Millaista on työskennellä suljetulla osastolla?
Kommentit (26)
Suljettuja osastoja on erilaisia. Työhön voi kuulua esimerkiksi oman potilaan kanssa käytäviä hoitokeskusteluja, voinnin seurantaa, lääkehoitoa, lääkkeen vaikuttavuuden arviointia ja päivittäisistä toiminnoista huolehtimista.
Istutaan kansliassa ja selaillaan somea. Juoruillaan ja nauretaan työkavereiden kanssa niin "hauskoille" jutuille kuin potilaillekin. Välillä jaetaan taukotupakoita ja availlaan ovia. Tiuskitaan ja komennellaan. Vartioidaan. Kerran viikossa keskustellaan potilaan kanssa niitänäitä. Sen lisäksi kerran viikossa potilasta käsketään menemään tiettyinä päivinä tiettyyn paikkaan. Jos potilaalla on ulkoiluluvat, kerrotaan potilaalle ettei ulos mennä, sillä hoitajaa ei nyt eikä juurikaan koskaan huvita. Joku hoitaja jakaa lääkkeet valmiiksi ja joku toinen hoitaja jakaa ne potilaille. Toivottavasti oikein, sillä lääkelaskuihin kysellään tälläkin palstalla neuvoja. Välillä heitetään potilas porukalla erkkaan. Yöt on todennäköisesti pitkiä ja tylsiä koska silloin ei tapahdu mitään. Toisalta sama ongelma päivällä. Siinäpä se. Kaikin mahdollisin tavoin vastenmielinen työ. Ei potilaiden vuoksi, vaan henkilökunnan vuoksi.
Niilo hyppää sohvaan takaaja huutaa
"MÄÄ TAPAN TEIDÄT KAIKKI, MULLA ON MUURAHAISIA TAKATASKUSSA".
Ei kukaan tiedä. Jos se on suljettu, ei sieltä hoitajatkaan pääse ulos.
Jos jokaisen ihmisen hulluimmat hetket olisi videolla, jokainen olisi varmaan osastolla. Vaikka olisi miten hillitty, joskus joku tilanne vie mennessään, vaikka nuorena?
Onko hoitajilla työasut vai omat vaatteet? Hälytysnappi jos hyökätään kimppuun? Onko paljon väkivaltaa? Saako hoitaja käyttää koruja?
Pääasiassa istumista, mutta toki välillä viedään joku lepareihin ja sitten tulee ne valvonnat. Aika leppoisaa mutta henkisesti rankkaa.
Ei tietoa, mut sinne olisi kyllä väkeä tarjolla ! Ihan täys skitsoja ihmisiä on täysvammaiset ihmiset, niin lapset kuin aikuisetkin. Esim mun ns työpaikalla (se on siis päivätoimintaa !) on monta sinne kuuluvaa ihmistä. En mä sentään ! Kiusaamista on. Mua enimmäkseen kiusataan, eivätkä nää ns ohjaajat välitä mitään, ovat vaan sormi suussa, et mitäs ny pitäis tehä.? Ja siellä on yks alaikänen muija mukamas joku opiskelija, vasta 15-v ! Ja hänellä on tapana seurata mua lähes joka paikkaan, tänäänkin se muija seuras mua siivouskomeroon, ku mul oli luuttuamisen alotus. Ei se usko, et mä en tarvii mitään kyttääjää seuraks, ja varsinkaan mitään ala-ikäistä penskaa ! Joka ei tiedä alasta tasan mitään ! Toivottavasti se häipyy pian lopullisesti sieltä. Ja nää sinne kuuluvat ihmiset..heille pitää olla oma huone, jonka ovi on aina lukossa, ruoat annetaan pienen luukun kautta lattialta. Kuten vankiloissa. Ja avain pois, omat sotkut on siivottava täysin itse, kukaan ei ole palvelija ! Okei. Mut sinne kuuluvaa porukkaa saa tulla hakemaan kaikkialta, missä on täysvammaisia ihmisiä. Oikeasti ! Korjatkaa ne pois ,ettei meitä muita HÄVETÄ ne. Kiitos.
