Oppilaiden lomat ja toisekseen englanninkieliset viestit
Entisenä opettajana ehdottaisin, että vanhemmille myönnettäisiin oikeus lomauttaa lapsensa 5 vuorokaudeksi lukuvuodessa ilman seurauksia. (Nyt minäminäminät alkavat: miksei ei 20 vrk?) Lomaehtoihin kuuluisi se, että oppilas omatoimisesti ottaisi selvää läksyistä eikä olisi oikeutettu tukiopetukseen. Ajankohtaan osuvat kokeet jäisivät tekemättä - vanhemman valinta.
Opettajan pätevyysvaatimuksiin ei kuulu englannin kieli. Saattaa olla, että opettaja on lukenut englantia vain muutamia vuosia eikä pysty kovin hyvin sillä kirjallisesti tai suullisesti kommunikoimaan. Englannin kielen käyttö aiheuttaa monelle opettajalle joka tapauksessa lisävaivaa. 20 vuotta Suomessa asunut vanhempi kehtaa valittaa, ettei häntä palvella. Palvelu on ollut liiankin hyvää.
Miksi koulun pitäisi joustaa joka tilanteessa? Koulu on koulu ja lapsen velvollisuus. Jos vanhemmat ovat eri mieltä asiasta, älyäisivät edes olla hiljaa. Lomatapauksissa vain valehdellaan, että lapsi on ollut sairaana niin kuin kautta aikojen on tehty. (Jos naama ei kestä katsoa opettajia silmiin sen jälkeen, niin voivoi. Toiset oppilaat kuitenkin ehtivät kertoa, että lomalla ovat.) Jos se ei sovi, suu suppuun. Ei koulu voi kaikkien vanhempien oikkujen mukaan toimia.
Vanhemman kuuluu kantaa vastuu eikä yrittää aina sysätä sitä koulun niskaan. Vastuunsa kantoi vanhempi, joka soitti minulle, ettei lapsi voi tulla kouluun, koska hänellä on kova krapula (yläkouluikäinen). Hän kysyi asiasta mielipidettäni. Kerroin, että poissaolo on tullut selvitykseksi ja toivottelin hyvää viikonloppua. Nostin hattua hänelle, ettei hän yrittänyt kierrellä asiaa: asian olivat jo luokkakaverit kertoneet.