Lue keskustelun säännöt.
7-vuotias tyttoni itki nukkumaan kaydessaan kuinka pikkusisko on paljon natimpi kuin han!
03.09.2008 |
Hanta kuulemma niin harmittaa kun han ei ole itse "hieno". Ja pikkusisko on aina niin natti ja hieno. Naki tanaan 4-vuotiaan siskonsa pitkasta aikaa hameessa, koska sisko leikkii usein olevansa poika. Sanoi minullekin aamulla etta sisko on paljon kauniimpi ja hienompi kuin han ja illalla tuli jo itku. Kysyin mista et muka sitten itsessasi tykkaa, mikas sinussa ei ole hienoa, kuulemma naama. Pikkusiskossa erityisen hienoa on puolestaan hanen kasvot ja hiukset.
Olen aina kertonut molemmille lapsille kuinka ihania he ovat ja molemmat yhta rakkaita. Ovat tosin ihan erilaisia seka kasvonpiirteiltaan seka ruumiinrakenteeltaan, ja hiukset ovat taysin vastakohdat.
Isosisko on janteva, ihan hiukkasen tukevahko, valtavan paksut kiharat hiukset.
Pikkusisko on erittain pienirakenteinen, siro kasvoiltaan, piikkisuorat ohuet hiukset.
Kommentit (11)
Meillä kuopus on oikeasti todella kaunis lapsi. Esikoinen on niin kuin minä pienenä ulkonäkö on enimmäkseen evvk.
Kuitenkin pakosta esikoinen huomaa jossain vaiheessa, että kaikki ihailee pikkusiskoa. Toisaalta minä olen jostain syystä nykyään huomannut vaan tuijottavani esikoista hän on oikein puhjennut kukkaan kun koulu nyt syksyllä alkoi. Ehkä se osittain juhtuu siitä, että hän velvollisuuden tunnosta harjaa hiukset joka päivä ja laittaa ne kiinni. Niin ja hoikistunut kauheasti viime aikoina koskaan ei ole ollut ylipainoa, mutta tyttö on aina ollut tosi isokoinen (tällä hetkellä 130 cm pitkä) Niin ja pikkusisko on pieni hentoinen nappisilmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että hänen mielestään aina kaikissa saduissa vaaleat ja sinisilmäiset ovat kilttejä ja kauniita. Ja tummat (kuten hän) ovat rumia ja ilkeitä. Yritin sitten kykyni mukaan lohdutella, ettei se noin mene.
pelkään että meillä myös joskus edessä. esikoinen on perinyt isänsä rotevahkon vartalon, kuopus on siro ja kapea kuten minä. tasoituksena onneksi kuopuksella lievät hörökorvat ja rako hampaiden välissä.
olisiko jotain tapaa vahvistaa 7v:n käsitystä oman kehonsa kauneudesta? vaikka tuoda kauniita hiuksia esiin uudella kampauksella tai jollain mega-kalliilla erikoistuotteilla? tai joku liikuntaharrastus, esim. joku kamppailulaji, jossa vahvistuisi kokemus siitä että oma kroppa toimii tehokkaasti ja hienosti?
itse olen perinyt omalta äidiltäni hyvän itsetuntoa vahvistavan systeemin niihin hetkiin kun itsetunto on maissa ja olo tuntuu rumalta. silloin mennään vaikka istumaan kahvilan ikkunapöytään vilkkaalle paikalle ja oikeasti KATSOTAAN ihmisiä. siis kun tuntuu että kaikki muut on kauniita ja mää vaan ruma, niin oikein tosissaan arvioiden katsotaan muita ihmisiä, ja todetaan että suurin osa on lopulta aika tavallisen näköisiä. eikä juuri kellään samanlaisia mahtavia kiharoita kuin minulla.
Itse asiassa 7v. harrastaa karatea ja uintia. Olen oikeastaan ajatellut juuri niin kuin sina, siina perustelut hanen urheiluvalinnoilleen, seka halusi teitenkin itsekin oppia karatea ja uimaan.
