Olisiko täällä ystävällisiä freelancer-toimittajia, jotka kertoisivat työstään?
Ja jakaisivat alasta haaveilevalle kotiäidille vinkkejä miten aloittaa ja tarjota tekeleitään... Opinnot valtsikassa kesken, kiitos suloisten lapsien eli ala kiinnostaa ihan tulevaisuudessakin (sosiaalipolitiikan ja viestinnän opinnot aloitettu pari vuotta sitten). Päässä kytenyt ajatus " vapaasta toimittajuudesta" jo pelkästään lisätuloina tähän köyhyyteen ;-)
Kommentit (15)
Miten olet päätynyt muokkaaman tekstejä?
Painottaisin myös tuota, ettei kannata tehdä vain yhteen paikkaan. Omaa työnkuvaakin piristää, kun on monta työnantajaa. Ja välillä sattuu yllättäviä tilanteita, toimituspolitiikka muuttuu, päätoimittaja vaihtuu, eikä työtäsi enää tarvita. Suomessa on tuhansia lehtiä, jotka tarvitsevat freen palveluksia. Kannattaa pitää ainakin väljiä suhteita moniin paikkoihin.
Jutunaiheita sekä ehdotetaan että ehdotan niitä itse. Tällä hetkellä enemmän ehdotan itse. Ideointi on osa viikkorutiinia, muuten homma katkeaa ja jään tyhjän päälle. Työtä pitää olla sillä tavalla, että koko ajan jotain on laskutuksessa, jotain kesken ja jotain alkamassa. Siten pysyy rahoissa eikä huomaakaan yhtäkkiä, ettei ole yhtään juttua sovittuna... paniikki ei ole hyvä ideoinnin apuväline!
Mitäs vielä? Ai niin - pidä huolta työajoistasi ja lomistasi. Itse pidän työajan ja lomat lapsen tarhan aukiolojen ja lomien mukaan, eli en tee iltatöitä (paitsi satunnaisesti, kerran-pari kk maksimissaan) enkä heinäkuussa yhtään mitään. Loma on pois omasta palkasta, mutta ihmisen on myös levättävä, vaikak moni yrittäjä ei malttaisikaan.
Jos aiheesta on ristiriitaista tietoa, tarvitaan useita näkökulmia. Jos aihe on kohtalaisen yksiselitteinen (esim. lääketieteellistä perusfaktaa vaikka vesirokosta), riittää yhden asiantuntijan haastatteleminen. Usein monen näkökulman käyttö tuo lisäarvoa, mutta se voi myös osaltaan hajottaa juttua ja tehdä siitä liian pitkän. Pitää harkita tapauskohtaisesti.
lähettelin nuorten lehteen novelleita ja sitten myöhemmin osallistuin yhden aikuisten lehden kirjoituskilpailuun. nyt olen 4 vuotta toiminut freelancerina, tällä hetlkellä kirjoitan ja vlokuvaan 3 eri lehteen. Lisäksi teen liikunnanohjaajan hommia. Mulla on kotona 1v 8kk ja 7-vuotiaat tytöt (tai siis isompi käy tietty koulua) niin tällä hetkellä työtunnit viikossa vaihtelevat noin 20-30 välillä...
Itse en ole alalle halajava, mutta kiinnostaa toimittajien työtapa!
Taustatyö on tärkeää, vain typerys menee haastatteluun kysymään " kerro nyt sun työstä jotain" . Itse olen ns. hyvä kirjoittaja ja tiedot hankittuani kirjoitan jutun suoraan melko valmiiksi. Jotkut toimittajat työstävät tekstiään enemmän. Kirjoitusvaiheessa tulee usein vielä mieleen muuta, täydentävää kysyttävää, jota soittelee/meilailee sitten jälkikäteen.
Nyt pitää nelosvastaajan ryhtyä töihin, kiitos mielenkiinnosta ja lykkyä tykö mahdollisille tuleville kollegoille!
sorry koneeni on tänään ihan jumissa :)
Minulla on eräs erikoisala, josta lähes yksinomaan kirjoitan. Olen siis pyrkinyt luomaan hyvät suhteet kaikkiin tahoihin (isoihin yrityksiin ja lehtiin yms.) jotka siihen liittyvät. Alalla on voimakasta kaupallista kiinnostusta, joten nykyään teen myös copywriter-hommia. Editointia ja kielenhuoltoa teen kirjoja julkaisevalle isolle kustannusyhtiölle (ei kuitenkaan mainosteta tässä... :)) Ideoin noin 50 % itse, mutta paljon myös ehdotetaan aihetta - siis nykyään, kun suhteet ovat olemassa. Olen ollut tällä alalla noin 6 vuotta.
