Kissa piikille?
Elikkäs meillä nyt puolen vuoden ajan yksi kissoistamme kussut hiekkalaatikon viereen, emmekä ole saaneet tätä tapaa loppumaan.
Kissalla muodostui kiteitä virtsaan joka hoidettu eläinlääkärillä, kun alkoi silloin kusemaan pitkin asuntoa. Lääkitys ym hoidettu ja erikoisruoka ollut käytössä sen jälkeen. Ei kuseksi enää muualle, mutta hiekkalaatikon viereen kyllä...
Kokeiltu eri vessoja, kuurattu lattia tuhannella eri pesuaineella sata miljoonaa kertaa ettei kusi haisisi kissan nenään, mutta joka kerta kusee kuitenkin. Käy kyllä laatikossakin, mutta tuntuu että kusee lattialle vain sen takia, kun tottui pissavaivaisena siihen ja siihen jäänyt joku tuoksu saumoihin tai jotain. Ei ole väliä onko vessat siivottu juuri vai ei, kusee silti.
Tullut vuosi sitten taloon myös muksu, mutta ei pääse vessoille häiritsemmän ja kissat saavat syödä/juoda rauhassa. Ja tämä tullut siis tuon virtsavaivan jälkeen, joten jos olisi muksusta johtuvaa, luulisi että olisi jo aikaisemmin alkanut protestoimaan.
Alkaa oma jaksaminen olla lapsiarjen keskellä loppu, ei huvita joka päivä kuurata sitä saakelin lattiaa tai tulla kotiin ja kissan kusi haisee nenään. Olemme vakavasti harkinneet uuden kodin etsimistä, koska emme keksi miksi ei saada loppumaan tätä, mutta kuka haluaa kusikissan, kun en voi varmuudella luvata, että uudessa kodissa loppuisi.. en näe piikille viemistä edes mahdollisuutena, koska kissa muuten ihana ja normaali leikkisä kaveri ja terve, kunhan syö erikoisruokaa.
Eli vinkkejä kaivataan, jos joku saanut loppumaan samanlaisen vaivan.. Kiitos etukäteen!
Kommentit (30)
Laittakaa toinen laatikko siine sen kohdan päälle johon pissaa.
Kokeiltu tämäkin... Estetty myös muulla tavoin viereen kusemine, mutta kusee vain sitten vähän kauemmas.. meillä siis saunassa vessat, kun emme usein sauno, joten kusee sielä joka nurkkaan.
Meidän kissalla oli samanlaista. Teki pissat aina hiekkalaatikon viereen ihan ilman syytä. Pesin lattian kunnollla, pesin hiekkalaatikon kunnolla ja vaihdoin hiekat, ja sitten siirsin sen hiekkalaatikon siihen kohtaa mihin se kissa tykkäs lattialle kusta, ja sen jälkeen on aina tehnyt laatikkoon.
Miksi kirjoitit otsikkoon provosoivasti: Kissa piikille? kun kuitenkaan se ei ole edes vaihtoehto?
Voisko sen laatikon siirtää johonkin hieman kauemmas ja sitten siihen kohtaan johon kissa pistää suihkia kissakarkotetta? Ainakin prismoista saa ostettua.
Tai sitten, kun sulla nyt on useampi kissa, niin pitäisikö niitä laatikoitakin olla useampi
Koska se alka näyttää pian todennäköisimmältä.. en todellakaan sitä haluisi tehdä, mutta kuinka suurella todennäköisyydellä joku haluaa tieten tahtoen kusiongelmaisen kissan?
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten, kun sulla nyt on useampi kissa, niin pitäisikö niitä laatikoitakin olla useampi
Suositus taitaa olla että aina yksi laatikko enemmän kuin mitä kissoja on.
Eli 1 kissa = 2 laatikkoa.
2 kissaa = 3 laatikkoa
jne.
On useampi laatikko.. ja ennen näitä kiteitä, pissannut aina laatikkoon, nyt vaan jatkuu ja jatkuu tämä vaikka ongelma hoidettu. En tiedä sitten osoittaako mieltään muksusta vai onko vain kiva kusta lattialle..
Tämäkin tehty ja kokeiltu estää muillakin esineillä/matoilla ettei kuseksisi lattialle, mutta kusee joko esineen/maton päälle. Ymmärtäisin jos ei käyttäisi laatikkoa ollenkaan, että siinä olisi vika, mutta käyttää sitä mutta silti kusee myös lattialle. Kokeiltu eri mallisia laatikoita ja ei auta :(
Kattovit -nestemäistä ravintoa sekä Royal Canin Veterinary Feline Urinary s/o nappuloita. Auttoi meidän kissan stressi (=pissa) käyttäytymiseen.
