”Sydäntalvella pahimmillaan joka kolmas on työttömänä” – Rakennusliiton puheenjohtajan pelot ovat käyneet toteen
Syyskuun tilastot näyttävät, että jo yli yksitoista prosenttia meidän jäsenistöstämme on työttömänä, eli keskimääräiseen verrattuna tuplasti, Palonen kertoo nyt lehdelle.
Hän pelkää pahoin, että alan suhdannetilanteesta johtuen sydäntalvella pahimmillaan joka kolmas liiton jäsen on vailla työtä.
– Puhutaan siis kymmenistä tuhansista ihmisistä pelkästään rakennusalalla.
HALLITUKSEN päätökset heikentää työttömyysturvaa on pahinta myrkkyä tässä tilanteessa, Palonen puhuu omiensa puolesta.
– Yksikään rakentaja ei tule työllistymään hallituksen esittämien muutosten vaikutuksesta.
Kommentit (19)
Halvemmalla palkalla töihin. Kyllä rakennusalalla on kysyntää edelleen, mutta hinnoittelua pitää hilata alaspäin rajusti.
– Rakentamisen kerrannaisvaikutukset koko talouteen ovat kuitenkin huomattavat lähtien rakennustuotteista, kuljetuksista ja kaupasta – puhumattakaan työllistämisestä.
Suomalaiset ay-ameebat eivät ymmärrä sitä, että työehdoista ja palkoista on tingittävä, jos laskusuhdanteen aikana haluaa tehdä töitä. Asuntojen härkämarkkinat on jo kaukana takanapäin. Nyt menee kaupaksi, jos pystyy tekemään halvalla.
Ketkä niitä asuntoja ostaisivat? Ikäluokat pienenevät eikä lapsiakaan synny Suomeen kuin harvakseltaan. Vaikeaa kuvitella, että monoa pelkäävät ihmiset ostaisivat tällaisena maailmanaikana asunnon.
Just oli uutisissa että tyhjiä kämppiä on Suomi täynnä enempää ei tarvita kun vanhojakin joudutaan purkamaan pois.
Meillä Turussa rakennuksilla on vain itäeurooppalaisia
Vierailija wrote:
Halvemmalla palkalla töihin. Kyllä rakennusalalla on kysyntää edelleen, mutta hinnoittelua pitää hilata alaspäin rajusti.
Haetaan työntekijät ulkomailta, niin kaikki voittaa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4b3addbc-5091-40fb-86d3-4f1386e75918
Siihen sihahti se Petterin "työvoimapula". Kokoomus ei pääsekään rahtaamaan paikkaajia Suomeen pimeimmästä Afrikasta?!
Vierailija wrote:
Meillä Turussa rakennuksilla on vain itäeurooppalaisia
Näin myös muualla Suomessa, ainakin Susirajan eteläpuolella. Toki osa on myös Euroopan ulkopuolelta.
Vierailija wrote:
Siihen sihahti se Petterin "työvoimapula". Kokoomus ei pääsekään rahtaamaan paikkaajia Suomeen pimeimmästä Afrikasta?!
Kyllä pääsee. On tänne ennenkin rahdattu laivakaupalla ihmisiä suoraan työvoimareserviin eli tuttavallisemmin ikuiseen työttömyyteen.
Vierailija wrote:
Just oli uutisissa että tyhjiä kämppiä on Suomi täynnä enempää ei tarvita kun vanhojakin joudutaan purkamaan pois.
Ja loput menee konkurssiin
Vierailija wrote:
Suomalaiset ay-ameebat eivät ymmärrä sitä, että työehdoista ja palkoista on tingittävä, jos laskusuhdanteen aikana haluaa tehdä töitä. Asuntojen härkämarkkinat on jo kaukana takanapäin. Nyt menee kaupaksi, jos pystyy tekemään halvalla.
Harvassa oli "härkämarkkinoilla" ne firmat, jotka ei olisi tuonut Baltiasta kieli- ja ammattitaidotonta halpatyövoimaa alihankkijabulvaanien kautta.
Vierailija wrote:
Just oli uutisissa että tyhjiä kämppiä on Suomi täynnä enempää ei tarvita kun vanhojakin joudutaan purkamaan pois.
Niin niin, mutta ne tyhjät kämpät ovat siellä Kaavilla...
Ja pelkästään pääkaupunki seudulla tuhansia tyhjiä vuokra-asuntoja puhumattakaan myytävistä
Vierailija wrote:
Suomalaiset ay-ameebat eivät ymmärrä sitä, että työehdoista ja palkoista on tingittävä, jos laskusuhdanteen aikana haluaa tehdä töitä. Asuntojen härkämarkkinat on jo kaukana takanapäin. Nyt menee kaupaksi, jos pystyy tekemään halvalla.
Hyvinä aikoina pomoille maksetaan osinkoja, työntekijöille ei mitään. Mutta heti kun huonot ajat koittavat huudetaan työntekijöitä jeesaamaan ja palkkoja pienentämään.
Vierailija wrote:
Suomalaiset ay-ameebat eivät ymmärrä sitä, että työehdoista ja palkoista on tingittävä, jos laskusuhdanteen aikana haluaa tehdä töitä. Asuntojen härkämarkkinat on jo kaukana takanapäin. Nyt menee kaupaksi, jos pystyy tekemään halvalla.
Tarkoitat, että kaikkien työläisten työehdot ja palkat eli ostovoima ja bkt ala. Suomi kehitysmaaksi.
Huolestuttavinta tässä on että samalla kun palkansaajia kyykytetään niin ei yrityksetkään enää iloitse. Talous on kuralla, pörssit vajoaa ja konkursseja tulee.
Hallitus on tehnyt sen kalleimmman mahdollisen mokan ja "tervhdyttänyt" talouden koomaan. BKT laskee , lama tulee, luottoluokitus heikkenee ja kun tienestit loppuvat ei velkaa suinkaan makseta pois vaan sitä otetaan lisää. Lama on ihan perkeleellisen kallis asia ja varjostaa maan taloutta vuosien ajan.
Suomi ei ole vieläkään toipunut 90-luvun lamasta eikä myöskään 2008 finanssikriisistä.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennys porrastuksineen on myös kova pala rakentajille hyväksyä.
– Ansiosidonnainen on pitänyt ammattilaiset kausityöttömyyden aikana alalla – rahaa on tullut sen verran, että sieraimet ovat pysyneet vedenpinnan yläpuolella, kunnes vasarat paukkuvat taas keväällä, Palonen kuvailee.
Hän arvioi, että moni häipyy muille aloille pysyvästi, kun hallitus on murskaamassa tätä järjestelmää.
– Ja sitten huudetaan työvoimapulaa. Tämä on vakava asia myös työnantajien kannalta.