Mitä tekisitte jos olisitte minä? (Koska toinen lapsi?)

ehkä. Jos työpaikan saanti olisi tosi vaikeaa, ehkä sitä toista voisi yrittää melko nopsaan. 3v ei ole paha ikäero sillä, että kotihoidontuki juoksee ko ajan.

No, sitä yritystä kesti sitten 7 vuotta...

Vaikea sitä on toista neuvoa. Mutta jaksaisitko todella nyt tähän samaan syssyyn vielä toisen lapsen. Hyvä niin jos jaksaisit, niin mikäs siinä sitten.



Toisaalta taas elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee - siis että ikäeroksi 2v kun aletaan yrittämään 1.8.07 ja sitä rataa.....

Onhan se lapsillekkin kiva kun ei niin isoa ikäeroa ja ittellekkin helpompaa kun niistä enemmän kaveria toisilleen! Kyllä sitä töitä varmasti kerkeää ihan tarpeeksi lasten jälkeenkin!

enkä haluaisi laittaa lasta hoitoon alle 2 v. Sen takia olisi helpointa tehdä toinen lapsi heti perään. Työpaikan saantikaan ei ihan helppoa ole, mutta kai sitä saisi töitä jos yrittäisi... t . ap

Olen kyllä sitäkin miettinyt että jos ei tärppääkkään kovin pian tai ei ollenkaan, sekin on ihan mahdollista... On siis ehkä järkevää antaa lapsen tulla jos on tullakseen, ensi syksystä alkaen. Siis kun yritykseen voi mennä kauankin. t. ap

Ei vakituinen ja keskituloinen siis on. Meillä on kuitenkin säästöjä turvana joten ihan pennittömiä emme olisi jos mieheni sattuisi vaikka jäämään työttömäksi (mitä tuskin tapahtuu) t. ap

Minulla on kaksi lasta n. 2 vuoden ikäerolla. Taloudellinen tilanteemme ( ja opiskelu/työkuviot) suurin piirtein sama kuin teillä.



Kokemuksen syvälllä ja raskaalla rintaäänellä sanoisin: älä tee lämästäsi liian raskasta hätiköimällä!! Lapsesi on vasta 7 kk ikäinen, ystävällisesti sanottuna: et tiedä vielä, mitä sinulla on edessäsi. Vasta reilu 1-vuotias alkaa näyttää " todellisia värejään" . Arki vauvan ja uhmaikäisen kanssa ei todella ole aina herkkua.



Jos olisin minä muutama vuosi takaperin tai sinä nyt, odottaisin hiukan ja opiskelisin loppuun ja antaisin ikäeroa tulla vaikka sen 3 vuotta tai enemmänkin. 2-vuotias on kuitenkin niin pieni isosisarukseksi...

Puhut varmasti asiaa. Olen joskus miettinyt, että uhmaikäisen ja vauvan kanssa ei todellakaan varmaan aina ole helppoa. Toisaalta minulla itselläni on 2 vuotta vanhempi sisko, ja olemme kuin paita ja peppu, siis todella läheisiä (tosin ikäero nyt ei varmastikaan ole ainoa syy siihen). sen takia haluaisin itsekkin lapset lyhyehköllä ikäerolla.



Toisaalta oma jaksaminenkin on tärkeää. Ja ehkä taloudellisesti olisi järkevää tehdä töitä välissä.



Toisaalta taas, elämästä kun ei ikinä tiedä... ja tosiaan, toisen lapsen yrityshän voi olla pitkäkin, joten tekisi siksi mieli näyttää vihreää valoa toiselle lapselle vaikka heti... t. ap

Toisaalta ja taas toisaalta. Ei ole helppoja nämä asiat miettiä :)



Minä kuvittelin jaksavani kahden kanssa mitä mainioimmin. Ajattelin, että ei raha ihmistä onnelliseksi tee, ja juuri tuo, että olisipa sisaruksilla suht lyhyt ikäero. Mutta oi voi. Koko perhe oli aivan jaksamisen äärirajoilla kuopuksen ensimmäisen vuoden. Emme mitenkään osanneet (emme olisi mitenkään edes voineet tietää) arvata, millaista elämä tulisi olemaan kahden kanssa. Molemmat lapset alkoivat huonoksi tuuriksi sairastella. Vauva melkeinpä heti synnyttyään ja esikoinen jo ennen vauvan syntymää.



