USA:n pakotelistalle joutunut suomalaisyritys lopettaa kaupan Venäjälle "Miksi julkisesti lynkataan laillisesti toimivia yrityksiä?"
Suomalainen yritys HD-Parts lopettaa kaupankäynnin Venäjälle. Yhtiö kertoo asiasta STT:lle sähköpostitse.
HD-Parts joutui viime perjantaina Yhdysvaltain Venäjä-pakotelistalle. Maan valtiovarainministeriön mukaan suomalaisyritys on toimittanut Venäjälle tuhansia lähetyksiä kuorma-autojen varaosia vuoden 2022 jälkeen.Yhtiön viestissä ei mainita kirjoittajaa, vaan sähköposti on lähetetty ainoastaan HD-Parts Oy:n nimissä.Viestin mukaan yhtiön myymät varaosat ovat pakotteista vapaita Tullin ja ulkoministeriön hyväksymiä varaosia. Yhtiön mukaan kuorma-auton varaosia ei esimerkiksi edelleenkään lisätty EU:n pakotteiden piiriin unionin 13. Venäjä-pakotepaketissa viime viikolla.Olemme pitkään ihmetelleet, minkä takia myymämme kuorma-autojen varaosat ovat edelleen sallittuja, vaikka niin monet merkityksettömät tavarat ovat kiellettyjä, yhtiön sähköpostiviestissä kerrotaan.Miksi tähän ei saada pakotteita aikaiseksi, vaan päädytään julkisesti lynkkaamaan laillisesti toimivia yrityksiä?Yhtiö kuitenkin sanoo, että joutuminen Yhdysvaltain pakotelistalle oli järkytys, joka sai arvioimaan toimintaa uudelleen. Päätös lopettaa kaupankäynti Venäjälle tehtiin yhtiön mukaan viikonlopun aikana.HD-Partsin joutumisesta Yhdysvaltain Venäjä-pakotelistalle kertoi perjantaina tuoreeltaan Yle.
"Myyntimme ei ole vaikuttanut Venäjän sotalogistiikkaan"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/usa-n-pakotelistalle-joutunut-suoma…
Kommentit (6)
Jo tuossa lainatussa pätkässä puhuvat itsensä pussiin, ihmettelevät miksi kuorma-auton osat yhä sallitaan. Miksi ihmettelisi jos pitäisi niitä oikeasti harmittomina venäjän sotaponnistelujen kannalta.
Tuollaiset suomalaiset pitäisi taluttaa kuopan reunalle maanpetturuudesta.
Nämä voi lähettää venäjälle kun haluavat tukea venäjää.
Yrityksen vastuuhenkilöt ovat julkista tietoa:
https://www.finder.fi/Raskaan+kaluston+varusteet/HD-Parts+Oy/Vantaa/yht…
Jännästi HD-Partsin liikevaihto tuplaantui ja liikevoitto viisinkertaistui vuonna -22. Se on hyvää bisnestä myydä kuorma-autonosia ryssäläisille kun ne ei muualta oikein niitä saa.
Hyvä että myynti loppui. Eivät ne siellä mitään rekkojen varaosia tarvitse.