Tekaisenko itse jostain aiheesta näyteartikkelin ja tarjoan sitä sitten toimituksiin vai miten pitäisi toimia edetäkseen tällä uralla?
T. Freelancerin siemen
Muista kuitenkin, että sen on oltava yleisesti ottaen mielenkiintoinen ja siinä pitäisi olla jokin kiinnostava näkökulma tms... vaikka teksti olisikin kaunista, ei se ehkä ylitä julkaisukynnystä. (Lehtimaailma on hyvin kaupallinen, valitettavasti.)
Anna päätoimittajalle aikaa lukea tekstisi, vähintään viikko, ennen kuin tiedustelet siitä. Jos tulee pakit, voit lähestyä seuraavaa tahoa. Älä lähetä samaa tekstiä yhtaikaisesti moneen paikkaan - itselleni kävi ensimmäisen juttuni kanssa niin, että kaksi kilpailevaa lehteä halusi julkaista sen!
Itse teen töitä noin 6-7 tuntia päivässä (epämääräisin työajoin) mutta kamera kulkee mukana aina; loma-ajat ovat minulle parasta työaikaa :) Tämä onkin enemmän elämäntapa kuin työ.
Terveisin kolmonen
Minulla on koulutus mutta ei alan koulutusta, eli olen saanut tehdä aika paljon työtä että juttu toimii. Tällä hetkellä saan hommista jotenkuten rahaa mutta varmaan menee vielä vuosia että kunnolla rupeaa tienaamaan.
Täytyy todellakin olla itse aktiivinen. Ensiksi olen kysellyt kaikilta lehdiltä, onko heillä jotakin palstoja mihin saa kuka tahansa kirjoittaa. Siten saa vähän nimeä ja näkyvyyttä. Tämän jälkeen kirjottelee vaan juttuja kauheasti ja tarjoaa niitä eri lehdille. Minusta kannattaa suoraan olla valmis juttu jota tarjoaa, jos liikaa kyselee etukäteen niin kukaan ei vaivaudu " tuntemattomalle" edes vastailemaan.
Mulla on myös kotisivu, se helpottaa juttujen tarjoamisvaiheessa. Olen tehnyt myös paljon vapaaehtoistyötä pikkulehdille, eri järjetöjen lehdille jne. Tällä saan vähän nimeä ja mainetta ja voin pyytää todistuksia. Kannattaa siis alussa olla aktiivinen myös ilman palkkaa.
Paljon onnea sinulle!
Minä ja neljä lasta
ehkä vähän epävarmaakin tietyllä tavalla. Voih, kahdehdin teitä, jotka kirjoitatte päätyöksenne!!!!!
Kuvallinen artikkeli on huomattavasti kiinnostavampi.
Vielä mitä tuli mieleen, lue paljon eri lehtiä, niin opit tuntemaan kunkin lehden tyylin ja tiedät sitten paremmin, mitä tarjota juuri heille.
Erityisesti kun miehelläni on suht hyväpalkkainen vakityö niin kaikki mitä minä tienaan on vain ekstraa. Ei tarvitse stressata, voi tehdä töitä kotoa, jollon ei tule kauheita ongelmia kun lapset esim sairastelevat.
Suosittelen =)
Olen kokeillut tavallisia toimistohommia, mutta masennuin niissä totaalisesti :) Tämä on kutsumustyöni.
Nautin kotona työskentelystä ja siitä, että saan itse päättää kaikesta. Vaikka taloudellisesti onkin joskus epävarmaa. Esim. kesäksi on kerättävä rahat etukäteen, koska toimitukset ovat silloin pitkälti kiinni ja palkanmaksu ei toimi... nimimerkillä kokemusta on ;)
3.
Itselläni ei kuitenkaan ole mitään koulutusta alalle, joten en ehkä ole paras esimerkki... Joka tapauksessa saan kaiken toimeentuloni freelancerina, sekä kirjoittamalla että muokkaamalla tekstejä. Aloitin tarjoamalla juttuja suoraan lehdille, jonka jälkeen niitä kyseltiin lisää. Vei kuitenkin pari vuotta, että sain luotua vakituisen verkoston. Freelancer tarvitsee useita tahoja, jotka pyytävät töitä - yhden kortin varaan ei voi heittäytyä, koska yllätyksiä tulee aina. (Paitsi jos haluaa vain lisätuloa perheeseen; itse olen yh ja kaikki todellakin riippuu tästä.) Haluatko tietää jotakin lisää? Kysy :)