En ehka viela viitsi menna viela arvostelemaan tyton kanssa muita ihmisia, kun olen yrittanyt opettaa etta kaikki ovat yhta natteja omalla tavallaan. Tuo voisi toimia hieman vanhempana...
Kiharoita ovat kehuneet melkeinpa kaikki tapaamamme sukulaiset, tutut, koulukavereiden aidit jnejne. Ihastelleet kaunista ja vahvaa tukkaa.
Tytto itse taas ihailee siskon suoraa "liuhutukkaa", no kai sita haluaa sellaista mita ei ole...
ja vaikka ei olisikaan epätoivoinen ulkonäöstään haluaa vahvistusta sille että on yhtä hyvä kuin toinenkin. Ehkä haukkumalla itseään ja kehumalla toista kalastaa hyväksyntää.
Tuon on kylla niin totta. Jotain tuollaista itsekin arvelin kaytoksen takana olevan. Annoin tytolle kehuja ja haleja ja sanoin kuinka niin haluaisin hanen hiuksensa itselleni ja kerroin kuinka isompana voi heilla roolit vaihtua siskon kanssa, ja ainahan voi kayda kampaajalla tekemassa ihmeita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehka viela viitsi menna viela arvostelemaan tyton kanssa muita ihmisia, kun olen yrittanyt opettaa etta kaikki ovat yhta natteja omalla tavallaan. Tuo voisi toimia hieman vanhempana...
siis "harjoituksen" ydin ei ole mitenkään nokka pystyssä arvostella, vaan enemmin ikäänkuin rauhallisesti toteamalla ("ahaa, tuollakin on aika leveä naama, mutta silti hän näyttää tosi hyvältä ja itseasiassa huomio kiintyy ekana kauniisiin käsivarsiin") todeta että ihmisiä on tosi paljon eri näköisiä ja tosi monella eri tapaa hyvännäköisiä, ja oikeastaan enimmäkseen aika tavallisen näköisiä. tuoda siis rauhallisesti perspektiiviä siihen epätoivoiseen tunteeseen että KAIKKI muut on NIIN KAUNIITA ja mää vaan ruma..
miten olisi tilkka feminististä tiedostamista? voisitko sinä äitinä ottaa luettavaksesi vaikka naomi wolfin kirjan "kauneuden myytti", jossa ruoditaan länsimaista naisiin kohdistuvaa kauneuden vaatimusta? ja jollakin lailla tuoda tällaista kriittisempää näkökulmaa myös tyttärelle ymmärrettävällä tavalla?
ja vaikka ei olisikaan epätoivoinen ulkonäöstään haluaa vahvistusta sille että on yhtä hyvä kuin toinenkin. Ehkä haukkumalla itseään ja kehumalla toista kalastaa hyväksyntää. Toisaalta jos aidosti pitää itseään rumana, niin sitten pitää vaan oppia kompensoimaan ;) Itse aina teen vaikutuksen säkenöivällä persoonallisuudellani ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poika (5 v) kokee, että sisko (3 v) on se kaunis, hän ei. Molemmat ovat (ainakin äidin mielestä ;-) kaunispiirteisiä, ihania lapsia, pojalla mm. valloittava hymykuoppa ja paksut, tummat hiukset.
Pojan tunne juontaa siihen, että tytöille on niin paljon koristautumiskeinoja, koruja, hienoja mekkoja, kampauksia... poika yhdistää kauneuden näihin ulkoisiin asioihin, mitä hänellä ei juuri ole (toki puemme myös pojan kauniisiin vaatteisiin, juhliin kauluspaita ja kravatti sekä geeliä hiuksiin, mutta tytöille on paljon enemmän tuollaista).
