Onko häpeällistä paljastaa muille olevansa yksinäinen?

Ei ole.

Onhan se. En kehtaa sanoa. En ymmärrä miten ihmiset saavat ystäviä. Itse en saa ja kaikkeni olen tehnyt. 

Moni  muukin yksinäinen, töistä  kotiin  ja  hiljasta  on.  Ei mikään  häpeä  ole, toivottavasti  saat  kavereita. 

Mielestäni on paitsi rohkeaa myös erittäin tarpeellista puhua näistä asioista avoimesti ääneen. Mitä vähemmän yhteiskunnassamme on tabuja vaikeista asioista puhumiseen, sitä suurempi todennäköisyys ihmisillä saada apua sitä tarvitessaan. Häpeä on vienyt tätä kansakuntaa ennenaikaiseen hautaan vuosisatoja.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se. En kehtaa sanoa. En ymmärrä miten ihmiset saavat ystäviä. Itse en saa ja kaikkeni olen tehnyt. 

Sama täällä. Minä häpeän yksinäisyyttäni. Vanhemmat tekivät selväksi jo kun olin lapsi, että olen epäonnistunut ja huono ihminen, koska minulla ei ollut kavereita. Koulussa minua kiusattiin. Myös yksinäisyyteni antoi lisäsyyn kiusata minua. Työelämän alkuvaiheessa jotkut työkaverit kiusasivat minua ja ilmeisesti tajusivat, että olen yksinäinen, koska alkoivat vihjailla siitä enemmän ja vähemmän suoraan. Lopulta opin peittämään yksinäisyyteni ja valehtelemaan: saatoin esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluissa valehdella luokseni tulevista vieraista ja mukamas mietin, mitä voisin tarjota ja kuuluuko johonkin reseptiin se ja se ruoka-aine. Aina joulun aikaan lähetän itselleni muutaman joulukortin, ettei postinkantaja arvaa minun olevan yksinäinen. Huijaan sillä tavalla myös äitiäni, kun hän käy jouluna kylässä. - Juu, tajuan kyllä, että olen säälittävä, mutta tämmöistä tämä minun elämäni on.

Englanniksi on kaksi eri sanaa, loneliness ja solitary. Jälkimmäinen on jees