Puhutteko lapsistanne tai arvosteletteko tuttavia lapsienne kuullen?
Niin, siis minä revin jatkuvasti syyllisyyttä siitä, että tulen puhuneeksi 3-vuotiaastani hänen kuultensa. Tokihan kaikkia mukavia asioita tuleekin kertoa, mutta välillä tulen möläyttäneeksi jotain siitä, kuinka hermostun tuohon yhä vain jatkuvaan uhmaan tai siihen, että koko ajan on niin kamala meteli ja meno päällä ja äitiä tarvitaan aina silloin, kun äiti haluaisi vessaan tai käydä ihan itse kellarissa tms.
Muistan itse, kuinka kamalaa oli, jos äiti kertoi minusta vieraille, että olin kiukutellut, se oli jotenkin nöyryyttävää. Mutta kun aikaa rauhaisille puheluillekaan ei oikein tunnu olevan eikä kunnolla sähköpostillekaan, vaikka varmasti näin pitäisi menetellä, eikä puhua tuttujen kanssa, kun lapset pyörivät ympärillä.
Sukulaisia ja tuttuja osaan aika hyvin olla arvostelematta lapsen kuullen, vaikka joskus jotain tuleekin sanottua kiertoilmaisuja käyttäen. Tämäkin oli yllättävän vaikeaa, kun oli miehen kanssa oman kodin seinien sisällä tottunut puhumaan juuri niin kuin ajatteli. Tämän jotenkin olen oppinut paremmin, sillä haluan pikemminkin tukea lapseni suhteita sukulaisiimme ja tuttaviimme - ja tässä tulee itselle turpaan herkemmin, koska lapsihan heti kertoisi kaikki " Meidän äiti sanoi, että se ei tajua, miksi te..."
Mutta haluaisin kuulla, mitä muut ajattelette tästä ja miten toimitte.
- tiukkis
Kommentit (4)
mutta siis yleensä pyrin puhumaan lapsesta positiiviseen sävyyn, ei kai sitä nyt omaa lasta halventavasti haluiskaan käsitellä... Meillä on yleinen puhetyyli mun mielestä toisiamme kunnioittava. Toisaalta ei sekään ole hyvä jos lapselle jää sellanen tunne, että aina pitää olla täydellinen, että on tarpeeksi hyvä... itsellä oli sellanen enemmänkin traumaattista, kun lapsena olin rauhallinen ja kiltteydestä kiiteltiin koko ajan, tuntui ettei saanut olla tuhma ollenkaan. Siis joku tasapaino pitäis olla, ajattelen että tekemisestä voi lasta arvioida, mutta luonnetta ei kannattais kovin paljon ruotia, koska sitä ei voi muuttaa. Taas tekemisiään pystyy jokainen säätelemään toivottuun suuntaan halutessaan.
Työjutuista ja niihin liittyvistä ihmisistä tulee kyllä sanottua välillä... Pitäis siinä myös tiukentaa otetta, lapsi kuitenkin vähän ihmettelee aikuisten juttuja ja vaikka ei ole suorastaan itse tekemisissä niin kuitenkin satunnaisesti näkee meidän työhön liittyviä ihmisiä... Siis pitäis muistaa pitää sanainen arkku kiinni lapsen kuullen. Ne jutut saattaa tosiaan luiskahtaa julkisuuteen lapsen suusta... Yritämme viestittää niin epäselvästi, ettei tule varsinaiset asiat julki, mutta kai lapsi enemmän ymmärtää, siis ei auta kuin tiukentaa omaa itsekuria ja valita kriittisille jutuille parempi ajankohta, kun ei pieniä korvia ole kuulemassa.
Huoh, uhmiksesta tulee kyllä möläyteltyä :( ainakin perhepiirissä, housuun pissimisistä, riekkumisista ja raivareista, mutta muista ihmisistä ei auta kyllä lasten kuullen puhua vähänkään arvostelevaan tai ihmettelevään sävyyn tai 3,5-v saattaa täräyttää sen asianosaiselle päin naamaa. Hän imee kaiken kuulemansa kuin sieni ja muistaa sen kuin norsu. :) Yritetään opettaa kunnioittamaan lähimmäisiä. Ihmetellään ihmisten mänttiyttä keskenämme vasta kun on saatu lapset nukkumaan. ;)
Minullakin muistoja kun äiti on arvostellut ja puhunut vieraille kaikkia kiukutteluja ja noloja juttujani/tekemisiäni. Ja on myös haukkunut varmaan aina kaikki sukulaiset ja tuttavat ihan minun kuulteni. Ei kovin hyvä, jossain vaiheessa lapsena muistan aina menneeni kertomaan esim. mummolle jos äiti oli jotain sanonut negatiivista hänestä, että " miks se sanoi silleen" ... Varmaan aika noloa äidistäni, tai ehkä se oli jotain kostoakin kun hän aina arvosteli minua.
Meillä ollaan toisaalta pyritty hoitamaan toisella kielellä arvostelut, ja käyttäen kiertoilmaisuja. Silti tyttö 3v tuntuu jo tajuavan jos hänestä puhutaan, vaikka ei toista kieltä niin hyvin osaakaan/pitäisi osata... Toisaalta hän aina tilaisuuden tullen kyselee jonkinlaista lisäselitystä vaatien kaikkia juttuja, mistä on joskus puhuttu, että taitaa ymmärtää enempi kuin luullaankaan toistakin kieltä. Ei sekään siis toimi.
En tiedä, ehkä jossain iässä on lapsi kypsä kyllä kuulemaan ne arvostelupuheet toisista ihmisistä oman perheen kesken, ettei mene levittelemään heti asianosaisille, että mitä oli puhuttu selän takana.. ;)
Ehkä jossain 12-13v???
Ikinä en puhu suoraan pahaa tai arvostellen tuttavista, naapureista, sukulaisista lasten kuullen, koska olen naapureiden lapsista oppinut että kyllä ne äidin kommentit tulevat aika pian julki...
Lapsilla on norsun muisti! Ja hirveintä on jos vanhemmat puhuvat lapsistaan pilkaten, vähätellen tai ilkeästi arvostellen. Tästä olen kokenut elävän esimerkin kerran Lintsillä ja toisen kerran laivalla, YRITÄN todella pitää mielessä tämän asian. On ihan hirveätä kuunnella vieressä kun (toki väsynyt ja turhautunut) äiti päästää suustaan ihan mitä tahansa.
Toki en ole pyhimys, ja ajoittain arvostelen esikoistani varsinkin yrityksen puutteesta mutta paikkaan tilannetta KEHUMALLA vuolaasti kun se arvostelemani asia sujuu.
Samoin emme käytä halventavia läski, mutiainen, neekeri, mustalainen tms. määrittelyjä ollenkaan. Jos on pakko sanoa jotakin tylyä arvostelua esim. miehelle, puhun englantia...