Lisäksi tyttöjä on tapana kehua paljon enemmän ulkonäöstä kuin poikia. Juuri juhlissa kaikki aina ihastelevat tytön mekkoa/kampausta, ja säälittää katsoa poikaa, joka koettaa tuoda itseään tykö ja näyttää söpöltä, mutta harvoin saa samanlaista ihastelua osakseen :-(
Korostattekohan noin yleisesti vähän liikaa tuota ulkonäköä puheissanne ja käytöksessänne. Ei ainakaan kukaan meidän viidestä lapsesta ole ennen murkkuikää surrut tai edes liiemmin miettinyt omaa ulkonäköään. Ei kai sitä nyt kukaan vanhempi kerro lapselleen että rakastan sinua kun olet niin kaunis ja kiharatukkainen. Vaikka ymmärränkin että lapset ovat erilaisia ja murehtivat eri asioita, tuntuu silti että nykyajan pinnallisuus luo lapselle ihan turhiakin paineita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että otat kovin vakavissasi 7-vuotiaan puheet omasta ulkonäöstään. Minä olisin varmaankin vaan sanonut , että höpöhöpö, te olette molemmat nättejä tyttöjä omalla tavallanne. End on discussion. Tietysti jos lapsi murehtii asiaa päiväkausia ja jatkuvasti, siitä ehkä pitää keskustella vakavasti, mutta jos se pulpahtaa vaan silloin tällöin, niin ohittaisin olankohautuksella.
Ja jos se on jatkuva murhe, niin silloin kyllä on jotain vialla eikä avuksi riitä, että opetellaan tekemään hienoja kampauksia. Tyytymättömyys ja yletön oman ulkonäön tarkastelu kun on loputon tie: vaikka tekisit mitä, aina joku muu näyttää kauniimmalta ja aina löytyy kohta itsestä, johon on tyytymätön. Lapsi pitäisi saada hellittämään vähän, olemaan kiinnittämättä huomiota itseensä ja tosiaan ymmärtämään, että ei kukaan muukaan ole täydellinen.
Yksi juttu mikä tuli mieleen, on vanhempien esimerkki. Miten itse puhut ulkonäöstäsi? Pohditko sitä esim. laittautuessasi? Oletko tyytyväinen omaan itseesi ja kuuluuko ja näkyykö se? Miten miehesi puhuu sinusta ja muista naisista? Mun miehellä on tapana arvostella esim. tv:n naisia aika rumasti (onpas toikin lihonut, kauhee koukkunenä...) ja olen saanut aika lailla kouluttaa, että hän on lopettanut sen lasten kuullen. Lapset imee näitä asenteita kaikkialta ulkomaailmasta, mutta vanhempien oma esimerkki on etenkin noin pienillä vielä se tärkein. Sitä kautta saa sen hyvän itsetunnon pohjan, jolla kestää sitten paremmin myöhemmin tulevat paineet.
kuitenkaan niin tarkoita. Olin ensin melkeinpa jopa huvittunut koko jutusta, mutten sita tietenkaan lapselle nayttanyt. Tai yritin olla nayttamatta. Pidemman aikaa on ihastellut siskon hiuksia, ja ma puolestani silloin kehun hanen omia hiuksiaan, miten kummallakin on kivat hiukset.
Mina itse en ole tyytyvainen omaan ulkonakooni (ylipainoa), mutten siita puhu. Mies ei kommentoi minun ulkonakoani tai ainakaan millaan tavalla moiti sita, eika lasten kuullen yriteta puhua laihduttamisesta tms.
Minusta tuntuu etta tassa on kyse nyt siita etta koska sisko eka kertaa laittoi paalleen hameen moniin kuukausiin ja kaikki oli siististi ja "hienosti" (lapsilla nimittain alkoi eilen koulu), isosisko naki pikkusiskon niin kauniina ja herasi pieni kateus etta onkohan sisko kuitenkin natimpi ja ehka tulee suositumpi kuin hanesta koulussa. Sanoin etta eikos olekin kiva etta sinulla on pikkusisko josta voit olla ylpea.
Taalla meidan asuinmaassamme lapsen saavat kovasti kehuja aikuisilta, vaikkeivat nyt niin "kauneuskilpailun voittokortteja" omaisivatkaan. Ja Suomessa sitten tyttoja kehutaan heidan eksoottisen nakonsa vuoksi.
Ja lisaksi ensimmaisen koulupaivan jalkeen tytto muutenkin oli vasynyt ja hanen luokkansa koko kasvoi puolella suuremmaksi tana vuonna, hanta huolestutti etta on ainoa joka ei tieda kaikkien nimia...