Monesti sanotaan että kevät on ahdistuneelle ihmiselle pahin vuodenaika, se on täysin totta mutta kerron miten siihen tulee suhtautua

jep

Kävelen joka aamu töihin ja iltapäivällä pois. Ei auta yhtään masennukseen,eikä ahdistukseen. Milloin nämä idioottimaiset "käy vaikka kävelyllä" -neuvot masennuksen hoitoon oikein loppuu?! 

Trolloolloo!

Taas tämä MInä kerron -tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Trolloolloo!

Taas tämä MInä kerron -tyyppi.

Sinänsä sillä on tällä kertaa ihan järkevä aihe, mutta Turtiainenhan tämä on. Aina jakelee tiedon jyväsiä ylhäältä alaspäin.

Näitä kaikenlaisia neuvotekstejä alkoi ilmaantua tänne palstalle n. 1,5 viikkoa sitten. Veikkaan, että yksi ja sama henkilö valkopesee itseään hyvikseksi. Jatka toki. Koomista toimintaa.

Asenne vain on vähän pielessä. "Kerron miten toimia, sinä teet näin ja näin" ei ole aidosti empaattisen ihmisen kirjoitustyyliä. 

Poliisi ei ole näin tyhmä, sori.

Ei se kyllä mistään korvien välistä johdu jos valonmäärä ahdistaa, ap ota selvää asioista.

Juuri näin

"Enhän minä ole ketään vuosia netissä kiusannut vaan jaan täällä vauvapalstalla tosiaan treenivinkkejä ja elämäntaito-ohjeita ihmisille. Katsokaa vaikka sivuhistoriaani. Minulla ei ole mitään salattavaa."

Pimeähoito on ihan aito hoitomuoto esim. kaksisuuntaisen mania/hypomaniakausiin, jotka voivat alkaa keväisin valon voimakkaan lisääntymisen myötä. Mania ja hypomania voivat ilmetä myös voimakkaana ahdistuneisuutena ja levottomuutena, joten niitä ei aina tunnisteta oikein. Mutta siis valon aiheuttamilla psyykkisillä oireilla on biologinen perustansa, joka liittyy mm. sisäisen kellon ja unirytmin häiriintymiseen. Siihen ei auta siedätys vaan nimenomaan pimennysverhot, aurinkolasit ja ulkona olemisen välttäminen valoisimpaan aikaan.

Vierailija kirjoitti:

jep

🤣 Lopeta nyt herranjestas tuo itsellesi vastailu. Töihin lähtö ei tunnu enää paskalta kiitos sinulle silti siitä, sentään saa olla täyspäisten ihmisten kanssa

Päinvastoin ainakin omalla kohdalla!

Mua rupeaa jo toukokuussa ahdistamaan ajatus kesän lyhyydestä ja syksyn tulosta ja loka-maaliskuun vain rämmin läpi elämän (toki hoidan kodin, työn jne jne mutta henkisesti).

Hirveä ahdistus kun en voi olla ulkona (kipusairaus, kaatumispelko) ja pimeys imee kaikki voimat

Vierailija kirjoitti:

Näitä kaikenlaisia neuvotekstejä alkoi ilmaantua tänne palstalle n. 1,5 viikkoa sitten. Veikkaan, että yksi ja sama henkilö valkopesee itseään hyvikseksi. Jatka toki. Koomista toimintaa.

Asenne vain on vähän pielessä. "Kerron miten toimia, sinä teet näin ja näin" ei ole aidosti empaattisen ihmisen kirjoitustyyliä. 

👍

No ei kyllä johdu siitä, että "tulee näkyväksi muille" vaan siitä (ainakin omalla kohdalla), että tuleva kesä luo paineita siitä, että pitäis olla onnellinen ja iloinen, liikkua ja tehdä. Muut ihmiset kömpii koloistaan muistuttamaan tästä. Talvella ei ole ketään missään joten munkaan ei tarvi olla. Ja "puhdistaa traumoja"? Nyt vit tu. Psykologia ei selvästikkään ole sun juttu.

Höpö höpö. Valon määrän voimakas lisääntyminen vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin. Vakavemmissa mielisairauksissa se yleensä johtaa maniaan/hypomaniaan tai psykoosiin, lievemmissä mielialahäiriöissä ahdistus ja masennusoireet lisääntyvät. 

Ite vihaan keväässä sitä että menee sisäinen kello sekaisin kun valon määrä taas lisääntyy. Ota siitä sitten erkki selvää.

Vuodenaikojen vaikutus riippuu siitäkin mikä ahdistusta aiheuttaa.

Jos ahdistus liittyy sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja ns torikammoon, silloin pimeä vuodenaika on useimmille mieluisampi koska se tarjoaa "suojaa" ja anonymiteettia muiden ihmisten katseilta, lisäksi kulkijoita on talviaikaan huomattavasti vähemmän ulkosalla. Kun vielä ne harvat vastaantulijatkin näyttävät apeilta ja katselevat maahan, ei synny suurta ristiriitaa oman ja ulkomaailman tuntemusten välille. 

Jos taas ahdistus on yhteydessä masennukseen, perustuu kevään vaikeus ainakin osittain siihen että syntyy aiempaa räikeämpi ristiriita oman sisäisen ja ehkä ulkonaisenkin olemuksen sekä muun todellisuuden välille. Itse on synkkä, surullinen, ahdistunut ja epätoivoinen, ulkona taas iloitaan uuden alkamisesta, ihmiset tapaavat toisiaan ja hymyilevät, pariskunnat kulkevat käsi kädessä, suunnitellaan kesän hauskoja menoja jne. 

Luulenkin että paljon vaikuttaa se mistä ahdistus kumpuaa ja millaisia ilmenemismuotoja se ottaa ja toki myös se, kuinka vakavasta ahdistuksesta oikeastaan puhutaan.

Uskon että aloittajan motiivi on hyvä. Hän on sikäli oikeassa, että eihän kumpikaan yllämainituista parane sillä, että vedetään verhot kevään koittaessa entistä tiukemmin kiinni ja linnoittaudutaan kotiin. Niin kuin mistä hyvänsä sairaudesta kuntoutuminen, niin myös mt sairauksista kuntoutuminen vaatii huomattavasti oma-aloitteista ponnistelua ja vaivannäköä myös potilaalta itseltään. Vain lääkkeitä syömällä ei kukaan parane, vaikka olo voikin olla siedettävämpi.

Ymmärrän että jos elää masentuneena ja/tai ahdistuneena kotiinsa eristäytyneenä ja käy vain silloin tällöin ulkona, se ristiriita on etenkin keväisin ja kesäisin liian voimakas, eikä siihen osaa tottua, päinvastoin se ahdistaa helposti entistäkin enemmän. Sen takia ulkoilusta kannattaisi tehdä itselleen luonnollinen osa päivittäistä rutiinia, vaikka se ensialkuun toisikin enemmän ahdistusta kuin iloa.

Jos taas altistaa itseään päivittäin ulkomaailmalle ja siltikin ahdistaa, ei lääkitys ole missään nimessä kohdillaan ja terapiastakin voisi olla apua. Myös elinympäristö voi vaikuttaa, sillä jos ei pidä suuren kaupungin melusta ja kiireestä, vaan viihtyisi pienen kaupungin/maaseudun rauhassa, voi jo elinympäristö itsessään lisätä ahdistusta. Vaihtoehtoisesti ihminen on asettanut itsensä liian stressaavaan elämäntilanteeseen (väärä työ tai liian paljon töitä, liikaa vastuita kestokykyyn nähden yms). 

        on se kumma ku kaikki ahdistaa    joillain elämä on tosi vaikeata