Kun kauneus katoaa -identiteettikriisi, vai mahdollisuus muuttaa suuntaa?

Kaunotar pikkusiskoni ei usko kauneutensa kadonneen keski-iässä ja käyttäytyy kuin teiniprinsessa.

Keimailee  ja vilkuttaa silmää miehille edelleen kuin teini-ikäinen ja ihmettelee kun ei saa vastakaikua.

50+ ei todellakaan ole nykyäänkään kuin 20-30+ Aikuistuminen on jäänyt jotenkin kesken.

En tarkoita, että pitäisi jämähtää ja istua kiikkustuolissa sukkaa kutomassa, mutta se ainainen sähläily raha-asioissa, shoppailu, rakkaushuolet, muutot. Miten ihmeessä hän jaksaa sitä?

Harmittaa kun ei itse näe kuluttavaa elämäntyyliään. Vanha äitimmekin on jo ihan ihmeissään.

Luenko "lakia", vai annanko olla?

Nimim. huolestunut isosisko