IL: Kollegat kertovat Tuomas Enbusken huonosta käytöksestä talk shown kulisseissa
SUOSITTU talk show Enbuske, Veitola & Salminen kaatui tekijöiden riitoihin eikä juontajien kiireisiin, kuten tähän mennessä on annettu ymmärtää. Suoraa keskusteluohjelmaa esitettiin vuosina 20162018 MTV3-kanavalla. Asiasta on kirjoittanut Iltalehti.
Syypäänä oli erityisesti juontaja Tuomas Enbuske, kertovat ohjelmaa tehneen työryhmän jäsenet jutussa. Hänen silloista käytöstä kuvataan uhkaavaksi, epätasapainoiseksi ja kostonhaluiseksi.
Ohjelmalla oli parhaimmillaan liki 600000 katsojaa. Se loppui katsojien yllätykseksi lokakuussa 2018, kun juontajat Maria Veitola ja Roope Salminen olivat ilmoittaneet tuotantoyhtiölle lopettavansa. Kulissien takana ongelmia oli ollut jo aiemmin.
Enbuske kertoi myöhemmin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa, että hänellä diagnosoitiin vuonna 2020 kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kokaiinin käytöstään hän avautui Enbusken miljonäärit -podcastissaan heinäkuussa 2021. Omien sanojensa mukaan hän käytti aikoinaan kokaiinia lääkkeeksi tarkkaavaisuushäiriö add:hen.
OHJELMAN kaksi muuta juontajaa, Maria Veitola ja Roope Salminen, esiintyvät Iltalehden jutussa omilla nimillään.
Mulle sellaiset asiat kuin toisten ihmisten kunnioittaminen, turvallisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat tärkeitä asioita. Ne eivät toteutuneet tuossa työympäristössä, kertoo Veitola, jonka mukaan ohjelman kulisseissa esiintyi kiusaamista ja manipulointia.
Kokemus oli mulle traumaattinen. Olin ahdistunut ja hädissäni, halusin pois ohjelmasta.
Roope Salmisen työsuoritusta tahmasivat noihin aikoihin muut työt ja värikäs vaihe yksityiselämässä. Iltalehden jutussa EVS:n työryhmäläiset muistavat olleensa ärsyyntyneitä siitä, että Salminen ei ollut aina paikalla suunnittelupalavereissa.
Juttua varten on Iltalehti haastatteli useita ohjelmanteossa mukana olleita ihmisiä, joista osa esiintyy nimettömänä. Yhden työryhmäläisen mukaan media-alalla on hyväksytty, että taiteilijapersoonia kohdellaan eri tavalla kuin muita.
ENBUSKE kertoo Iltalehdessä, ettei hänellä ole syytä epäillä, etteivätkö muiden haastateltujen kertomat olisi tapahtuneet. Hän pyytää anteeksi käytöstään, mitä tosin vaikeuttaa se, että hän ei tarkkaan muista, mitä noina vuosina tapahtui.
Kuukausiliitteen haastattelussa Enbuske sanoo, että hänellä ei ole juuri muistikuvia kesästä ja syksystä 2019. Hän kertoo romahtaneensa elosyyskuun vaihteessa. Alkuvuodesta 2020 Enbusken ystävät veivät hänet hoitoon Auroran sairaalan psykiatriselle osastolle.
Sittemmin Enbuske on saanut apua elämään bipolarisuuteen tepsivästä epilepsialääkkeestä.
Kommentit (4)
Ukko vetoaa bipoon kun vittuilee koksupäissään kaikille.
Talk Showssa vielä menetteli, mutta Sipilän aikaan somessa ja kolmuneissaan kyllä huono käytös ja mt-ongelmat vahvasti paistoivat.
Joo ei yllätä