Tuttavan lasten hoitaminen?
Minulla on parin kuukauden ikäinen vauva, esikoiseni ja olemme miehen kanssa suunnitelleen ravintolaillallista. Minulla on tuttava, kolmen lapsen äiti, jolla on taapero ja kaksi päiväkoti-ikäistä lasta.
Hän on suostunut vastavuoroisesti hoitamaan vauvaa illan ajan. Luulin siis että hoitaisin vain yhtä heidän lastaan, mutta minulle selvisikin että minun olisi hoidettava vauvani lisäksi heidän kaikki KOLME lastaan, jotta he pääsevät miehensä kanssa lähtemään ulos. Mielestäni asetelma on vähän epäreilu? Voisinko sanoa, että otan vain yhden lapsen ja etsivät toisille lapsille muun hoitopaikan?
Kommentit (10)
Perhe siis joutuisi etsimään kolme eri hoitopaikkaa? Tuskin onnistuisi.
Mulla esim. on kolme pientä lasta ja en kyllä ikinä kehtaisi laittaa heitä kaikkia samaan aikaan hoitoon pienen vauvan äidille. Etenkin, jos tuolla henkilöllä ei olisi aiempaa kokemusta heidän kaikkien hoitamisesta. Mielestäni olisi liian työlästä ja aika iso vastuu. Vähän noloa vaatia tuollaista. Minustakin yhden tai max kahden lapsen hoito on ok. Siitä suurempi määrä, etenkin jos ovat pieniä on aika iso kakku jollekin tuttavalle.
Keksisin jotain muuta kuin ottaisin kolme hoitolasta kotiini. Onko mahdollista hakea noutoruokaa tai tilata kotiinkuljetuksella. Uunipaistia tai kalaa on helppo kokkailla itsekkin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla esim. on kolme pientä lasta ja en kyllä ikinä kehtaisi laittaa heitä kaikkia samaan aikaan hoitoon pienen vauvan äidille. Etenkin, jos tuolla henkilöllä ei olisi aiempaa kokemusta heidän kaikkien hoitamisesta. Mielestäni olisi liian työlästä ja aika iso vastuu. Vähän noloa vaatia tuollaista. Minustakin yhden tai max kahden lapsen hoito on ok. Siitä suurempi määrä, etenkin jos ovat pieniä on aika iso kakku jollekin tuttavalle.
Mäkin olen kolmen lapsen äiti ja en ikinä suostuisi hoitamaan kenenkään vauvaa ja antaa vapaailtaa muille, jos en itsekin saisi mieheni kanssa vapaailtaa! :D varsinkaan jonkun tuttavan vauvaa. Omat sisarukset ja hätätapaukset sitten erikseen.
Kun tuttusi ottaa vauvasi hoitoon, hän hoitaa silloin neljää lasta.
Samoin sinä, kun otat hänen lapsensa hoitoosi, hoidat neljää lasta.
Olette täysin tasoissa.
Miksi ihmeessä kysyit kolmen lapsen äidiltä hoitoapua?
Stubbko siellä vai kuka on ihan ite laskenut hoidettavien lasten määrän? 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla esim. on kolme pientä lasta ja en kyllä ikinä kehtaisi laittaa heitä kaikkia samaan aikaan hoitoon pienen vauvan äidille. Etenkin, jos tuolla henkilöllä ei olisi aiempaa kokemusta heidän kaikkien hoitamisesta. Mielestäni olisi liian työlästä ja aika iso vastuu. Vähän noloa vaatia tuollaista. Minustakin yhden tai max kahden lapsen hoito on ok. Siitä suurempi määrä, etenkin jos ovat pieniä on aika iso kakku jollekin tuttavalle.
Mäkin olen kolmen lapsen äiti ja en ikinä suostuisi hoitamaan kenenkään vauvaa ja antaa vapaailtaa muille, jos en itsekin saisi mieheni kanssa vapaailtaa! :D varsinkaan jonkun tuttavan vauvaa. Omat sisarukset ja hätätapaukset sitten erikseen.
No ei kyllä minusta jonkun yhden pienen vauvan hoito muutaman tunnin ajan ole mitenkään liian triviaalia, kun itsellä on jo kokemusta monen lapsen verran. Siinäpä lähinnä nukkuu ja syö ja pidetään sylissä. Toisin kun jonkun esikoisvauva äidin kohdalla voi olla sen oman vauvan lisäksi, kun vielä harjoittelee sitä hommaa, niin pitäisi ehtiä pikkuisten vipeltäjien perään. Kyllä tuossa on minusta suhteellisuudentaju pielessä, jos ajattelee että se on samanveroista hommaa huolehtia yhdestä pienestä vauvasta kuin kolmesta alle kouluikäisestä lapsesta. Se voi hyvinkin olla sen tuoreen äidin mielestä aika ylitsepääsemätön tehtävä.
Voitte sopia että lapset ovat teillä hoidossa , mutta vanhemmat pitävät puhelimen auki ja ovat tavoitettavissa tarvittaessa . Hoitolapsetkin älyävät varmasti käyttäytyä hyvin , kun kerrotte selvät säännöt . Voitte tehdä mukavia asioita mitä lapset saa itse toivoa , vaikka elokuva , lautapeli tms . Ja riittävästi ulkoilua . Kunnolllinen kotiruoka vaikka makaronilaatiko ja sokeria ei ollenkaan . Hyvin se kaikki menee . Lapset voivat myös auttaa sinua vauvanhoidossa .
Oletko tosissasi? Hän hoitaa sinun vauvasi, jotta sinä pääset ravintolaan, mutta sitten he eivät pääsisi, kun vielä kaksi lapsista jäisi ilman hoitoa?? Anna mä arvaan, kaikkien pitäisi nyt sua auttaa kun sulla on lapsi, tuskin olet muita auttanut lastenhoidossa aiemmin...