Te joilla on ollut hyvin raskas ja synkkä jakso elämässä, miten selvisitte?

This too shall pass.

luonnonlaki. Toimii aina. 

 

Itke kun itkettää, yritä keskittää huomio pieniin hyviin asioihin,

Ei niitä voimia itsellen synny, päivä kerralla ja lempeällä asenteella itseä kohtaa.

Kyllä kaikki jossain kohtaa helpottaa, pakko vaan jaksaa eteenpäin..

Anna itkujen tulla, huili, ja älä soimaa itseäsi.

Lämpimät tsempit sinulle kärsivä...

Itke kun itkettää. Itse itkin monta kuukautta. Ei auta kuin surra, aika auttaa mutta toipuminen on hidasta. Olen saanut ammattiapua, lääkekokeiluja on ollut, ystävien tuki on tärkeää. Tärkeää oli myös unilääkkeet, että sai nukuttua ja arjen sujumaan. Toistuva masennus on jäänyt seuraksi, mutta pärjään ilman lääkkeitä.

Itke kaikki itku pois, huuda huudettava huuto. Ole paikallasi rauhassa - ehdit kävellä sitten, kun sen aika on.

Elä se yksi päivä ja tiedä, että seuraava on tulossa. Sitä millainen huominen on et voi tietää, mutta ainakin se on yksi päivä pois päin tästä päivästä.

Voimia.

Päivä kerrallaan eteenpäin, ei pidä uppoutua huonoon oloon tai tilanteeseen, vaan yrittää pinnistää kohti parempaa huomista.

Aina se tulee, joskus vie pidemmän ajan, mutta tulee kuitenkin.

Pakkohan se oli selvitä, kolme pientä lasta ja töissä piti käydä

Aika kuluu, vaikka elämä on paskaa. Tuskaista on välillä ollut, mutta ei se aika pysähdy. Itsetuhoisia ajatuksia ei kuitenkaan ole, vaikka minulla on vaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Välillä toivoo olevansa kuollut, mutta en halua itse päättää päiviäni. 

Jeesus. Puhdas periksiantamattomuus. Vaikeiden tunteiden salliminen. Velvollisuudentunto. Hetki kerrallaan. 

1. Viina

2. Sauna

3. Roskaruoka

4. Lepo

Repeat.

Terveellinen ruokavalio ja liikunta vain pahensivat tilannetta.

Töitä ja raittiutta. Pyrkii tasoittamaan elämää mahdollisuuksien mukaan.

Pitää hyväksyä että nyt menee huonosti, se ei ole ikuista. Saa itkeä ja olla väsynyt. Mulla meni pari vuotta lähinnä kotona nukkuessa. Kävin asiasta lääkärissä, mutta mieliala lääkkeet jäi aloittamatta, lääkärin mielestä kuitenkin pärjäisin arjessa sen verran että niitä ei kannata aloittaa. Mulla siis aiemmin ollut noiden osalta jotain kokeiluita, mutta sopivaa merkkejä ei ainakaan aiemmin ollut löytänyt. Rauhoittavia ei suostuta määräämään, koska joskus nuorena ollut päihdeongelma.

Terapiaa voi saada ja kannattaa hakea, itse olen käynyt netti terapiaa sen sai helposti ja nopeasti.

Katsoin palkittuja draamasarjoja, joiden kautta käsittelin tunteitani. Tein listoja, mitä pitää muistaa tehdä päivittäin. Hoin itselleni: "Sä selviät", "Tsemppaa", "Yritä edes vähän", "Sä et kuole tähän". Otin nukahtamiseen apua. Maalasin maskin naamaani, kun menin kauppaan. Välttelin sellaisten ihmisten näkemistä, jotka eivät ymmärtäneet. Rukoilin.

Hävettää tunnustaa, mutta minut ohjattiin työterveyslääkäriin, sain pitkän sairausloman ja lääkityksen. Olen aina ollut medikalisaatiovastainen, mutta nyt se oli ainoa vaihtoehto. Olen yhä elossa.

Lääkkeet, velvollisuuksien vähentäminen, avun vastaanottaminen. Realismi omien voimien suhteen.

Keho jatkoi hengittämistä ja sydän lyömistä välittämättä siitä, etten halunnut olla elossa. Suoritin pakollisen (työn) kuin robotti. Välillä olin tunteeton, välillä paruin/raivosin (yksin, mielessäni/päiväkirjaan) niin että meinasin oksentaa. Menin terapiaan, se vähän helpotti, kun ei tarvinnut enää ihan yksin kaikkea kantaa. Uusi päivä aina tuli, tein mitä hyvänsä tai olin tekemättä.

Hyviä ohjeita.

Kuuntele itseäsi. Kun on aika itkeä, itke. Lepää, anna mielesi levätä. Kerää pientä lohduttavaa tekemistä,  on se sitten kirjat, elokuvat, piirtäminen, mietiskely, ikkunasta tuijottelu, mikä vain tuntuu hyvältä.  Jonain päivänä tulee se hetki,  kun huomaat että pahin on ohi.