Saimi Me Naiset-lehdessä " Ennen elin vain itselleni, tuijotin omaa napaani ja olin irralani kaikesta."
En rakastanut raskaana oloa.
Äidiksi tuleminen on merkinnyt minulle hienoa matkaa itseeni ja mieleeni. Itsekeskeisyyteni koki kovan kolauksen, kun jouduin vastakkain täysin hallitsemattomien asioiden kanssa. En enää pystynytkään määräämään kaikkea elämässäni.
Äidiksi tulo oli Saimille aluksi kriisi, eikä hän olisi uskonut, että se voisi oikeasti olla ihanaa. Kriisi liittyi entiseen urakeskeiseen ja itsekkääseen elämäntapaan. Oli vaikea ajatella, että vauvan hoitaminen on päätyö, eikä enää voi spontaanisti lähteä yökerhoihin ja karaokevaareihin, kun ystävät soittavat.
Kaspar on rauhallinen, terve vauva, joka nukkuu yönsä kohtuullisesti.
Saimi on lopulta sopetunut uuteen elämäntilanteeseen luontevasti, ja haaveileee saavansa pian sisaruksia Kasparille.
Joku kaipaili eilen tätä juttua
Jippii Saimi on onnellinen!
Kommentit (8)
Joku haluu rokkivaarin ja joku karaokevaarin.
Vaikka lapsi onkin. Kyllä mulle aina on ollut tärkeää muu perheenikin.
sanoi vielä kun odotti että ei tule muuttamaan elämää juuri lainkaan :) siis se tuleva lapsi
arvasin että tulee tällainen haastattelu
Ensin annetaan neuvoja ja ollaan niin tietäviä
sitten tehdään matka sisimpään ja löydetään rauha
sitten annetaan haastattelu, kuinka raskasta se aika oli
sitten ero
Näinhän se menee
lapsen kuitenkin vähän muuttavan elämää. Ja missä sävyssä sitten kertoo elämänsä muuttuneen.
Tosiaan raskausaikana puhui, ettei lapsi muuta elämää ja ei ole edes ykkössijalla, vaan parisuhde on tärkeintä, lapsi tulee kakosena.
Vierailija:
sitten eroNäinhän se menee
Luulin että nuoremmista tykkäisi, no makunsa kullakin. Tietääköhän Saimin mies?