Mika Aaltola ei saa jatkokautta UPI:n johdossa eli hänen on pakko löytää joku muu työpaikka
Jos ja kun ei todennäköisesti tule valituksi europarlamenttiin, niin sitten hänen pitää löytää joku muu paikka. UPI:n johtoon valitaan kuitenkin joku muu henkilö.
Kommentit (2)
Miksi minä en äänestänyt Perussuomalaisia, kuten olen äänestänyt viimeiset 20 vuotta?
Tähän ei vaikuttanut hallitusvastuu millään tavalla. Vaan olen Perussuomalaisten toimiin hallituksessa tyytyväinen.
Syy miksi en äänestänyt oli se, että näissä vaaleissa itselläni painoi vaakakupissa erityisen paljon Ukrainan sota, nyt jopa enemmän kuin maa-han-muu-tto (olemme välillisesti jo sodassa Venäjän kanssa). Tukea Ukrainalle on lisättävä ja lisättävä. Ja vaikka uskonkin Perussuomalaisen puolueen tukevan Ukrainaa erittäin vahvasti, en ollut varma heidän Euroopan parlamentissa olevasta ryhmästään. Ylipäänsä näiden ryhmien vaikutus ja valta Euroopanparlamentissa on jäänyt minulle epäselväksi. Mietin kuitenkin äänestyskoppiin asti Perussuomalaisten äänestämistä. Myöskin Ehdokkaat olisivat voineet painokkaammin puhua Ukrainasta omissa vaalikonekuvauksissaan.
Tästä syystä annoin ääneni Mika Aaltolalle, koska hänen kantansa on kristallin kirkas.
Venäjä on Suomelle eksistentiaalinen uhka ja Ukrainan on pakko voittaa! Sen on pakko!
Seuraavissa kunta- ja eduskuntavaaleissa äänestän Perussuomalaisia. Harva poliitikko ostaa itse tykin ammuksia Ukrainalle, kuten Jussi Halla-aho. Kiitos siitä.
Työpaikka löytyi eilen. Onnea !!!!!!!