Oletko tehnyt kuolinsiivousta?
Itse ajattelin tänään aloitella kun löysin itseltäni kyhmyn, mitä tutkitaan. Vanhat päiväkirjat lähtevät ensin, ei joudu kenenkään käsiin kaikki nolotukset.
Ehkä hyvä järjestää paperit ym. Muita vinkkejä?
Kommentit (25)
Dildot ja muut suristimet on syytä hävittää, ne voi lasten mielestä olla vähän liian roiseja.
Vierailija kirjoitti:
En, mutta kyllä se mun takaraivossa pyörii. En saa aloitettua, kun urakka tuntuu niin työläältä. Olen jättänyt viimeiseksi takarajaksi eläköitymiseni 5v kuluttua (jos olen vielä elossa) koska silloin on sitä aikaa.
Itsekin ajattelin laatikko kerrallaan 👍
Pari kertaa vuodessa teen. Kaapit pysyy järjestyksessä eikä ole turhaa roinaa. Tosin hieman kaduttaa muutama pois heittämäni asia, mutta toisaaltaan mikään ei ole ikuista.
Olen tehnyt tai sanotaanko että olen aloittanut. Äitini kuoleman jälkeen hänen jäämistössään ja samalla omassani. Paperit on tietysti hyvä järjestää, samoin kaikki se mikä on oleellista perukirjaa varten eli varat, velat, saatavat, omaisuus ja mahdolliset testamentit.
Toinen asia mikä on hyvä siivota on kaikki roska, eli mitään törppöjä (jogurttipurkit, rasiat, lahjapaperit ym.) ei kannata säilytellä. Kaikki mikä on selvää roskaa on laitettava pois.
Liiat vaatteet ja kengät, jotka eivät kenellekään sovi ja joita kukaa suvussa ei halua riesoikseen on siivottava joko kirpparille tai lahjoitukseen, jos ovat hyviä ja kierrätykseen lumpuksi, jos eivät ole hyviä.
Ylimääräiset kirjat, koriste-esineet, kukkaruukut ja muu kodin krääsä on hyvä käydä läpi ja luopua siitä. Kukaan ei halua toisten koriste-esineitä tai matkamuistoja.
Kaikki se mikä on oleellista loppuelämää varten säilytetään. Samoin voi kysyä sukulaisilta, jos haluavat jotain tavaroita niin niitä voi antaa jo eläissään tai testamentata kuolemansa jälkeen.
Kyllä minulla oli suojakamppeet päällä, ja uteliaita ois tullu kattomaan mun siivosin asuntoa johon oli joku kuollut, olisivat tulleet Häntä Eläissä katsomaan ! Sitten on liian myöhäistä tulla katsomaan.
En päästänyt ketään vastaan sinne vasta sitten kun olin siivonnut asunnon putipuhtsaksi , päästin Isännöitsijän katsomaan , työni jälkeä .
Kun joku vuosi sitten siivosin pientä korvausta vastaan asuntoja.
Tämä oli kuollut tämä asukas potkäaikais sairauteen.
Muuta en kerro täällä koska ei kuulu toisten asioita kertoa.
Vain siksi kerroin että miihin kuoli ettei sitten luulla että joo jotenkin hämärä peräiseti kuoli kauheaa.
Käykää ihmiset hyvät katsomassa Yksinäistä , vanhusta Hänen eläissään tai muuten Syrjintynyttä yksinäistä ihmistä hänelle se varmasti on Päivän piristys.
Kyllä toki nyt on ollut Covid19, ei oo saanut läydäkkään niin kylässä .
Tuo siivous tapahtui monta vuotta ennen Covid19 jotten tähänkään EI liity millään tavalla Corona!
Että on kokemusta kun siivotasn kuolinsiivoiksia.
Muistot eksistä ja lehtolapsista taidan polttaa.
Vierailija kirjoitti:
Muistot eksistä ja lehtolapsista taidan polttaa.
Jos sä olet niin wanha, että käytät termiä "lehtolapsi", niin ne sun "lehtolapsetkin" on varmaan jo pian eläkeiässä, eikä kukaan niistä enää välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En, mutta kyllä se mun takaraivossa pyörii. En saa aloitettua, kun urakka tuntuu niin työläältä. Olen jättänyt viimeiseksi takarajaksi eläköitymiseni 5v kuluttua (jos olen vielä elossa) koska silloin on sitä aikaa.
Itsekin ajattelin laatikko kerrallaan 👍
"Yhden pysähdyksen taktiikalla" niinkuin siinä mainoksessa.
Mä muutin 7v sitten ja silloin aloitin siellä vanhassa kämpässä.
Ihan tylysti vaan roskiin, kaikki vanhat kirjeet, kortit sun muut.
Vanhat valokuvat jouti mennä, osaa en edes muistanut ketä ovat!