Kuin usein vaihdat kissan hiekan?Vaihdoitko kissan hiekka merkiä? Kuin usein peset sen kissan wc? Kissalla on hyvä haju aisti. Haiseeko kusi nurkissa,minne on aiemmin pissanut? Onhan kissasi leikattu? Jos ei, juoksu ajalla kusee nurkiin,merkaten reviiriä.Meillä kerostalossa väliin keskulmaston kautta wc-tulee kissan kusen hajut. Kuin saman asunon postiluukusta rappu käytävän.Hirvee haju. Päätös mitä kissalesi teet,on yksin sinun. Muuta pesisin udestaan ne paikat mihin aijemin on kipenäkö kussut?Todella huolehtisin myös kissan WC-astian pesun useammin ja hiekan vaihdoin.Kun otat päivitäin pois ne kakka ,pissa paakut astiasta.Ei halua kusta sinne jos on pissa / kakka paakkuja hiekassa?
Vierailija kirjoitti:
Kattovit -nestemäistä ravintoa sekä Royal Canin Veterinary Feline Urinary s/o nappuloita. Auttoi meidän kissan stressi (=pissa) käyttäytymiseen.
Kiitos! Nuo nappulat ovat käytössä, täytyy kokeilla tuo kattovit!!
Vierailija kirjoitti:
Sanomalehtiä astian ympärille ja ne voi sitten polttaa kuun ovat päivän olleet loroteltavina. Näin tehtiin meillä vuosia.
Heittäisin kyllä kusiset paprut roskiin ja unohraisin polttamisen. Mahtaa tulla karmeet aromit poltettaessa, sama kuin kiukaalle kusisi.
Vierailija kirjoitti:
Kuin usein vaihdat kissan hiekan?Vaihdoitko kissan hiekka merkiä? Kuin usein peset sen kissan wc? Kissalla on hyvä haju aisti. Haiseeko kusi nurkissa,minne on aiemmin pissanut? Onhan kissasi leikattu? Jos ei, juoksu ajalla kusee nurkiin,merkaten reviiriä.Meillä kerostalossa väliin keskulmaston kautta wc-tulee kissan kusen hajut. Kuin saman asunon postiluukusta rappu käytävän.Hirvee haju. Päätös mitä kissalesi teet,on yksin sinun. Muuta pesisin udestaan ne paikat mihin aijemin on kipenäkö kussut?Todella huolehtisin myös kissan WC-astian pesun useammin ja hiekan vaihdoin.Kun otat päivitäin pois ne kakka ,pissa paakut astiasta.Ei halua kusta sinne jos on pissa / kakka paakkuja hiekassa?
Sama hiekka ollut käytössä aina ja olemme tosiaan hinkkanneet laatikot, pesseet lattiat kaikilla mahdollisilla aineilla, vedetty se kissanpissaaine minkä pitäisi kaikki jäljet pissasta hävittää ja vaikka olisi kuinka hyvin putsattu ja juuri siivottu viimeistä kikkaretta/paakkua myöden, niin saattaa silti kusta lattialle. Meillä oli riistakamera kuvaamassa, kun halusimme selvittää mitä tekee ja milloin. Kaikki ovat leikattuja, joten ei pitäisi ollaa merkkaamistakaan. Mutta ei tosiaan meillä ole realistista jokaisen paakun jälkeen käydä siivomassa, koska useampi kissa ja käyttävät laatikoita ristiin ja en usko että vaikuttaisi, koska tosiaan tekee juuri pestyn/kuuratunkin laatikon viereen :( kokeilen tuota ruokavinkkiä minkä sain, jos se auttaisi, inhottava tilanne
Vanhana joudut suomalaisen terveydenhuollon armoille. Mieti silloin, että mitä teit kissalle vaan iän takia.
Tutkimusten mukaan, siis uusimpien kissat tarvitsevat omat laatikot, eivät välttämättä käy samassa missä toinen. Osta laatikon ympärille koirien harjoitusalustoja pitävät nesteen pois lattialta. Ja pyyhi kloriittia kissojen laatikkoon älä muualle
Vierailija kirjoitti:
Vanhana joudut suomalaisen terveydenhuollon armoille. Mieti silloin, että mitä teit kissalle vaan iän takia.
Jatko: Toivottavasti kuolet syöpään mahdollisimman tuskallisella tavalla.
Sanomalehtiä astian ympärille ja ne voi sitten polttaa kuun ovat päivän olleet loroteltavina. Näin tehtiin meillä vuosia.