Hoitsut ahdistelee, kirjaa väärin, polttaa pilvee ja syö potilaitten ihmisoikeudet.
Lisäksi ne ei auta kun joku haluaa vaihtaa huonekalujen järjestystä tai maalata tylsiin seiniin ulostemaalauksia.
Älyllisesti amislaisten tasolla. Palkka juoksee.
Vierailija kirjoitti:
Pääasiassa istumista, mutta toki välillä viedään joku lepareihin ja sitten tulee ne valvonnat. Aika leppoisaa mutta henkisesti rankkaa.
Mikä on henkisesti rankkaa? Se kun toisilla on rankkaa?
Mikä koulutus pitää olla henkilökunnalla? Voiko hoiva-avustaja olla siellä töissä?
Voi luoja mitä vastauksia. :)
Avo-osastoja ei juuri ole Suomessa enää ollenkaan, joten jokaisen osaston toiminta voi olla hyvin erilaista. Riippuu vähän millaisella osastolla on töissä. Jos olet vastaanotto-osastolla niin työ on hektistä ja akuuttia. Jos taas vaativanhoidonosastolla niin, on työ enemmän ohjailevaa perustoimintojen kanssa. Jos taas olet syömishäiriöisten osastolla, niin työtä rytmittää hyvin voimakkaasti ruokailut ja niiden seuranta ja jne.
Osassa osastoja on eristysvalmius, osassa ei. Hälytysnapit on ja hälytyksissä auttetaan myös muita osastoja, ei vain omaa. Joskus päivät ovat hyvinkin kiireisiä, joskus aikaa on enemmän. Riippuu luonnollisesti potilaiden voinnista.
Vierailija kirjoitti:
Onko hoitajilla työasut vai omat vaatteet? Hälytysnappi jos hyökätään kimppuun? Onko paljon väkivaltaa? Saako hoitaja käyttää koruja?
Pääsääntöisesti työvaatteet. Koruja ei kannata käyttää, sillä niistä on helppo riuhtoa. Väkivaltaa on jonkin verran, mutta apua on enemmän saatavilla ja nopeasti kuin esim. vanhustenpuolella. Henkilökunta oppii myös monesti lukemaan ilmapiiriä etukäteen ja sammuttamaan mahdollisen uhan jo etukäteen. Me turvaamme myös toisia potilaita, joten ennakointi on viisasta. Sankaria ei kuitenkaan tarvitse esittää vaan napista apua ja oma turvallisuus huomioidaan.
Tuttu on lähärinä. Kertoi, että paljon pestään paskaa seinistä, jopa katoista. Aika moni tuuriin.
Joutuuko kohtaamaan potilaiden itse mur hia? Miten potilaat tulee osastolle, tuoko poliisi vai ambulanssi?
Vierailija kirjoitti:
Onko hoitajilla työasut vai omat vaatteet? Hälytysnappi jos hyökätään kimppuun? Onko paljon väkivaltaa? Saako hoitaja käyttää koruja?
Työvaatteet. Hälyt löytyy. Potilaat aiheuttavat levottomia tilanteita vain harvoin. Yleensä päivät ovat rauhallisia. Osa hoitajista on mielestäni alalle täysin soveltumattomia ja saattavat provosoida hankalia tilanteita itse. Henkistä väkivaltaa potilaita ja työkavereita kohtaan osastolla käyttää mielestäni lähinnä hoitajat. Fyysistä väkivaltaa hoitajat eivät omasta mielestä käytä koskaan, vaan "kiinnipitoa". Hieno sana, jonka taakse kätkeytyy toisinaan monenlaista ikävää. Kätevä sana kuitenkin kirjauksiin sekä kanteluihin ja mahdollisiin epäselviin tilanteisiin. Kaulakorut kannattaa jättää kotiin.
Istutaan ja juodaan kahvia.