Mikä on sopiva aika alkaa etsiä uutta puolisoa. (Leski)

Ei. Ihan normaali aika. Itse tapasin jo kahden kuukauden jälkeen uuden.

Ei ole koskaan sopivaa.

Ei se sitten ole.

Aika on suhteellinen käsite, mitä tulee parisuhteisiin ja siihen, että milloin on valmis. Toiset siirtyy elämässään eteenpäin kuukausissa, toiset vuosissa ja osa ei koskaan. Kyse on  mielestäni enemmän juurikin siitä, että itse on valmis.

Sehän on ihan kiinni siitä milloin itse kokee olevansa valmis uuteen suhteeseen. Itse aloin parisuhteeseen reilun 3 vuoden päästä puolisoni kuolemasta. 

Tämmöistä se on, rakkaan puolison kuoleman jälkeen uutta vaan npeasti tilalle. Niin nähty on tämä. Suru on nopeasti ohi.

Silloin kun vainaja on kylmäksi mennyt voi laittaa uuden haun päälle. 

Hautajaisiin ei kannata uutta ottaa.

Mediaani on sellaiset 37 vuotta leskenä oloa

Tämä palstan mukaan aina on liian aikaista. Itse aloitin uuden suhteen 6 kk mieheni kuoleman jälkeen. Uusi puolisoni oli leski myös. Ollaan oltu yhdessä nyt yli 10 vuotta ja kumpikin yhä surraan myös ensimmäisiä puolisoita, jutellaan heistä yms.  Ei se suru koskaan mene pois. Kukin oman aikataulunsa mukaan, itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelee.

Päätä itse. Ihan sä määräät elämästäsi ja tuntemuksista. Itse muuten tarjoaisin vahingossa jotain 20 vuoden suruaikaa jos oli kiva mies. Tai 3-5v. Elämä on lyhyt vaikka eläisi 90 vuotta, ehkä jossain kohtaa pitää toimia omalla tavalla. Exmies ei ehkä ilahdu taivaassa, mutta ehkä hän saa siellä seuraa, kun nyt ei voi olla täällä yhdessä. Paitsi osa välittää. 

En kyllä muutaman kuukauden kuluttua puolison kuolemasta uutta kaipaisi.

Ainakin vuoden kyllä kunnioittaisin puolisoni muistoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ihan normaali aika. Itse tapasin jo kahden kuukauden jälkeen uuden.

Ehdit sentään entisen hautaan viedä??

Kyllähän tuossa on uusi suhde ollut jo puolison vielä eläessä.

Täällä puhutaan kuin niitä uusia puolisoita löytyisi tuosta vaan. Tai sitten ihmisille kelpaa kuka vaan. Itse jäin 31-vuotiaana leskeksi ja missä mä olisin edes miehiä nähnyt, kun olin kaikki illat lasteni kanssa kotona. 10 vuotta olin leskenä ja sitten ihan ihmeellisellä tuurilla tutustuin ja rakastuin uuteen työkaveriini. 

Mitä sitä turhaa oottelemaan, heti vaan uutta putkeen. Jos ei omaa löydy lainaa toisen omaa. Siinä voi mennä 10 vuotta aivan sopevasti. Kun ei ota omaksi niin ei oo mitään vaivaa koko miehestä. Pyykit pesee ja ruokkii se vaimo joka ei tiedä mitään koko asiasta.

Juu semmosta se on elämä, ihan sopevaa on 10 vuotta leskenä eikä mitään hajuakaan mistä niitä miehiä niin vain löytys. Kaikki mitä näkee on jotenki outoja. Käytettyjä ja käppänöitä. Omia mielipiteitä ilman että haluaisi kuullakkaan mitä toisella on sanottavaa. Pitäs olla reitevä ja rintava ja kauniskin vielä kaupan päälle, ite ovat isomahasia kaljankittaajia. Haisevat kaljalle ja tupakalle. Kuka niitä viittii kauan katella. Paljon parempi olla yksin.

En voisi kuvitella että olisin parissa kuukaudessa edes miettinyt parisuhdetta.  Nyt 9 vuotta leskenä,  ei tulisi mieleenkään ruveta yhtään mihinkään.  Olen lapsillekin sanonut että sit pöpilään jos rupeen muka vaareja katselemaan.

Jäänyt mieleeni kun nelikymppinen mies sai sydänkohtaukseen työajossa, auto ja kuorma romuna,   alle vuosi niin rouva oli naimisissa ja pitkälle raskaana.   Tosin oli suhdetta jo pitänyt miehen eläessä.  Ei, eikä ollut rokotus kun sattui 80- luvulla.

Sotien jälkeen sanottiin että kannattaa jäädä leskenä yksin, sillä ei ollut tarpeeksi miehiä jäljellä.

Nykyään voi miettiä omia tunteita ja jaksamista.

Nämä ovat kovin yksilöllisiä juttuja. Suruhan ei mene koskaan pois vaan se on aina osa elämää. Sitten kun itse tunnet olevasi valmis uuteen suhteeseen (ja jos käy niin onnellisesti, että sopiva kumppani löytyy), niin nauti elämästä ja tartu tilaisuuteen. Itse tunsin olevani valmis vasta 3-4 vuoden kuluttua, mutta mies kuoli äkillisesti yllättäin, niin siihen ei ehtinyt yhtään valmistautua. Uuden kumppanin löytäminen ei vaan ole helppoa. Muiden ihmisten mielipiteistä ei kannata välittää.

Ei mikään. "Nainen on yksin onnellisimmillaan ja elää silloin pidempään".

Vierailija kirjoitti:

Sotien jälkeen sanottiin että kannattaa jäädä leskenä yksin, sillä ei ollut tarpeeksi miehiä jäljellä.

Nykyään voi miettiä omia tunteita ja jaksamista.

Onko sen ajan lapsissa niin paljon häiriintyneitä siksi, että heidät kasvatti astuttamisen puutteesta häiriintynyt emä?

kuitenkin pääsevät, kun ovat oppineet niin sinnikkäiksi.

T31