Montako vuosikymmentä Moring sai toimia ympäri Suomea?
Tässähän on suuren mittaluokan sarjamurhaaja. Yhteistä monelle tapaukselle maailmalla se kuinka kauan naisia katosi ja kuoli, hyvinkin julkisesti, mutta oli myös elossa olevia todistajia, ilman että kaveria saatiin kiinni.
Olisi Netflixillä true crime - dokumentin paikka.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Muovipussi päähän!
Vois käydä epsteinit eikä kukaan olis pahoillaan.
Mika Moring oli Jäken murhien aikaan vuosina 90-93 19 - 22v ja Jäken murhaajaa on arveltu 30-40-vuotiaaksi ja sanottu että autossa oli lastenistuin.
Moring on tuomittu kuitenkin jo vuonna 90 Kirkkonummella kun ei päästänyt naista autostaan ja pahoinpiteli tämän jne.
Toisessa ketjussa joku kertoi, että oli saanut Moringin näköiseltä kyydin nuorena horjahdellessaan baarista. Mies oli istunut autossa eikä vaikuttanut väkivaltaiselta.
En tiedä oliko M mutta jos joku olisi jo nuoresta tottunut odottamaan kadulla tuleeko baareista ulos naisia, taksikuskille tms. sellainen olisi OK. Oliko ennen vanhaan normaalia, että jotkut odottivat autoissa baarien lähellä? Melko pelottavaa jos ulos tulevat ovat kuitenkin usein humalassa. Mikä on odotettu palkka jos kuski ei pyytänyt rahaa?
Jos vihanhallinnan kanssa on ongelmia, ei missään nimessä pidä yrittää päteä autolla ja käyttää sitä naisten kuskaamiseen. Etenkin jos uutisten mukaan Moring saattoi kyyditä uhreja muualle kuin uhrien kotiin.
Onko tiedossa, veikö M kotiinsa ne, jotka suostuivat jatkoille mutta mökille tai muualle heitä, jotka eivät halunneet? Moniko suostui ja miten naisia nukahti niin, etteivät tienneet, minne auto oli menossa, jos niin kävi?
Jossain uutisessa miehen naapurit kertoivat kuinka kotitalon käytävällä pyöri huonokuntoisia naisia, osa naapurien ovikelloa soittaen. Joku kertoi miehen hakanneen.
Kävisi järkeen, että jos ei pystynyt hillitsemään väkivaltaisia taipumuksia vaikka oli kotitalossaan jossa naapurit tunnistivat hänet, ei pystynyt hillitsemään itseään muuallakaan.
Anonyymi nainen kertoi uutisessa, että M vaati häntä olemaan "kiltti" eli tarjoamaan seksiä. Ei halunnut päästää naisia pois. Varmasti ymmärsi itse ettei touhu ole tervettä jo ennen muuta väkivaltaa.
Katoamistapausten välillä M oli tutkinnassa ja sitten vaihtoi autonsa väriä. "Uusi elämä" kun voi tarjota kyytiä toisenvärisellä autolla? Sitten taas katoamistapaus.
Lisäksi M:n kotitalossa oli naapurin mukaan jonain iltana tai yönä kuulunut "hirveää poraamista" (poralla vai itkua) ja ihan kuin koiran ulinaa tai mitä olikaan. En tiedä mistä oli kyse ja mihin liittyi.
Tämä on ehkä pelkkää uteliaisuutta, mutta haluaisin nähdä parempia valokuvia Moringista. Häntä on kuvailtu komeaksi, mutta tietysti tämä ainoa julkisesti näytetty kuva on epäonnistunut, kai.
En siis epäile ikinä tavanneeni tätä tyyppiä, mutta haluaisin nähdä, miltä näyttää mahdollinen sarjamurhaaja, jota on kuvailtu hyvännäköiseksi ja luotettavan oloiseksi.
Vierailija kirjoitti:
ainakin sillä riitti naisia, niin kuin muillakin jännämiehillä. niistä naiset tykkää.
Niin. Olisiko se ihan vain niin, että naiset eivät tykkää noin niin kuin kokonaisuutena, mutta jotkut tykkää? Olisiko se niin, että katsoo mihin omat rahkeet riittää ja tyytyy niihin naisiin joita niillä rahkeilla saa? Eli määrittelee oman kohderyhmänsä. Moringilla riitti rahkeet hieman syrjäytyneisiin naisiin. Mutta niitäkin hänen piti tappaa. Voihan tuolle joku olla siitäkin kateellinen.
Jos Riina Mäkisen seuralainen puhuu totta, että Riina lähti kävelemään, pidän hyvin todennäköisenä että helsinkiläisenä päihdeongelmaisena Riinalla on voinut olla Moringin puhelinnumero. Ai et tarvi kyytiä, no ota mun numero jos joskus tarvit- ja Riina on soittanut Loviisasta Moringille että saisko kyydin kotiin? Toki pidän yhtä epäuskottavana tätä " Muija vaan lähti kävelemään metsään" väitettä niin seuralaisen kuin Mikankin kohdalla.
