Kuinka moni ei hyväksy minkäänlaista pettämistä parisuhteessa?

Mutta kun rakastaa toista täydestä sydämestään ja on lapsiakin niin ei ole niin helppoa olla mustavalkoisessa maailmassa. Olen antanut anteeksi.

Pakko kuitenkin todeta, että anteeksiantaminen ei tarkoita että hyväksyy teon. En tiedä mitä tekisin jos mies pettäisi.

Mutta kun ei ole joutunut tosi tilanteeseen, on vaikea sanoa miten reagoisi oikeasti.

Jo jonkun muun kuin oman puolison AJATTELIMINEN siinä mielessä, on pettämistä ja syntiä. Ja kaikki siitä eteenpäinkin on pettämistä. Mitään siihen suuntaan en hyväksy missään tapauksessa.



Anteeksiantaminen on sitten toinen juttu. Toivon, että jos joskus tulisi tilanne, jossa pitäisi fyysistä pettämistä antaa anteeksi, että saisin siihen voimaa ja voisin oikeasti antaa anteeksi ja unohtaa. Rukoilen että sellaiseen tilanteeseen ei puolin tai toisin koskaan jouduta.

entisissä suhteissa oon joutunu petetyksi ja antanu anteeks. Enää en pystyis elämään sillä tiedolla et mua ois petetty, rakkaus ei riittäis unohtamaan....

Pettämistä on se, että oikeasti toteuttaa ajatuksiaan.

antaako anteeksi vai jatkaako itsekseen eteenpäin. Rakkaus toiseen on erittäin voimakasta..

Pipoa voisi löysätä pikkuisen...

edes keskustelua vastakkaisen sukupuolen kanssa, naama maireassa ilmeessä.

Ihan sama...

pettämisen suuntaan. Silloin se on portti väärään, mutta ei itsessään vielä väärin.



11

Huoruuden synti on jo ajatella siinä mielessä jotain muuta kuin omaa puolisoa. Se on siis myös pettämistä. Ja syntihän tekee pohjimmiltaan pahaa itse tekijälle, toki tämä synti myös muille, mutta pahin seuraus tulee kuitenkin sille joka tekee synnin.



Siksi on hyvä valvoa itseään jo ajatusten tasolla, että ei joutuisi tekosyntiin ja sitä tietä sen aiheuttamiin ikäviin tilanteisiin. Puhumattakaan asian hengelliseen elämään aiheuttamista vaikutuksista, mut ne ei kuulu tähän.

Tulin kuitenkin petetyksi (ei fyysisellä tasolla, vaan tekstiviestiä ym., mutta homma jäi kesken vain, koska mies ehti jäädä kiinni). Olemme edelleen yhdessä, mutta aikaa on kulunut kohta vuosi ja en ole pystynyt antamaan anteeksi, enkä kykene luottamaan pätkääkään. Nyt olen alkanut kallistua sille kannalle, että " aika ei paranna haavoja" ja siis yhteistä tulevaisuutta ei voi olla...

Kyllä aivan varmasti rakasta toista täydestä sydämestä ja on lapsia, mutta MINÄ en olisi se pettäjä. En voisi elää ihmisen kanssa joka ei rakastaisi minua, vaikka kuinka katuisi... Eihän mies silloin hyvät siskot sydämestään teitä täysin rakasta jos on valmis kaiken uhraamaan yhden illan tai yön takia. ajatelkaa vähän, tämä on teidän elämänne ja ansaitsette parempaa !!!!



(tämä suunnattu tuhon 2:sen kirjoitukseen)