Lue keskustelun säännöt.
Hain erästä työpaikkaa, saisin sen mutta...
10.01.2007 |
...nyt olen tullut katumapäälle. Työpaikka itsessään olisi tosi ok, jos mulla ei olisi 3-vuotiasta lastani niin kiljuisin riemusta ja hyppisin kattoon. MUTTA ongelma on siis tämä lapseni. Palasin osa-aikaisesti töihin vuosi sitten, lapsen ollessa 2v., ja tuntuu että päivähoito on ollut koko ajan yhtä takkuamista. Mitään varsinaisia ongelmia ei ole, mutta perussysteemi on, että lapsi ei vain viihdy päiväkodissa. Olen koko ajan ajatellut, että täytyyhän hänen jossain vaiheessa sopeutua päivähoitoon ja ikä varmasti auttaa, ja mielenkiinnolla odotan sitä hetkeä. Vielä se ei ainakaan ole tullut, vuoden ajan 98% aamuista on ollut itkua. Nyt aloin miettimään, että hulluhan mä olen, jos vaihdan stressaavampaan työpaikkaan ja alan tekemään pidempiä päiviä niin kauan, kuin tilanne lapsen kanssa on mikä on. Ilmoittaisitteko tällaisessa tilanteessa todellisen syyn, jos sanoisitte kiitos ei työpaikalle, vai keksisittekö jonkun muun syyn?
Kommentit (8)
Päiväkodissa päivät menevät ihan ok, eikä mitään syytä siis ole muuta kuin että lapsi ei kertakaikkiaan vain viihdy päiväkodissa. Päiväkoti on itsessään todella ihana paikka ja ihanaa henkilökuntaa, päiväkodin vaihtaminen todennäköisesti pahentaisi tilannetta entisestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tässä rahoiksi lyödä, ja penninvenytys on kyllä aika rasittavaa joskus, mutta kyllä me rahallisesti jotenkin pärjäämme. Hain uutta työpaikkaa lähinnä sen takia, että se olisi oman alani töitä, varmasti kiva firma ja jotain " uutta" ja rahatilanne tietenkin paranisi. Mutta kun nyt olen asiaa ihan juurtajaksaen pohtinut, niin olen tullut siihen tulokseen että laitan lapseni edun omani edelle tässä tilanteessa, tuskin tätä tilannetta ja " äitiriippuvuutta" niin kovin montaa vuotta enää kestää. Nolottaa vähän vain se, että ensin haen paikkaa ja sitten menen puihin, en oikein tiedä mitä sanoisin työnantajalle. ap
Siihen ei vaan auta mikään. Itse en päivähoidossa ole ollutkaan, mutta anopin mukaan mieheni oli just samanlainen. Vielä tänä päivänäkin miehellä on kauheat " traumat" päiväkodissa olosta, enkä halua lapseni ajattelevan samalla tavalla aikuisena.
mikä hänen mielestään mättää. Entä miten itse suhtaudut hoitoaamuina asiaan, millä tyylillä olet asian lapselle esittänyt? En syyllistä sua, huomasin vain itsestäni välillä, että tulos on ihan toinen, kun asian lanseeraa oikealla tavalla.
En todellakaan ole itse mitään " hyysärityyppiä" , päinvastoin, sehän tekee tilanteen tottakai vain pahemmaksi, mutta kyllä se vain niin on että ikuinen itku ja vastaapaneminen joka ainoa aamu jo vuoden ajalta saa mielen vähän matalaksi. En ihan rehellisesti sanoen enää usko, että tähän asiaan auttaa muu kuin aika ja ikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksivuuotias lapsi ei turhaan itke. Ikävä on aito tunne. Se, että hoitajat sanovat lapsen " viihtyvän" päiväkodissa on vain vanhempien rauhoittelemista.
Lapsethan tottuvat mihin vaan. Vaikka slummissa elämiseen.
Eri asia on missä saavat parhaan mahdollisen hoidon. Tutun ja turvallisen...
Paras paikka alle kolmevuotiaille on koti. Äidin seurassa tutustutaan muihin lapsiin kerhoissa, puistoissa jne.
Niin, että oma äiti on siinä turvallisesti lähellä.
Niin hyvää työtä kuin suurimmassa osassa päiväkoteja tehdäänkin, niin totuus on kyllä se, ettei sitä syliä ja huomiota, neuvoja ja opastusta ehditä kaikille antaa.
Pidäpä ap vuosi hoitovapaata, on lapsesi etu ja sinunkin.
Lapseni on jo siis 3v, eli hoitovapaa ei enää tule kysymykseen. Osapäivähoidon aloitti siis kaksivuotiaana, ja tämä vuosi on ollut takkuamista sen suhteen.
vain eroamisitkusta?