Kun sitten asetuin tähän, laatikko kerrallaan joo.
Vanhoja opiskelujuttuja, mitä niitä säilömään, aika ajanut ohi aikaa sitten, samoin kirjat!
Joo, laatikko kerrallaan.
Astioissa sama juttu, kaikki pois, ostin muutaman kivan uuden tilalle.
Maailma on pullollaan astioita ja kun ei juuri käy vieraita enää...mitä niitä hilloamaan.
Hyvää musiikkia soimaan ja eikun toimeksi!
Onneksi Gmail tuhoaa nykyään tilin sisällön kun se on 2 vuotta käyttämättä, joten sähkposteistaankaan ei tarvitse olla huolissaan, että sieltä vuotaisi mitään omia tai muiden tietoja. Sometileissä saisi olla valittavana ominaisuus missä olisi automaattinen poisto kun ei ole kahteen vuoteen kirjautunut.
Olen tehnyt kuolinsiivousta monta vuotta joka päivä.
Eläköitymistä ei kannata odottaa. Liikaa paineita, ja voit kuolla sopivasti jo sitä ennen.
Konmaritus sopii kuolinsiivoukseen: ei laatikko kerrallaan vaan tavararyhmä kerrallaan.
Mieti mitä kaikkea sotkua haluat itsestäsi jättää jälkeläistesi riesaksi.
Minulla todettiin parantumaton syöpä samaan aikaan kun jäin eläkkeelle. Kuolinsiivous on onneksi tehty: paperit, hoitotahto, hautakirja, kaapit, varastot ja komerot.
Vierailija kirjoitti:
Minulla todettiin parantumaton syöpä samaan aikaan kun jäin eläkkeelle. Kuolinsiivous on onneksi tehty: paperit, hoitotahto, hautakirja, kaapit, varastot ja komerot.
💖
Olen tehnyt jo vuosien ajan, tavara kerrallaan.
Älä säästä mitään tavaroita vain siksi, että ajattelet jonkun ehkä haluavan ne muistoksi kun olet poissa. Voit tarjota niitä heille jo nyt, ja hävittää jos eivät ole kiinnostuneita säilyttämään niitä. Läheisen huoleman jälkeen tavaroihin liittää helposti tunnearvoa, jota niillä ei todellisuudessa ole, ja niistä luopuminen on silloin paljon vaikeampaa kuin sen tarvitsee olla. Ajattele jokaisen hävittämäsi tavaran kohdalla vähentäväsi läheistesi tulevaa tunnetaakkaa.
Muista myös digitaalinen roina. Tietokone/läppäri kannattaa käydä läpi ja poistaa kaikki turha. Laita valokuvat yms. kaikki samaan paikkaan mistä ne löytää helposti, ja tietenkin selkeään järjestykseen.
Enemmänkin on tehty muuttosiivousta koska tavoitteena myydä asunto parin vuoden päästä. Mutta ehkä siinä samalla voisi tehdä astetta paremman puhdistuksen tavaroiden lisäksi paperit ym.
Mun mielestä tämä on tärkeä asia.
Ajatteleppa, iso omakotitalo täynnä tavaraa, jos on ollut vaikka kolme lasta.
Sitten he lähtevät. Sitä suksi määrää, luistimia, jaökapalloja....mitä kaikkea.
Astioita viidelle plus sukulaiset, valokuvia, kaikkea vanhaa muistoa!
Nuoret eivät huoli mukaansa, siis eikun kiertoon vaan!
Eskariaskartelut...roskiin vaan jos ei kukaan halua...
En aio tehdä. Mitä väliä mitä ne lapset löytää mun kuoleman jälkeen? Saavatpahan jutun aihetta.
mä olen koko niiden lapsuuden siivonnut niiden jälkiä joten eikö ole oikeus ja kohtuus että sen kerran siivoavan mun jäljet?
Vierailija kirjoitti:
En aio tehdä. Mitä väliä mitä ne lapset löytää mun kuoleman jälkeen? Saavatpahan jutun aihetta.
mä olen koko niiden lapsuuden siivonnut niiden jälkiä joten eikö ole oikeus ja kohtuus että sen kerran siivoavan mun jäljet?
Sinähän ne tähän maailmaan halusit. Hienoa tehdä viimeinen hyvä teko ja säästää jälkikasvu ylimääräiseltä työltä.
En siivousta, mutta perunkirja on valmiina. Toki päivittävät siihen sitten ajantasaiset tiedot aikanaan.
En, mutta kyllä se mun takaraivossa pyörii. En saa aloitettua, kun urakka tuntuu niin työläältä. Olen jättänyt viimeiseksi takarajaksi eläköitymiseni 5v kuluttua (jos olen vielä elossa) koska silloin on sitä aikaa.