Mitkä sun toiveet/tavoitteet elämältä on?

Tulla hyväksi ja välittäväiseksi ihmisenä.

Kuolla pois

Unelma ulkomailla asumisesta on toteutettu ja toivon vaan että saan elää terveenä ja nauttia ainakin muutaman vuoden tästä ihanuudesta. 

Voi, kun tulis avaruusoliot Suomeen ja veis Rydmanin mennessään.🚀

Edetä nykyisestä pysähtyneestä persereikätilanteesta eteenpäin ja oikeasti päästä elämään tätä elämää.

Nuorena oli hirveästi toiveita ja tavoitteita. Sitten jossain vaiheessa tajusi että vaikka teen 12-18 tuntia päivässä töitä, tavoitteet karkaa yhä kauemmas. Lopetin toivomisen ja en enää asettanut tavoitteita. Nykyään lähinnä vain olen ja yritän selviytyä. Opin että jos vähän alkaa saada päätä vedenalaisia pois, joku painaa sen kohta takas. Siispä uiskentelen elämän virrassa ja yritän vältellä karikoita ja ajopuita huonolla menestyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Voi, kun tulis avaruusoliot Suomeen ja veis Rydmanin mennessään.🚀

Samalla kun tipauttivat Mr Beanin alas?

Haluan, että lapsestani tulee rikas. Ja että lapsenlapset ovat jo omistajasuvun asemassa. 

Todellisuus on tehokkaasti tuhonnut kaikki haaveet ja päämäärät. Jäljellä on enää yritys selviytyä ja kohta sekin loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena oli hirveästi toiveita ja tavoitteita. Sitten jossain vaiheessa tajusi että vaikka teen 12-18 tuntia päivässä töitä, tavoitteet karkaa yhä kauemmas. Lopetin toivomisen ja en enää asettanut tavoitteita. Nykyään lähinnä vain olen ja yritän selviytyä. Opin että jos vähän alkaa saada päätä vedenalaisia pois, joku painaa sen kohta takas. Siispä uiskentelen elämän virrassa ja yritän vältellä karikoita ja ajopuita huonolla menestyksellä.

Missä ihmeen välissä muka edes olisit kerennyt niitä toiveita toteuttamaan, jos uhraat työlle valveillaoloajastasi huimat 12-18 tuntia?

Tavoite on tulla vain aina paremmaksi taiteen tekijäksi. Vaikka köyhä tulenkin luultavasti olemaan. 

Hyvä työpaikka, aviomies ja lapsia.

Minulla on ollut hyvä elämä ja olen saavuttanut paljon niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työelämässä. Ansaitsemme puolison kanssa todella hyvin ja tulen vauraasta perheestä, joten haaveeni on turvata lasteni elämä taloudellisesti mutta kannustaa heitä kuitenkin hankkimaan oman elannon, kuten olen itsekin tehnyt. Olisi ihana olla joskus mummi ja heidän tukenaan muutenkin. Omasta elämästä ei oikein puutu mitään.

Toiveeni olisi löytää työ jossa aidosti viihdyn sekä mukava, omannäköinen asunto. Siinäpä ne oikeastaan. Mistään ihmissuhteisiin liittyvistä asioista en jaksa enää edes haaveilla, kaikki yritelmäni on tuomittu epäonnistumaan.

Tapan aikaa kunnes aika tappaa minut

Vierailija kirjoitti:

Edetä nykyisestä pysähtyneestä persereikätilanteesta eteenpäin ja oikeasti päästä elämään tätä elämää.

Mitä se siis tarkoittaa sulle? Mitä on eläminen?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvä työpaikka, aviomies ja lapsia.

Eli just niinkuin aloituksessa, ei mitään? Sun arki pyörii työnteon ja lasten ympärillä ja myöhemmin pelkän työnteon?

Ap tässä. Itselläni olen alkanut sijoittaa ja opetella sijoittamista, jotta ei tarvitse odotella seitsemänkymppiseksi että mahtaisko jotain eläkettä saada. Pyrkimys on muutamassa vuodessa päästä pois palkkatöistä.

Ja sen jälkeen siis kiinnostaa: jatkaa sijoittamista, opiskella (itsenäisesti) asioita jotka kiinnostaa, matkustella, hankkia asunto ulkomailta, tehdä vapaaehtoistöitä...

Vierailija kirjoitti:

Hyvä työpaikka, aviomies ja lapsia.

Mulla oli sama haave nuorena, mutta kolmekymppisenä ymmärsin etten tule saamaan näistä mitään. Työt muuttui yhtäkkiä sellaiseksi, että tarjolla olikin vakkarisuhteiden sijaan pelkkää silppua/pätkää ja vaikka sinällään se silloinen palkkataso olikin ihan hyvä niin eipä se 8-10kk palkka kovin mukavaa elämäntyyliä tarjonnut kun sillä pitikin pärjätä 12 kk. Työttömyyskorvaus riitti just niukin naukin perusmenoihin, mutta senttiä sai venyttää ja stressata jatkuvasti seuraavasta työsuhteesta.

Lisäksi ne miehet joita ns tarjolla olisi (ollut), olivat sellaista miestyyppiä ettei sellaisten kanssa edes voinut harkita mitään vakavaa parisuhdetta saati lapsia eikä itseäni mikään irtosuhteilu ym kiinnostanut joten sinkkuus ja yksineläminen tuli tutuksi jo nuorena.

Toisaalta kun miettii miten kammottavaksi maailma muuttui viimeisessä vajaassa vuosikymmenessä niin kenties se olikin siunaus, ettei perheenperustaminen edennyt koskaan haavetta pidemmälle. Silti kokonaisuutena oma elämä on kaukana siitä millaiseksi sen aina kuvitteli ja ei todellakaan hyvällä tavalla vaan pettymys tämä on.

N48

Vierailija kirjoitti:

Tulla hyväksi ja välittäväiseksi ihmisenä.

Mä yritän oppia tästä pois.