Onko kuluttamisvetoinen talouskasvu tulossa tiensä päähän? Ja mitä sen tilalle?
Suomi on vajoamassa taantumaan ja ensi vuodelle ennakoidaan hallituksen toimesta entistä rajumpia leikkauksia ja säästötoimenpiteitä. Kuluttajien ostovoima on jo nyt kokenut romahduksen ja monia yrityksiä mennyt konkurssiin.
On selvää, ettei kuluttamisvetoinen talouskasvu ole loputonta eikä se voi olla loputonta. Jossain vaiheessa aina vajotaan taantumaan ja lamaan ja sitten lähdetään pikkuhiljaa uutta nousua kohti. Mutta entä jos samanlaista nousua ei enää tule? Jo nyt uutisoidaan rajattoman kulutusjuhlan seurauksena sään ääri-ilmiöistä sekä ympäristötuhoista. Myöskään ns. vihreät teknologiat eivät ole ongelmattomia ja esimerkiksi akkumalmien louhinta aiheuttaa mittavaa ja pitkäkestosta ympäristön tuhoutumista, joka vaikuttaa niin vesistöihin kuin kasveihin.
Entä jos loputtomaan, rajattomaan kasvuun ja kuluttamiseen pohjautuva talousjärjestelmä on tulossa tiensä päähän tällä kertaa? Mitä sen tilalle?
Kommentit (38)
Kiertotalous.
Luulen kyllä, että aika huonojen aikojen kautta joudutaan menemään, koska emme ole niin älykäs laji, että pystyisimme suunnitelmallisesti ja hallitusti muuttamaan toimimattoman järjestelmän parempaan.
Nyt mennään vielä pahempaan suuntaan, kun kaikki haluaa kaikkea, joka laite pitää saada ja uusimmat puhelimet sun muut ja pinnallisuus kasvaa, pitää saada botoxia ja pakaraa ja merkkivaatteita jne.
Tästä seuraa kurja romahdus, tämä vaikuttaa väistämättömältä, ahneudella ei tunnu olevan mittaa eikä määrää, sen todistaa myös se, että mitä enemmän jollain on rahaa, sitä enemmän hän kaikkea hankkii ja näistä valtaosa on vielä aivan täysin turhia hankintoja, hankitaan vain, kun rahaa on.
Epäilemättä se on sitten sosialisoitava kaikki.
Kaikki menee kommuuniin töihin. Herrat uudelleenkoulutusleirille ja opetellaan vapaa@aikoina internatsionaalia ja heilutellaan sirppiä ja vasarata punaliput liehuen. Kulttuurivallankumous vaatii aina uhrinsa.
Iskurityöläisten kasvot ikuistetaan tehtaan portille. Jokaiselle maksetaan sama palkka. Maasta ei poistuta, ajatusrikoksia valvotaan.
No thank's
Vierailija kirjoitti:
Lapset leikkimään käpylehmillä ja aikuiset puskemaan turvetta. Agraariutopia siintää.
Meinaatko, että kuljetaan taaksepäin? Tiede ja teknologia ei pelasta meitä tältä?
En jaksa näitä lapsellisia dystopioita päivästä toiseen päivästä toiseen. Jankuti jankuti kaikki on huonosti kaikki menee huonommin. Joojoo

Hyvä mennä varulta taaksepäin. On epävarmaa, mitä tiede ja teknologia saavat aikaiseksi.

Se on ihan totta. Somen kautta ihmisille syntyy kaikenlaisia käsityksiä siitä, mitä pitäisi olla, mitä kaikkea omistaa, miltä näyttää jne.
Riippumatta siitä, onko siihen varaa, tai onko se järkevää. Esim nuoret jo nyt ryöstelee toinen toistensa päältä merkkivaatteita ja parikymppiset ottaa täyteaineita ja plastikkakirurgisia toimenpiteitä.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa näitä lapsellisia dystopioita päivästä toiseen päivästä toiseen. Jankuti jankuti kaikki on huonosti kaikki menee huonommin. Joojoo
Mikä on dystopiaa ja mikä on päivästä toiseen? Tänään juuri nyt tein aloituksen ja pointtina oli pohtia asiaa. Taantuma ja talouden ylös-alas liike on kyllä ihan faktaa eikä dystopiaa. Mutta kiva, että sinusta talous voi kasvaa loputtomiin eikä haitallisia vaikutuksia ympäristölle ole. Ap
Det går som med bestämmande idag. Folkvalda (som 3,5 % av befolkningen ställer upp för röstning) fattar besluten för dig. Du behöver inte besluta något. Fester, fina middagar, bjudningar, höga arvoden och sötebrödsdagar avnjuter de i stället för dig som betalar kalaset. Du representeras via dem.
