Miksi en enää laihdu?
Laihduin viime kevään ja kesän aikana paljon, olen saanut hyvän rytmin ja sisällön ruokailujen suhteen elämääni, ja syön noin 2000kcal/päivä. Kulutukseni on kaikkien taulukoiden mukaan n.2500kcal/päivä, ja urheilen vielä 3-4/viikko, sekä kävelen päivittäin. Harvoin pidän mitään herkuttelu päiviä. Olen keski ikäinen.
Laihduin näin noin marraskuuhun saakka, nyt paino on junnanut siis jo 4-5 kuukautta paikoillaan, vaikka kaiken järjen mukaan sen pitäisi välillä yhä laskea. Missä vika?
Pidän joskus harvoin jotain herkuttelu iltoja, ehkä kerran kuukaudessa. Ruokavaliossa on paljon kasviksia ja proteiinia, sekä hyviä rasvoja.
Olenko sotkenut lihoamisella jotenkin aineenvaihdunnan? Vai voiko meistä joillain vain olla kulutus alle taulukko arvojen?
Kommentit (12)
Juuri avasin syömiäni kalorimääriä ja kulutusta aloituksessa. Olen mitannut päivän aikana syömäni määrät useaan otteeseen ja käyttänyt kalorilaskuria. Ja syön hyvin samalla tavalla joka päivä (määrällisesti). Voi siinä toki olla silti pieni heitto suuntaan tai toiseen, tuskin kuitenkaan suurta.
Painavampi ihminen kuluttaa enemmän energiaa kuin kevyempi. Olet ilmeisesti nyt saavuttanut sen painon, jolla saatu ja kulutettu energia on tasapanossa niillä ruokamäärillä, joita syöt. Jos haluat laihtua vielä lisää, sinun pitää vähentää saatua energiaa lisää. Ehkä kannattaisi kuitenkin pyrkiä pysymään nykyisessä painossa ainakin jonkin aikaa. Liian raju laihdutus johtaa helposti jojoiluun.
Miksi et mittaile, mittanauha kertoo muutokset paljon paremmin kuin vaaka.
Epäilin itsekin että nyt on saavutettu piste jossa saatu ruokamäärä vastaa kulutusta. Ja haluan kyllä pysyä vähintään tämän painoisena, olen oikeastaan tyytyväinen. Mutta kaikkien mittauksiin ja taulukoiden ym.mukaan en vielä syö niin paljon että laihtumisen pitäisi pysähtyä, vajetta on kokoajan n.500kcal/päivä. Monta kertaa olen syöttänyt tiedot kalorilaskuriin, ja en usko että tuo on paljon pielessä, vaikka vähän olisikin.
Olen käyttänyt myös nauhaa mittaamiseen. Terve paino minulle voisi olla vielä noin 10 kiloa vähemmän, tämä helpottaisi myös liikunta harrastuksia, siksi haluan laihtua.
En aio tehdä radikaaleja muutoksia kuitenkaan, on niin hyvä että pystyin tähänkin ja pystyn pitämään painon.
Vaihtele rutiinia. Tee jotain erilaista liikuntaa. Nuku paremmin. Syö eri tavalla. Vähennä päivän kaloreita 100 lla.
Jos et ole muuttanut syömisiä, niin noilla ruokamäärillä laihduit tuohon asti. Jos haluat laihtua mitään, niin syömistä pitää vähentää. Se on laihduttaessa ihan normaalia, että syömistä pitää aika-ajoin vähentää, jos haluaa laihtumisen jatkuvan.
No jos laskurit ja taulukot sanovat, että sinä laihdut vielä noilla syömisillä, niin usko sitten niitä taulukoitasi.
Me muut uskomme vaakaan, ja jos noilla syömisillä ei laihdu, niin silloin ei laihdu. Vaaka kertoo totuuden, ei taulukko.
Et kuluta noin paljon. Kaikki laskurit ja taulukot antavat yleensä liian suuren peruskulutuksen, samoin liikunnan kulutusta liioitellaan usein. Syö vähemmän, jos haluat laihtua.
Paino ei laske tasaisesti.
Itse olen laihtunut 9 kk aikana 9 kg, mutta ei ole tosiaan lähtenyt 1 kg/1 kk..!
Ekassa kuussa lähti kilo, seuraavassa 3, sitten 2 kuukauteen ei mitään, sitten 2 kg, sitten ei taas mitään, sitten 2 kg, sitten ei mitään, ja sitten kilo.
Välissä huomasin kyllä että esim yhtenäkin kuukautena kun paino ei laskenut ollenkaan, kuitenkin hävisi vyötäröltä pari senttiä, housut kävivät löysäksi.
Noin 2000 kcal syön per päivä, olen laihtunut siis 82 kilosta 73 kiloon, olen iältäni 40+.
Uskon että laihtuminen vielä jatkuu, mutta hidastuu ja tyssää sitten johonkin. 5 kilon päästä olen normaalipainossa, joten siihen pääsy olis kiva, joskaan ei pakollista, en tuijota enää orjallisesti vaakaa kun käyn salilla ja kun paino kuitenkin pudonnut jo hyvin, olo on nykyisellään hyvä.
Minkä kokoinen olet? Tuo arvioitu kulutus 2500 kcal kuulostaa tosi isolta, siis epäilyttävän suurelta, ellet ole huomattavan painava ja liikunta ole oikeasti rankkaa.
Laihtuminen tapahtuu kun kuluttaa enemmän kuin pistää sisään. Pitää joko vähentää energiansaantia tai lisätä kulutusta liikunnalla nykyisestä, niin laihtuminen taas jatkuu. Tsemppiä.