Miten te muut jaksatte, joilla ei ole läheisiä ihmissuhteita?

Ei auta muukaan jos ei halua itseään tappaa. Hammasta purren olen olemassa ihan kiusallani.

Tässä kitkuttelen päivä kerrallaan. On mulla alkoholisoitunut muistisairas äiti. Siinä koko tämänhetkinen lähipiiri.

Paskaahan tämä on, mutta minkäs teet.

Ole onnellinen ap! Paljon helpompi itsekseen kuin narsisti-sukulaisten kanssa!

Huonostihan tätä enää kestää ja itseasiassa ainakin itselleni oli helpointa aikaa alle 40-vuotiaana ja nyt yksinäisyys tuntuu paljon pahemmalta.

En tiedä menikö siinä joku itsepetos-vaihe päälle vai mitä tapahtui kun joutui hyväksymään sen, ettei koskaan saa perustaa perhettä koska näin jälkeenpäin ajateltuna se meni hirvittävän kivuttomasti, mutta sitten yhtäkkiä (koronapandemian alettua) huomasinkin etten mä olekaan yhtään sinut ikisinkkuuteni ja lapsettomaksi jäämisen kanssa.

Toisaalta tässä maailmanajassa lapsettomuus kyllä tuntuu osin siunaukseltakin, mutta omat lapset olisi/alkaisi olla aikuisia, jos perheenperustaminen olisi ollut omasta halusta ja aikataulusta kiinni eli ei tässä ihan pienistä enää huolta tarvitsisi kantaa. Ainakaan ennen isovanhemmuutta joka sekin itseltä jää kokematta ja sekin surettaa, että sen lisäksi ettei elämä ole nyt eikä aiemminkaan ollut aidosti omannäköistä, niin se ei myöskään tule enää koskaan myöhemminkään sitä olemaan.

Silti en ole vielä sopivaa oksaa katsellut, mutta sen kyllä olen jo mielessäni käsitellyt että minulla ei ole mitään velvollisuutta olla täällä vaan saan lähteä just kun siltä alkaa tuntumaan.

Huonosti jaksan. Mulla on kyllä aiemmin ollut kavereita ja ystäviäkin, mutta nykyään tosi vähän ollaan tekemisissä. Työkaveritkin etääntynyt etätöiden vuoksi. Parisuhteeseen en ole koskaan päässyt. Tylsää, surullista ja masentavaa tämä on. En tiedä miten tällaista jaksaa loppu elämänsä.

Menee ihan hyvin, tykkään olla yksikseni. On minulla toki muutama kaveri, mutta eivät asu samalla paikkakunnalla niin soitellaan/viestitellään ja nähdään ehkä puolenkymmentä kertaa vuodessa.

Hyvin. Läheisistä ihmissuhteista seuraa vaan pelkkää hankaluutta.

Työ ja työkaverit riittää mulle. Kaverisuhteet ja muut lähemmät ihmissuhteet ovat lopulta aina vain vaikeita ja stressaavia, kai en jotenkin osaa niitä. Alan niissä aina jotenkin suorittaa ja esittää jotakin mitä en ole, ja se vie voimat. Nyt vapaaehtoisesti yksikseni olen ollut oikein tyytyväinen. Ilman työtä olisi kyllä varmasti yksinäistä. 

Pakko vaan jaksaa. Ei ole ystäviä, perhe asuu tosi kaukana pelkästään whatsapin kautta ollaan yhteydessä...kyllä tää vuosien yksinäisyys syö aika pahasti. Jos sairastun tai loukkaannun vakavasti ei kukaan ole auttamassa....