Nästa steg är konsumtionen. De folkvalda konsumerar för din del och du kan beundra deras konsumtion i din grop i marken där lite kox glöder om vintern. Din konsumtion är nu kollektiv och inte din. Känn dig representerad.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset leikkimään käpylehmillä ja aikuiset puskemaan turvetta. Agraariutopia siintää.
Meinaatko, että kuljetaan taaksepäin? Tiede ja teknologia ei pelasta meitä tältä?
Hyvä mennä varulta taaksepäin. On epävarmaa, mitä tiede ja teknologia saavat aikaiseksi.
Keinoälyä ainakin kehitetään kovaa vauhtia ja se on jo Suomessa viemässä työpaikkoja. Nyt syksyllä uutisoitiin, että oululaisyritys korvaa osan työntekijöistään keinoälyllä.
Vierailija kirjoitti:
Kiertotalous.
Luulen kyllä, että aika huonojen aikojen kautta joudutaan menemään, koska emme ole niin älykäs laji, että pystyisimme suunnitelmallisesti ja hallitusti muuttamaan toimimattoman järjestelmän parempaan.
Tekoäly on niin älykäs
Ei tässä taantumasta ole kyse vaan rikkaan eliitin tekemästä valtavasta rahastuksesta...
Eikä 8% inflaatio suomalaisten ostovoimaa tuhonnut vaan kymmenien ja satojen prosenttien korotukset tuotteiden ja palveluiden hinnoissa / katteissa... ja tätä valehtelua on nyt tehty jo pitkään tarkoituksella... ja hallinto sai siitä omat bonuksensa sitten välistä
Suuryritykset/sähköyhtiöt/keskusliikkeet varastivat siis ihmisten rahat ja tekivät valtavaa tulosta - etenkin vuonna 2022 ja hallinto ei tehnyt mitään asialle... esimerkkinä sähköyhtiöt korottivat hintoja / katteita useita satoja prosentteja tuona vuonna...
Suomalaisten ostovoima tuhoutui nimenomaan Marin ex viisikko hallinnon aikana...
Ja Orpon hallintokaan ei auta asiassa...
Ja valehtelu jatkuu mediassa...
Kyllä jonkin verran on pakko aina ostaa ja tavaroiden laatu on niin huonoa, että sama asia pitää ostaa vähän ajan päästä uudestaan.
Rahan tienaamisen tavat muuttuu pulan koittaessa laveammaksi, mm prostituutio on nyt muodissa.
Vierailija kirjoitti:
Keinoälyä ainakin kehitetään kovaa vauhtia ja se on jo Suomessa viemässä työpaikkoja. Nyt syksyllä uutisoitiin, että oululaisyritys korvaa osan työntekijöistään keinoälyllä.
Odotan innokkaasti, että tekoäly korvaisi minut.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä taantumasta ole kyse vaan rikkaan eliitin tekemästä valtavasta rahastuksesta...
Eikä 8% inflaatio suomalaisten ostovoimaa tuhonnut vaan kymmenien ja satojen prosenttien korotukset tuotteiden ja palveluiden hinnoissa / katteissa... ja tätä valehtelua on nyt tehty jo pitkään tarkoituksella... ja hallinto sai siitä omat bonuksensa sitten välistä
Suuryritykset/sähköyhtiöt/keskusliikkeet varastivat siis ihmisten rahat ja tekivät valtavaa tulosta - etenkin vuonna 2022 ja hallinto ei tehnyt mitään asialle... esimerkkinä sähköyhtiöt korottivat hintoja / katteita useita satoja prosentteja tuona vuonna...Suomalaisten ostovoima tuhoutui nimenomaan Marin ex viisikko hallinnon aikana...
Ja Orpon hallintokaan ei auta asiassa...
Ja valehtelu jatkuu mediassa...
