Mitä tapahtuisi, jos työntekijöiden sijaan työnantajat menisivät lakkoon?
Työnantajat ilmoittaisivat että ovat tyytymättömiä AY-liikkeiden aiheuttamiin kilpailukyvyn menetyksiin. Tulisi ilmoitus ettei työpaikoille ei saisi tulla jonain päivänä tai kahteen viikkoon. Palkkoja ei tietenkään maksettaisi. Työterveyshuolta ei saisi käyttää, eikä mitään muutakaan työetuutta. Kaupat kiinni, palvelut kiinni. Kunnat ja valtio pitäisivät vain palvelunsa auki. Olisiko tukimielenosoituksia Senaatintorilla?
Epärealistinen asetelma toki, mutta aina voi miettiä tilanteita toisin päin.
Kommentit (26)
Onhan näitä pienimuotoisia työsulkuja ollutkin.
Ayn Randin teoksessa Atlas shrugged on vähän sentyyppinen skenaario. "Kun maailma järkkyi". Siinä yrittäjät ovat opportunnististen ryöstäjien armoilla ja pakenevat perustaakseen oman kapitalistisen utopiansa.
N56
Ehkä päivän paras aloitus! Kierin lattialla kaksinkerroin 🤣🤣
Ap ei ole tosiaan koskaan kuullut työsulusta ja esittää sen uutena ideana :D
Vuonna 2005 olin paperiteollisuudessa pikkupomona ja silloin pistettiin tehtaat kiinni työnantajan toimesta reilun kuukauden ajaksi. Silloin alko jo useampaa asuntolainan maksajaa mietityttämään, että kannattiko kiukutella...
Työsulkuhan se olisi. Ei kai siinä tapauksissa firmoille tulisi tulojakaan, puhumattakaan voitoista. Itseään jalkaan työnantajat siinä ampuisivat.
Työsulkuun liittyy sopimuksettomaan tilaan. Nyt sellaista tilannetta ei ole, vaan lakkoillaan, kun ärsyttää. Käsitin että aloituksen pointti oli nimenomaisesti alleviivata ettei työnantaja puolen mielivaltainen, sopimuksellisen tilan aikana tapahtuva ovien sulkeminen saisi aikaan karnevalistista vappua kuten nämä lakkot, joihin ei ole perustetta, kun sopimukset ovat voimassa.
Vierailija kirjoitti:
Sitä kutsutaan työsuluksi
Työsulku on silloinkin ollaan sopimuksettomassa tilassa. Eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä päivän paras aloitus! Kierin lattialla kaksinkerroin 🤣🤣
Sitä se yletön ryyppääminen teettää.
Esim NHL-liiiga oli työsulussa koko kevään ja kesän n 10 vuotta sitten, joten playoffit ja finaalit pelattiin joskus elokuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2005 olin paperiteollisuudessa pikkupomona ja silloin pistettiin tehtaat kiinni työnantajan toimesta reilun kuukauden ajaksi. Silloin alko jo useampaa asuntolainan maksajaa mietityttämään, että kannattiko kiukutella...
Tulisipa sama uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Olisikin työterveyshuolto...
Se on lakisääteinen ja kaikilla, joilla on työsopimus. Työterveyspalvelujen laajuus onkin eri juttu.
Kyllähän työnantajat toisinaan käytännössä lakkoilevat. On seisakkeja, työsulkuja ja lomautuksia.
Vierailija kirjoitti:
Työsulkuhan se olisi. Ei kai siinä tapauksissa firmoille tulisi tulojakaan, puhumattakaan voitoista. Itseään jalkaan työnantajat siinä ampuisivat.
No sama vaikutus on lakoillakin.Toivottavasti tulee kunnon työsulkuja.
Ai pomo ei tulisi töihin, mutta työntekijät tulisi, koska sitä olisi työnantajan lakko. No ei näkyisi mitenkään yrityksen toiminnassa se lakkoilu. Luultavammin tekisi parempaa tulostakin kun se isoin tukko ja jarru olisi pois tekemisen tieltä.
Antaa mennä!