Minulla on sisaruksia 3. On 2 vuoden, 3 vuoden ja 6 vuoden ikäerolla. Läheisimmät välit minulla on 3 vuoden ikäerolla olevaan sisarukseen. 6 vuoden ikäero on jo ratkaisevan pitkä, mutta jos puhutaan 2-3 vuoden ikäeroista, luulen että sisarusten luontet vaikuttavat enemmän siihen, millainen sisaruussuhde kehittyy kuin se, onko ikäeroa 2 vai 3 vuotta.



Toki se, että emme voi tietää, kauanko menee, että tärppää, luo oman jännityksensä asiaan...



Päätittepä miten tahansa, toivon teille onnea!



11

Vierailija:

Toisaalta oma jaksaminenkin on tärkeää. Ja ehkä taloudellisesti olisi järkevää tehdä töitä välissä.

Tähän vielä halusin kommentoida. Itse olen tuntenut suurta surua siitä, että en ole voinut olla kummallekaan lapselleni niin hyvä ja jaksava äiti kuin olin halunnut ja suunnitellut. Lasten onnellisen lapsuuden kannalta on kamalan tärkeää, että vanhemmat jaksavat heitä hoitaa ja selvitä arjessa.

Mutta miettikää tarkkaan. Onko teillä hoitoapua, onko ystäviä, sukulaisia juttukaveriksi? Jos arki käy raskaaksi kahden kanssa, onko teillä keinoja helpottaa elämää?

11

Tuntuu mukavalta kun ihmiset jakavat kokemuksiaan ja kertovat rehellisesti miten itse ovat kokeneet asiat.



Alkaa toisaalta tuntua, että voisimme ehkä odottaa hieman toisen raskauden yrityksen kanssa... ehkäpä vaikka tasan vuoden päästä voisimme alkaa yrittämään sitä.



Totta on sekin varmasti, että ratkaisevampaa ovat luonteet kun ikäero sisarusten läheisyyden kannalta. Eihän se 2 vuoden ikäero mikään tae ole todellakaan.



Kiitos paljon, ap lähtee unten maille....

sitten tärppää melkein millään. Minäkin kahden lapsen äiti luotin omaan vartalooni täysin ja putosin korkealta, kun tuli keskenmeno. Jotkut saavat niitä vaikka 7 peräkkäin pitkin vuosia, surullista. Ja joillakin ei ensinkään tärppää. Mekin laskeskelimme tyytyväisinä ikäeroa ja kouluasioita, miten toimimme sitten, kun uusi vauva syntyy ja ikäero on pieni kahden pienimmäisen välillä. No, nyt vauvahaave siirtyi oitis vähintään puolella vuodella, sillä heti ei voi yrittää uudelleen, ja jos ei tärppääkään heti. Aiemmin tärppäsi 4 kuukauden ja 5 kuukauden yrityksen jälkeen. Entäpä jos nyt menee vuosi ja 3 kk? Sitten ikäeroksi tulee jotain aivan muuta, mutta se on ihan sama: oleellista olisi saada ylipäänsä lapsi.



Itselläni on gradu kursseineen ihan kesken ja saa ollakin. Ikä painaa perheen suhteen, joten en näe itselleni tällä hetkellä tärkeämpää tehtävää kuin olla äiti ja yrittää elää niin, että saisimme vielä lapsen tai kaksikin. Miehen tuloilla voidaan hyvin, mukava kuulla, että teilläkään rahatilanne ei ole huono. Lapset ovat kasvaneet hienosti maailman sivu vähän vähemmälläkin rahalla ja enemmällä mielikuvituksella ja pienemmällä vaatimustasolla. Omakin tyttö ihan mahdoton Minä haluan -iässään, huoh. Sitä pitää sieltä ala välillä pudotella :)



