Oliko sinulla ennen synnytysta joitakin sellaisia " oireita" (siis muita kuin supistukset tai lapsivesi) etta lahipaivina ois synnytys lahella? Oliko pahoinvointia, liikkuiko vauva
Kommentit (8)
Pissatti siis koko ajan ja nukkumisesta ei tullut mitään. Viimesellä vessareissulla aamulla klo 4 sitten lapsivesi lorahti eteisen lattialle.
Toisella kertaa sitten myös pissatti. Sain nukahdettua sellaisia 30 min. pätkiä. Aamulla heräsin klo 6 siihen, kun housut olivat märät. Lapsivettä oli tullut.
Limatulppa lähti vuorokautta ennempää.
Muistan, että olin epätoivoinen sen vuoksi, ettei vauva liikkunut kuin ennen. Itkin miehelleni, että on kuollut. Siellä se beibi vain valmistautui suuren koitokseensa :)
Tuli täytenä yllätyksenä kaksi päivää ennen laskettua. Heräsin kummallisiin supisteluihin (tuntu selässä, missä ei ennen ollut tuntunut) klo 2.30. Sairaalaan klo 7 ja vauva syntyi 9.40. Kaksi edeltävää päivää oltiin " juostu" kesätapahtumissa ja ei tuntunut missään. Toki kivuttomia supisteluja oli silloin tällöin, mutta niitä oli jo puolivälistä alkaen.
liekö sitten äidinvaisto
10 pv ennen laskettua aikaa
ennen molempia synnytyksiäni kävin Tiimarissa.
Ekasta julmettu pahoinvointi yöllä, luulin vatsataudiksi. Supistukset alkoivat aamulla, syntyi sitten illalla, 40+0.
Tokasta ei mitään. Synnytys käynnistettiin koon takia 39+5, syntyi 39+6.
Kolmannesta 36+3 vauva oli epätavallisen rauhallinen koko aamun, kävimme näytillä ä-polilla jossa ultrassa kaikki ok., ei mitään muutoksia kohdunsuulla tai mitään muutakaan, supisteli kyllä vähän. Koko loppupäivän oli sitten sellanen kohta syntyy -olo, puhuin vain synnytyksestä yms, olo todella rauhaton. Joku äidinvaisto se kai oli, sillä illalla synnytys käynnistyi yllättäen vesien menolla ja kovalla verenvuodolla! Terve vauva syntyi aamuyöllä.
Sitten alkoi supistukset ja " jo" 3 vuorokauden vauva syntyi:)