Mitä puoluetta äänestätte eduskuntavaaleissa 2027?
Äänestin viime vaaleissa perussuomalaisia. Seuraavissa vaaleissa äänestän kristillisdemokraatteja tai vasemmistoliittoa.
Kommentit (24)
Kaikki puolueet ovat rahaeliitin korruptoimia. Suomi on jo varastettu suomalaisilta.
Vaikea kysymys, olen äänestänyt 2019 vihreitä ja 2023 kokoomusta, tämä ja edellinen hallitus molemmat aivan katastrofeja. Mahdollisesti ääni menee liike nytille
Demareille menee ääni aina tästä lähtien, välillä olen äänestänyt vihreitäkin mutta nyt täytyy kunnon potti vastukseksi nykyhallituspolitiikalle
Persuille menee ääni.
Jännää että Suomessa on oikeasti varsin suuri määtä näitäkin tyyppejä jotka äänestävät sitten vaaleista toiseen persuja, vassareita tai kdta. Tätä olen aina ihmetellyt. On se yksi taiteenlajikin politiikassa aina puolueilla saada tämä liikkuvien porukka puolelleen. Mutta ihan hyvinhän noissa puoleet ovat aina onnistuneet kun liikkuvat äänestäjät liikkuvat aina vaaleista toiseen toiseen puolueeseen.
Äänestän varmaankin SDP:tä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Toivon kuitenkin, että ennen seuraavia eduskuntavaaleja perustettaisiin ulkomaalaiskriittinen puoluekartalla vasemmistoon kuitenkin sijoittuva puolue, siis SDP:n ja PS:n parhaat puolet yhdistävä puolue, jota voisin äänestää.
Vasemmistoliittoa. Mahd. myös demareita, koska pm. ja ainut mahd. hallitukseen vasemmistoliitolla.
Jokin uusi puolue joka on oikeasti suomalaisen puolella.
Vihreitä niin kuin tähänkin asti.
Vierailija kirjoitti:
Odotan jo innolla uusia vaaleja.
sama
Jos kokoomus laskee eläkkeitä, äänestän ensimmäistä kertaa elämässäni kokoomusta. Mikäli näin ei käy, äänestän tapojeni mukaisesti demareita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan jo innolla uusia vaaleja.
sama
Joo, tosin odotin sitä innolla jo 2021-2023 ja petyin taas. Toki onneksi lähes koko 2019-2023 johto on poistunut.
SDP. Pienenä toiveena olisi talouden kuntoon laittaminen niin että se olisi kaikille tasapuolista koska se nyt on pakko kuitenkin tehdä. Lisäksi toivoisin jo tältä hallitukselta neuvotteluja yli puoluerajojen että miten jatketaan tämän kauden jälkeen niin ettei tarvitse jatkuvasti heilua puolelta toiselle.
Äänestin Persuja. Olen tosi pettynyt, ettei riittäviä leikkauksia tehdä ja vielä pettyneempi siihen että verot käytännössä nousevat.
En äänestä jatkossa enää mitään nykyisin eduskunnassa olevaa puoluetta.
Oikeistolaiselle ei tahdo löytyä oikein puoluetta, kun kaikki ovat vasemmistopuolueita.
Äänestän ehkä liberaaleja seuraavissa vaaleissa.
Perussuomalaisia äänestän ja toivon että tämä nykyinen hallitus saisi jatkaa vielä seuraavankin hallituskauden jotta suomesta tulisi parempi paikka ja että täällä olisi toivoa tulevaisuuteen.
Sdo,vas,vihreät ja keskuta on sellaiset puolueet että niitä ei pidä ikinä päästää hallitukseen. Syntyvyys laskee heidän takiaan ja suomalaisten pahoinvointi kasvaa.
T:duunari,ytk ja nykyinen hallitus on hyvä
2027 me äänestetään kaikki Putinia.
Vihreiden pitäisi vastustaa kaivosteollisuuden vesistöjen saastuttamista ja muutenkin keskittyä luonnonsuojeluun. Jos näin tapahtuisi niin äänestäisi ehdottomasti vihreitä.
SDP.