Jos on vauvakuumetta, tartu hetkeen! Jos tulisit heti raskaaksi, lapsesi oli meidän poikamme ikäinen uuden tulokkaan syntyessä - aika pieni, mutta jo hyvin näppärä monissa asioissa, ja hurmaava! Ymmärtää, tottelee, nukkuu hyvin, syö itse, käy potallakin. Jos meillä olisi vauva, en näkisi elämäää lainkaan mahdottomaksi. Lykkyä tykö opintoihin ja lisää vauvakuumetta :)

Ei se 3-4 v ikäero ole mikään maailmanloppu. Itsehän tiedät, kuinka esim. teidän parisuhteenne kestää penninvenytystä, mutta minäa ainakin menisin ensin töihin, ja sitten miettisin uutta vauvaa. Liian usein ihmiset ei ota tarpeeksi taloudellisia seikkoja huomioon, mutta kylmä tosiasia on se, että kaksi lasta on kalliimpi kuin yksi, vaikka vauvatarvikkeet saakin kierrätettyä. Nuo lapset kun on pieniä kovin vähän aikaa, ja sen jälkeen voi esim. harrastusmieltymykset olla erilaiset, joten niitä ei välttämattä voi kierrattää. Kyllä kahden ruokkiminen maksaa enemman kuin yhden jne

Mulla kaksi lasta 2 vuoden ikäerolla ja kummatkin tehty kesken yliopisto-opintojen. Eli putkeen vaan! Jos viä jotnekin pysytisit samana nsiosidonnaista äitiyspäivärahaa, se olisi hyvä juttu

Riippuu siitä, millainen ihminen olet: osaatko tehdä monta asiaa samaan aikaan hyvin? Voitko esim. venyä öisin tekemään gradua, päivät hoitaa lapsia? Vai kaipaatko pitempiä unia, rauhallisia hetkiä väliin?



Itse sain gradun juuri valmiiksi ennen kuin 1. lapsi syntyi ja ehdin olla töissäkin. Saan paempaa äitiysrahaa ja nyt tulee toinen lapsi ' putkeen' . Ei tarvitse ihan minimillä pärjäillä. Ja itse en pystyisi tekemään gradua samaan aikaan lasten kanssa, koska en voi keskittyä moneen asiaan kunnolla. Ja siis, riippuu varmaan siitäkin, miten hyvän gradun haluat tehdä - ja mihin aineeseen. Miten hyvää keskittymistä se vaatii?



Kannattaa siis miettiä millainen ihmisenä on..

Paitsi multa puuttuu useampi kymmen opintopisteitä... Päätin silti antaa toisella lapselle mahdollisuuden ja nyt rv 16 menossa =) Esikoinen täytti vasta vuoden.



Ajattelin, että jos jotakin kadun myöhemmin elämässini, niin sitä, etten hankkinut toista lasta heti perään. Uskon, että saan opinnot loppuuun pikku hiljaa ja joskus töitäkin, mikäli työvoimapulan tuloon on uskominen ;)



Sullahan on paljon parempi tilanne, kun opintoja niin vähän jäljellä! Sitä paitsi kyllä työnantajatki arvostavat, kun voit sitten sanoa, että lapset on tehty (jos on ;)...) eli et ole heti paikan saatuasi lähdössä mammalomalle.

Samalla yrittäisin saada opiskelut loppuun ja gradunkin valmiiksi ennen kuin pikkukakkonen syntyy. Jos taloudellinen tilanne heikentyy, voihan sitä hakea töitä vaikka gradu ei olisikaan valmis, valitetavasti se voivit jäädä roikkumaan. Saat varmasti töitä sitten, kun olet valmis lapsesi hoitoon jättämään.



Mutta tosiaankin, kun siitä raskautumisesta ei voi olla täysin varma, niin ei kannata suunnitella tulevaa kalenterikädessä. Ja voihan olla niinkin, että toinen raskautesi on vaikeampi, etkä jaksakaan samalla opiskella. Eli ei tähän ap:n " ongelmaan" ole ns oikeata vastausta. Koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.