Tässä on kyllä totuutta, nimittäin globaalisti varallisuuserot ovat kasvaneet valtavasti ja maailmassa on paljon enemmän miljonäärejä ja miljardöörejä kuin aiemmin. Rahat valuvat yhä harvempien käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset leikkimään käpylehmillä ja aikuiset puskemaan turvetta. Agraariutopia siintää.
Meinaatko, että kuljetaan taaksepäin? Tiede ja teknologia ei pelasta meitä tältä?
Hyvä mennä varulta taaksepäin. On epävarmaa, mitä tiede ja teknologia saavat aikaiseksi.
Uuden teknologian varaan ei kannata selviytymistämme laskea, mutta ei meidän tarvi taaksepäin mennä juuri missään asiassa.
Esim. Lääketieteen saavutukset ovat käytettävissämme vaikka emme kehitä tuhansia uusia lääkkeitä jatkuvasti käyttäen koekaniinina sinua ja minua.
Samoin steriilejä leikkausvälineitä riittää jatkossakin kaikkiin tarpeelliseen, ehkä ei kauneuskirurgiaan tarvikaan riittää.
Muovikin on hyödyllinen ja hieno keksintö PAIKASSAAN, vaikkakin 90% siitä voitaisiin hylätä menettämättä mitään tärkeää.
Perustavanlaatuiset muutokset ei tarkotia kivikaudelle siirtymistä, ei edes 60-luvulle, vaan uuteen aikaan, jossa emme edes muista kaivata Kiinan rihkamaa. Utopialta kuulostaa, mutta ensin pitää kysyä haluammeko sitä, eikä että mikä kaikki on varmasti mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Epäilemättä se on sitten sosialisoitava kaikki.
Kaikki menee kommuuniin töihin. Herrat uudelleenkoulutusleirille ja opetellaan vapaa@aikoina internatsionaalia ja heilutellaan sirppiä ja vasarata punaliput liehuen. Kulttuurivallankumous vaatii aina uhrinsa.
Iskurityöläisten kasvot ikuistetaan tehtaan portille. Jokaiselle maksetaan sama palkka. Maasta ei poistuta, ajatusrikoksia valvotaan.
No thank's
Tämäkin on jo tehty ja kommunismi romahti omaan mahdottomuuteensa. Eihän sekään toiminut.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyllä totuutta, nimittäin globaalisti varallisuuserot ovat kasvaneet valtavasti ja maailmassa on paljon enemmän miljonäärejä ja miljardöörejä kuin aiemmin. Rahat valuvat yhä harvempien käsiin.
Jos miljonäärejä on aiempaa enemmän, niin useampien käsiinhän ne rahat valuvat.
Vierailija kirjoitti:
Epäilemättä se on sitten sosialisoitava kaikki.
Kaikki menee kommuuniin töihin. Herrat uudelleenkoulutusleirille ja opetellaan vapaa@aikoina internatsionaalia ja heilutellaan sirppiä ja vasarata punaliput liehuen. Kulttuurivallankumous vaatii aina uhrinsa.
Iskurityöläisten kasvot ikuistetaan tehtaan portille. Jokaiselle maksetaan sama palkka. Maasta ei poistuta, ajatusrikoksia valvotaan.
No thank's
Persut haluaa nimenomaan valvoa ajatusrikoksia ihmisten kodeissa ja rajoittaa sananvapautta. Mutta asiasta toiseen: miksi hitossa kuvittelet, että kertaalleen epäonnistunut kokeilu toistettaisiin? Ei tässä kivikauteen tarvitse palata ja muutos olisi paljon pienempi, jos se olisi aloitettu ajoissa.
Ihan ekana voit lopettaa nikottelun kestävää kehitystä ja kiertotaloutta vastaan ja alkaa miettiä omaa kulutustasi vähän järkevämmäksi. Lajittele roskat raaka-aineeksi, liiku lihasvoimalla auton sijaan ja hoikistu vähän. Hengitä ilmaa eikä tupakkaa. Käytä lihaksiasi ja nauti siitä, ei ole pakko aina mennä hissillä kun on jalatkin.
Hanki kumppani ja vietä illat rakastellen tai kotiaskareita puuhaten tai pelaten, ei ryypiskellen ja viharunkaten. Saatat alkaa voida paremmin ja nähdä elämässä mielekkyyttä ihan ilman vauva.fitä.
Lapset leikkimään käpylehmillä ja aikuiset puskemaan turvetta. Agraariutopia siintää.