miksi?