Minkä ikäisenä lapsi menemään yksin lentokoneella?
Kyseessä tuttu reitti ja tutut kentät. Lapsi on nyt 5v. Saattajapalvelu toki otettaisiin lapselle.
Kommentit (8)
Ei mirkku vaan murkkuikäinen siis. Hehhh
Itse matkustin yksin lentokoneella 5-vuotiaana 90-luvulla. Oma lapseni 8-vuotiaana. Saattaja oli käytössä molemmilla. Ja olivat kotimaan lentoja. Itse on ollut tuolloin ollut koskaan ennen lentokoneessa. Joten lensin elämäni ensimmäisen lennon yksin. Lapseni taas oli lentänyt jo useita kertoja vauvasta saakka, kun lensi ensimmäisen kerran yksin.
No aika pieni, en oo varma pistäisinkö. Ehkä helsingistä ouluun
Mikset kysy lentoyhtiöstä, että mikä käy?
Meillä lapset olleet siinä 5-6v paikkeilla kun ovat ekan kerran lentäneet
Itse ollut 8 kun lensin ensimmäisen kerran yksin. Vähän jännitti, mutta tuo saattajapalvelu oli hyvä ja oli turvallinen olo.
Täysin riippuu lapsesta. Kummityttöni lensi juuri tuon ikäisenä, 5v, isovanhemmilleen toiseen Pohjoismaahan saattajan kanssa, mutta hän oli kova reissaaja jo pienenä. Ei mitään ongelmia ollut. Sitten taas oma mirkkuikäiseni ei uskaltaisi mitenkään moiseen.
Itse lensin 15v toiselle puolen palloa yksin, eli aika vanhana, mutta kyllä se jännitti silti. 8-vuotiaana matkustin yksin bussilla toiseen kaupunkiin parin tunnin matkan. Oma lapseni kauhistelee tätäkin vaikka on muutaman vuoden vanhempi.
Täysin tapauskohtaista siis.