Suomalainen rock-legenda Ari Taskinen on kuollut
Kovin hämmentävää, kun näitä oman sukupolveni eli 60 ja risat miehiä on viimeisen vuoden aikana menehtynyt melkoinen määrä.
Nyt siis menehtyi 1959 syntynyt Ari Taskinen, joka ainakin itselleni oli erittäin merkittävä muusikko, olihan hän eniten esillä juuri 1970-1980 luvun taitteessa, eli silloin kun itse olin teini ja uuden aallon musiikki vaikutti itseeni kovin vahvasti.
Hän siis oli ensin Problemsissa ja sitten lähti siitä Tumpin kanssa Pelle Miljoonan bändeihin, ensin 1978 sitten hetken aikaa 1979 ja sen jälkeen 1980 ja sitten OY. Taskinen sävelsi ison osan Pellen hiteistä, 1980:ssa kenties se tunnetuin, eli Tahdon rakastella sinua, joka oli myös Taskisen sanoittama ja OY:ssä vähintään yhtä tunnettu klassikko eli Moottoritie on kuuma, jonka Taskinen sävelsi ja Pelle sanoitti.
Hieno muusikko oli hän ja rauha hänen sielulleen.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Onko sukua Heinäsirkalle??
Tietääkseni ei ole.Tosin periaatteessa olisi aivan hyvin voinut ollakin, olihan heillä vain reilu vuosi ikäeroa ja molemmat syntyneet Helsingissä.
Moottoritie on kuuma on eräs kaikkien aikojen kovimmista suomalaisista biiseistä. Ehkä kovin.
Vaikka se kitarariffi olikin lainattu, mutta hyviä ideoita kannattaa kierrättää.

Keneltä lainattu, tätä en tiennytkään?!
Hyvä muusikko, mutta miten hellarissa nykyään kaikki on LEGENDOJA?? Ei alkuunkaan mikään legenda.
"Kovin hämmentävää, kun näitä oman sukupolveni eli 60 ja risat miehiä on viimeisen vuoden aikana menehtynyt melkoinen määrä".-- - - - - Aloitus.
Ei siinä ole mitään hämmentävää; Ylipaino ja elämäntapasairaudet tappavat kuusikymppisiä koko ajan. Jos pitäisi arvailla, niin uniapnea on noilla rasvaprosenteilla potentiaalinen tappaja, keuhkoveritulppa lentomatkan jälkeen, sydänkohtaus, mahdollisia tekijöitä on paljon, ja kaikki johtuu elämäntavoista. Kukin valitsee kohtalonsa, harvempi vaan tietää, mitä on tullut valituksi.
Vierailija kirjoitti:
Moottoritie on kuuma on eräs kaikkien aikojen kovimmista suomalaisista biiseistä. Ehkä kovin.
Vaikka se kitarariffi olikin lainattu, mutta hyviä ideoita kannattaa kierrättää.
Joo ja sehän oli vain sovituksellinen juttu, eli Makkosen idea. Taskisen sävellys taas ei ole lainaa, vaan ihan hänen oma tuotos.
Tahdon rakastella sinua on kokonaan Taskista. Myös sanat.
Itseäni ärsyttää vieläkin Jukka-Pekka Palon aikoinaan megavisassa esittämä kysymys "Kuka esitti kappaleen Tahdon rakastella sinua" ja varsinkin se, että hän hyväksyi vastaukseksi Pelle Miljoonan.
Se kysymyshän oli sikälikin aivan päin persettä, että sitähän ei alunperin levyttänyt edes Pelle Miljoona & 1980, vaan pelkkä 1980, jolla nimellä bändi toimi hetken aikaa, ennen kuin nimi vaihdettiin muotoon Pelle Miljoona & 1980. Sen siis esitti bändi, ei artisti ja sitähän ei edes laulanut Pelle, vaan Tumppi Varonen ja siis sävelsi ja sanoitti Taskinen. Pellellä ei siis ollut kyseisessä biisissä mitään roolia. Tai no sitä en tiedä, kumpi studiossa soitti rumpuja kyseisessä äänityksessä Pelle vai Tumppi, koska molemmat vuorotteli keikoilla rumpujen takana. Eli Pelle oli kyseisessä biisissä korkeintaan rumpalina, jos sitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Tahdon rakastella sinua on kokonaan Taskista. Myös sanat.
Niin?
Eikös tuo selvinnyt jo aloitusviestistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moottoritie on kuuma on eräs kaikkien aikojen kovimmista suomalaisista biiseistä. Ehkä kovin.
Vaikka se kitarariffi olikin lainattu, mutta hyviä ideoita kannattaa kierrättää.
Keneltä lainattu, tätä en tiennytkään?!
Sorry, nyt en jaksa muistaa. Olisiko ollut Genesiksen biisi?
Itselleni Taskisen tuotokset kolahti jo Problemsissa. Legendaarista Loven kokoelmaa Pohjalla tuli musakirjastossa kuunneltua todella ahkeraan. Se oli sitä Suomi-punkin/Uudenallon alkuaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sukua Heinäsirkalle??
Tietääkseni ei ole.Tosin periaatteessa olisi aivan hyvin voinut ollakin, olihan heillä vain reilu vuosi ikäeroa ja molemmat syntyneet Helsingissä.
Aviopari
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moottoritie on kuuma on eräs kaikkien aikojen kovimmista suomalaisista biiseistä. Ehkä kovin.
Vaikka se kitarariffi olikin lainattu, mutta hyviä ideoita kannattaa kierrättää.
Keneltä lainattu, tätä en tiennytkään?!
Sorry, nyt en jaksa muistaa. Olisiko ollut Genesiksen biisi?
Yes. Eiku siis Genesis. Dancing with a moonlit knight

Sepä se

Ai ei se linkki näköjään toiminutkaan siihen eksaktiin kohtaan. Eli kyseinen riffi alkaa noin kohdassa 2.50.

Jos musiikkia alkaa tonkimaan niin joka ikinen järjellinen sointukulku ja melodia on jo käytetty.
Onko sukua Heinäsirkalle??