Onko tämä se kolmenkympin kriisi?

Yritin hakea vertaistukea tuntemuksilleni ja kolmenkympin kriisi tuntui osuvimmalta. En kuitenkaan kriiseile ikääni toisin kuin muut ikäänsä kriiseilevät kokemuksiaan avartivat. Ei minua haittaa että ikää tulee lisää mutta asiat ovat alkaneet tuntua merkityksettömiltä. En usko että olisin masentunut koska asiat tuottavat kuitenkin iloa, olen onnellinen ja kiitollinen siitä mitä on. Jos kyse on tuosta tavotteiden puutteesta koska kaikki on jo ns. saavutettu niin ei oikein lohduta ajatus että voisin keksiä uuden harrastuksen tai edetä uralla koska se merkityksen tunne puuttuu kaikesta omasta tekemisestä. Sitäkö merkityksetöntä harrastusta harrastelen sitten seuraavat 50 vuotta? Elän vain lasten kautta ja olen olemassa enää vain heitä varten. Minua ei ole. Mitäs sitten kun lapset alkaa irtaantumaan? Seuraavaksi pukkaa sitten identiteettikriisiä. Tätäkö se elämä on?