Moring on kidnapannut, raiskannut, uhkaillut ja hakannut myös ihan tavallisia naisia Tinder-treffien tms. kautta, ja yrittänyt ihan lenkkeilijääkin saada kyytiinsä (Vuosaaressa muistaakseni) . Tekee niin pahaa ajatella Saaran ja Katjan viimeisiä viikkoja ja päiviä, hullun vankina, pelossa ja kivuissa.
. Moringin yksi pimeimmistä jutuista oli se jossa pakotti pienen vauvan äidin ja sen vauvan olemaan kanssaan metsässä, viikko tolkulla. Toi kaveri on todella pimeä, en mäkään tajua miksi niitä valokuvia ja tutkimuksia hänen taustoistaan ym. ei julkaista. Lehdistöä pitäisi kiinnostaa enemmän perinteisen sarjamurjaajan kiinnijääminen Suomessa.
.
Vierailija kirjoitti:
Vähän naiivia olettaa, ettei tällaisia tekoja kantavia olisi suomen mittakaavassa kuin yksi.
Täh? Koko ketjussa kukaan ole olettanut tällaista. Luetunymmärtäminen.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista kyllä on, että selvittämättömät ns. Järvenpään sarjamurhaajan tekoset sopivat täydellisesti Moringin uhriprofiiliin. Hieman syrjäytyneitä, yksinäisiä naisia, joita ei ihan heti älytä kaivata.
Mutta Moring on liian nuori, ei sillä tavalla mätsää. Mutta samanlainen tyyppi on varmaan noiden 1990-luvun tekosten takana. Kuollut tai telkien takana tai hullujenhuoneella. Tai sitten vapaan ja kiikkustuolissa muistelee kaiholla tekojaan.
Miksi Moring olisi liian nuori? Nimenomaan juuri oikean ikäinen. Teot alkaa 2-kymppisenä, ei 4- tai 5- kymppisenä. Hän oli 2-kymppinen kun kaverin kanssa pakottivat naisen autoon ja raiskasivat. Iltalehti kts.
Neiturin kanava on muuten erittäin kaunista seutua, siitä kun ajaa tietä ylöspäin kohti Viitasaarta niin on myös tieltä nähtynä jylhää kalliota ja vesistöä. Siitä kanavasta 1km pohjoista päin on Horonkylän tienhaara, hauska nimi ja sieltä myös kalmo löytyi. Onko paikka Moringille nimen takia valikoitunut vai miten lie tonne eksynyt.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka ne naise lähti tuon kyytiin? Kuvasta näkee, että psykopaatti!
Ei näe. Sä et kenestäkään näe kuvasta että psykopaatti. Mutta sä luulet näkeväsi koska oletat sen olevan psykopaatti.
Vierailija kirjoitti:
Mika Moring oli Jäken murhien aikaan vuosina 90-93 19 - 22v ja Jäken murhaajaa on arveltu 30-40-vuotiaaksi ja sanottu että autossa oli lastenistuin.
Moring on tuomittu kuitenkin jo vuonna 90 Kirkkonummella kun ei päästänyt naista autostaan ja pahoinpiteli tämän jne.
Ikää voi olla vaikeaa arvioida. Jotkut ihmiset vaikuttavat huomattavastikin oikeaa ikäänsä vanhemmilta tai nuoremmilta.Oli tekijä kuka tahansa, niin lastenistuin on voinut olla myös hämäystä. Kun pyytelee ihmisiä kyytiinsä, on lastenistuimella voitu pyrkiä vaikuttamaan luotettavalta perheenisältä, jonka kyytiin on turvallisempaa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka ne naise lähti tuon kyytiin? Kuvasta näkee, että psykopaatti!
Ei sitä mistään yhdestä kuvasta näe, saati livenä mahdollisesti mukavasta käytöksestä ja miellyttävästä hymystä, joka ei ole näkemääsi kuvaan tallentunut. Tulkintaasi vaikuttaa ennen kaikkea se, että kuvaa nyt katsoessasi jo tiedät miehen taustasta ja rikoksista.
Siinä on hyvä kysymys. Muitakin ihmisiä on jotka ovat netin kautta tai deittipalstoilla kalastelleet uhreja. Vai sovellus nykyään. Ellei livessä, somessa tai jopa työpaikkansa avulla. Se on toinen kysymys miten tietoisia tekijät ovat toiminnastaan jos on alkoholi tai muu kuvioissa. Tai miksi ei enää herätä mikään omaan käytökseen.
Eiks sillä Jäken sarjamurhaajalla ollut joku tietty tekotapa ja sit käsilaukkuihin liittyvä juttu? Jotain sellaista. Uhrit löytyi hiekkakuopasta, ei vesistöstä.
Tää Moring on lehtitietojen mukaan pakottanut naisen kyytiinsä jo 30v sitten.