IS; Kansanedustaja älähti: Perheet kärsivät lasten reippaudesta näin Kela vastaa
Ja Kela vastaa Kelan logiikalla:
"Alle 18-vuotiaan tuloina ei huomioida vähäisiä tuloja perustoimeentulotuessa. Kesätöiden tai muiden lyhytaikaisesta työskentelystä saatuja ansiotuloja ei huomioida, jos töiden kesto on alle 3 kuukautta.
Alle 18-vuotiaan tulojen ottamisessa huomioon käytetään Valkosen mukaan kokonaisharkintaa ja sen tulee olla kohtuullista. Lapsen tilillä olevat varat otetaan huomioon vain hänen perusosansa ja muiden perusmenojensa määrään.
Lapsella ei ole velvollisuutta elättää vanhempiaan tai sisaruksiaan."
Eli sen lapsen tulot vaikuttavat siihen perheen saaman tuen määrään joka tapauksessa! Kela vaan saivartelee, että lapsen tulot vaikuttavat vain lapsen osuuteen! Se huoltaja kuitenkin hakee tuen ja saa vähemmän sitä tukea, kun lapsen tilillä on kesäansioita.
Ja näin lapsesta tulee ainakin itsensä elatusvelvollinen. Ja käytännössä myös muun perheen elättäjä. Vaikka näin ei kai pitäisi lain mukaan olla.
Kommentit (8)
Kela osoittaa samaa älyä, kuin se teki hakiessaan KHO:lta vuosia aktiivisesti päätöstä, ettei TTT-asiakas voi säästää edes niistä TTT-tuista.
Sitten kela esittää, ettei se tee muuta kuin noudattaa vain lakia.
Kyllä se on säännöllisesti ihan aktiivinen osapuoli hakemaan kiristyksiä.
Vähän niin kuin EK/ja Häkämies ja työnantajat on yhtä osallisia tähän lakkokriisiin.
Lapsen tileillä on rahaa (perintö jonka lapsi saa 18v), säästöt joihin minulla huoltajana ei ole pääsyä (etävanhempi säästänyt lapselle).
Toimeentulotukea lapsi ei saa vaikka ei voi käyttää rahoja.
Åipän pitää varmaankin sanoa nyt sille 15-v pikku-Liisalle, että käypäs Liisa sinä jatkossa ostamassa omat ruokasi kaupasta ja maksa osasi vuokrasta, kun Kela katsoo sinun jäätelökioskitienestit sinun tuloksesi, ja sillä on sinun elettävä.
Siitä luokkaretkestä on Liisan turha siis haaveilla. Tai uusista vaatteista.Tai fillarista tai moposta.
Vanhoissa rytkyissä on ahkeran Liisan kuljettava edelleen.
Kelan käsittelyssä sanoista "kokonaisharkinta" ja "kohtuullisuus" on tullut niiden merkityksen vastakohtia.
Nämä termit ovat Kela-kielessä itsensä perusteita, ja niiden takia päätöksiin ei tarvita muuta perustetta.
Kohtuullinen on kohtuullista, koska se on katsottu kohtuulliseksi kokonaisharkinnalla. Että vedä köyhä tumppuus. T: Kelan tantta
Vierailija kirjoitti:
Lapsen tileillä on rahaa (perintö jonka lapsi saa 18v), säästöt joihin minulla huoltajana ei ole pääsyä (etävanhempi säästänyt lapselle).
Toimeentulotukea lapsi ei saa vaikka ei voi käyttää rahoja.
Jos mummo lahjoittaa satasen sylivauvan syntymäpäiväksi, niin se vauva on ilmeisesti velvollinen elättämään itsensä ainakin sillä 50€:lla?
Näinhän se Kelan logiikalla menee. Ainakin se 50€ on poissa perheen tuesta.
Ja jos se 50€ on ensikuussakin tilillä, kun sitä ei saa Äippä nostaa, niin se menee tuesta seuraavanakin kuukautena... ja seuraavana.....
Kalliiksi tuli mummon satanen.

Parhaassa tapauksessa se 50€:n suojaosuus satasesta koskee vai sitä ensimmäistä kuukautta.
Seuraavina kuukausina satanen onkin sitten satanen.
"KELAN etuuspäällikkö Marja-Leena Valkonen kertoo, että kyse on todella pienestä asiakasmäärästä, jota tilanne koskee."
Ja sekö tekee ilmiselvästä vääryydestä hyväksyttävän?
Veikkaanpa, että näitä lasten säästöjen, pienten tulojen ja symppärirahojen huomiointeja perheen tuloina on todella paljon!
Ainakin ensikertalaiset tekevät näissä virheitä, kun eivät tajua tätä älyttömyyttä, että näin voisi olla oikeasti oikeusvaltiossa.
No ihminen on oppivainen eläin. Ja hyvähän se on opettaa köyhän lapselle jo pienestä pitäen, ettei hän ole samassa asemassa kuin muut.
Säästöt pitää olla patjan alla ja tulot mielellään pimeänä.
Kela on kyllä uskomaton saivartelija.
Miten se pystyy kääntämään tämänkin niin, ettei lapsen tulot muka vaikuta perheen tukeen, kun se samaan aikaan myöntää, että kyllä vaikuttaa.
Missä on se perhe, jossa kesätöitä tekevä lapsi on joku erillinen talous, joka huoltaa itsensä omilla pikku kesätienesteillään?