Nauratteko pierun jälkeen?

Kyllä, yleensä töissäkin jos päästän hiljaisen hiihtäjän. Nauran äänekkäästi ja työkaverit kääntyvät katsomaan. Ainakaan tuolloin kukaan ei arvaa epäillä minua pierusta.

Ainakin hymyilen itsetyytyväisenä.

Pieru on vain pidätettyä naurua. Jostain päästä sen on pakko purkautua.

Haistelen ensin ja sitten nauran omahyväisesti.

Haamut ja henget ympäristössä järkyttyvät syvästi sikailua, ihmisten vatsavaivoja. Siksi makeutusaineet eivät monelle sovi.

Nauran jos tiedän että peiton alle on päässyt oikein kamala mädäntynyt pitkä tuhnu, ja mies on toistaiseksi tietämätön hänen nenänsä kimppuun salakavalasti hiipivästä kuolemasta. En voi pidättää hihittelyä. Nauran jo pelkästä ajatuksesta tätä kirjoittaessa.

Mutta se on vasta hauskaa kun nauraa ja pieree yhtäaikaa pröt pröt pröt