Miksi tk-eläkeläinen vie lapsensa päiväkotiin?
Kommentit (9)
Mitä se sulle kuuluu!
Voi olla lapsen parempi siellä kuin kotona.
Päiväkodit ovat nykyisin varhaiskasvatusyksiköitä joissa tarjotaan jokaiselle lapselle tarpeellista varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus aivan niin kuin perusopetuskin. Varhaiskasvattamatta jääminen voi altistaa lapsen syrjäytymiselle ja huonolle koulumenestykselle.
Minäkin olen vienyt. Lastensuojelu pakotti. Heidän mukaansa lapsi tarvitsee sosiaalisia kontaktakteja enemmän, ja minua voitaisiin auttaa kun lapsi oppii nukkumaan päikkärit siellä tms.
Ensin toki oli se haitolla istuva perhetyöntekijä, jota en enää jaksanut. Sitten pk, jos en olisi suostunut niin olisi varmaan ollut huostaanotto.
Jos onkin vain huvikseen sanonut olevansa tk-eläkkeellä ja tekee etänä töitä.
Koska hän voi ja varmaan parempi lapsellekin, että saa olla omanikäistensä seurassa.
Millaiseksi paikaksi ap oikein päiväkoteja kuvittelee? Joksikin vanhan ajan tarhaksi missä hoitotädit laulattavat lapsilla muumilauluja sillä aikaa kun vanhemmat ovat töissä?
No varsinkin jos vanhempi on mt-syistä eläkkeellä eikä kykene olemaan lapselle terveellä tavalla läsnä, ei kykene viemään kodin ulkopuolisiin kerhoihin tai harrastuksiin, tukemaan lapsen kaverisuhteita niin eiköhän se ole lapselle parempi olla päivät siellä päiväkodissa. Näin ei tietenkään välttämättä automaattisesti ole
Jos ihminen ei kykene 8h päivässä tekemään töitä, niin miten oletat että hän kykenisi 24/7 olemaan vanhempi? Vanhemmuus on monesti rankempaa kuin työnteko.
Ja ei, en tarkoita että sairas ihminen ei voisi silti olla 24/7 hyvä vanhempi lapselleen, varmasti voi olla. Lähinnä ihmettelen apn ajatusta.
Kysy häneltä.