Valtiovarainministeri ja kansantalous
Valtiovarainministerillä on niin kova uho päällä eläkkeiden leikkauksen kanssa - tainnut jäädä kansantalouden perusajatuskin - BTK - samassa yhteydessä hyllylle.
Jos se nyt onkaan sisäistynyt?
Yllättävän paljon näyttää puutteita olevan, voi johtaa myös virheellisiin "säästöpäätöksiin" jos uho on niin kova, että järki unohtuu vauhtisokeuden myötä.
Kommentit (3)
Häiriintyneen kehityksen myötä henkilölle voi muodostua vääristynyt käsitys itsestä. Lapsi tuntee kaikkivoipaisuutta sekä kykyä hallita muita ihmisiä ja tapahtumia. Tämä on aluksi normaali keino selviytyä. Tunteen tulisi kuitenkin kadota, mutta narsistilla tunne ei väisty, vaan hänen kaikkivoipaisuus- käsityksensä säilyy.
Hän on mahtavin, ihanin, kaunein ja paras. Omien rajallisuuksien ja epäonnistumisten myöntäminen on mahdotonta. Kun narsisti ottaa tehtävän vastaan vaikuttaa siltä, että hänellä ei ole lainkaan rajoja. Monesti tämä tulkitaan virheellisesti hyväksi itsetunnoksi.
Jotta voimme puhua narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, käyttäytymismallin on oltava erittäin poikkeava verrattuna kulttuurin muiden ihmisten tapaan ajatella, kokea, tuntea ja suhtautua muihin ihmisiin. Monilla persoonallisuushäiriöstä kärsivillä on myös ahdistusta ja ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Kaikille narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiville on tunnusomaista samankaltainen persoonallisuus. Oireiden määrä ja vakavuus vaihtelevat suhteessa häiriön vakavuuden mukaan. Narsisti kärsii empatian puutteesta, harhakuvitelmista oman kaikkivoipaisuutensa suhteen, vaatii ihailua, on ylimielinen, kilpailunhaluinen, röyhkeä ja kateellinen eikä hyväksy keskivertaisuutta saatikka huomioi toisten tunteita ja tarpeita. Narsistien tärkeimpiä yhteisiä tuntomerkit ovat tapa olla hyökkäävä muita kohtaan, manipulointi ja kontrollointi.
Entä tämä paikallisen sopimisen ulottaminen järjestäytymättömiin yrityksiin sitten? Maksaako valtio yritysten työntekijöiden palkat?
BKT pitäisi saada nousuun oikealla, lisäarvoa tuottavalla työllä. Ei veronmaksajien rahaa jakamalla.