Sain vihjeitä että eräästä olisi
Ollut masennushuhuja. Mutta huhu taisi mennä niin joidenkin osalta, että luultiin että henkilö itse ja läheiset olisivat juttujen takana vaikka kaikki oli perheen ulkopuolisten mustamaalausta ja valheita.
Kaiken huippu oli että papereita väärentämällä esitettiin että oli jonkun suostumus että henkilölle tehtäisiin jotain sektion yhteydessä.
Asennettaisiin jotain sisään? Tähän mitä ihmettä se voisi olla.
Mutta palataan huhuihin. Jotkut ilmeisesti uskoivat huhuihin tai vaikka eivät uskoneet täysineivät kai olleet tietoisia mitä oikeasti oli tehty. Esim. mitä rikoksia sairaalassa.
Mitä ajattelisit muuten lääkäristä, joka ollut mukana tuollaisessa tietoisesti ja pokkana esittää muille,kuten myös potilaalle itselleen että "Sinä olet vain masennuspotilas' Tai käyttää kiertoilmaisuja, koska eihän hön voi sanoa "teimme törkyrikoksia ja olemme valehdellaan vakavasti terveysasioissa.
Jq mikä oli tarkoitus? Sadistinen haitta? Pakottaa töihin? Kuinka sadistisia henkilöitä toimii tuolla lääkäri ihmisissäkin. En olisi ikinä uskonut. Ja miten joku pakotetaan? Hehheh. Ei oke yksin tuo tyyppi eli hieman vaikea valehdella törkeästi. Buhahaa vaqn nyt mä muistan miten jotkut yritti esittää että se on ihan yksin niitä vastaan, helppo valehdella vai?
Haistakaa v...tu!
"Täytyyhän henkilö saada hoitoon kun on vakavasti masennusta ja mt-ongelmaa"
Ei, oikea olisi ollut: Täytyyhän henkilö saada töihin, koska ei se nyt vaan käy, että vetää Kela rahaa ja elelee mukavasti. Jos ei voi tlihin pakottaa niin järjestän elämän joka ei ole mukava."
Burn in hell. Kaikki tulee ilmi. Juuri niin kuin ollut. Ei mitään lisäättynä, ei mitään pois jätettynä.
Ja uskovais hömppänöitäkö tässä käytetty hyväksi? Nynyy nyt itsekkäälle tuhlari tytölle vähän rotia. Ja kun lämmin äitikään ei ole! Joku aliarvioi ja pahasti!
Haistakaa jo pitkä paskaaaaa! Tämä on noloa vain teille. Ei rikoksen uhrille.