Uusi tunne: kateus, miten pääsisi eroon?

Up, mielipiteitä

En tiedä. Mä olen kateellinen ihmisille ystävistä ja asunnoista. Kukaan ei asu niin huonosti kuin meidän perhe eikä mies halua tehdä asialle mitään. Ei ole edes varaa erota.

Mistä tulee alapeukut?

Aikuinen ihminen ei tunne alemmuudentunnetta somen pohjalta. Minusta on hyvin keskenkasvuista valittaa somesta.

Kateuden tunne on mahdollisuus kehittää itseään. Sillä se helpottaa.

Minä olen kateellinen samoista asioista ap. Olen ihan aikuisten oikeasti jo katkera pieni ihminen. Pieni sielultani ja pieni mieleltäni. 

Minulla ei ole koskaan ollut ystäväporukkaa, ja ne ihmiset joita luulin ystävikseni, ovat jääneet. Ei sillä, ettenkö olisi itse yrittänyt olla aktiivinen ja passiivinen ja kaikkea siltä väliltä. Minä en vain riitä, minulla ei ole mitään annettavaa muille, sen olen nyt tässä nelikymppisenä oppinut. 

Minulla ei ole lämmintä, tiivistä lapsuudenperhettä vaan riitaisa erosuku äiti- ja isäpuolineen, siskopuolineen ja kaunoineen. 

Nyt on halloween-aika, ja olen ihan aina tykännyt siitä. Koskaan en ole juhlinut sitä aikuisten kesken, vaikka tänäkin vuonna yritin että tulisiko joku meille tai lähtisikö joku minun kanssani. No ei, ei lähde, ei tule, ei kerkeä, muilla on jo omat porukkansa ja vakiintuneet juhlansa.

Pikkujouluja ei meidän valtavassa jättiorganisaatiossa järjestetä. Minä itse olen järjestänyt kahdet, mutta sitten muutettiin ja sinne jäi ne ihmiset. 

En ole itse asiassa koskaan juhlinut edes synttäreitäni aikuisten kesken. Minulla on puoliso ja lapsia ja me olemme tiivis perhe, mutta kaipaisin muutakin. Omaa aikaa, omia ihmisiä, omia juttuja. Kaikkea totta kai voi tehdä yksin, ja olen tehnytkin. Yksin matkustanut, yksin mennyt konserttiin, teatteriin, elokuviin, lounaalle, kahville, näyttelyyn, harrastuksiin. Yksin, yksin, yksin. Enää en pysty, tuntuu liian raastavalta olla aina se, joka tuli ilman seuraa.  

Onko kenelläkään samanlaista? Neuvoja kaipaisin

Up

On samaa, mutta en osaa auttaa. Olen kokeillut kaikenlaista psykoterapiasta energiahoitoihin ja omien tavoitteiden edistämiseen. Silti jäytää.

Ensimmäisenä tuli mieleen opiskelut ja jatko-opiskelut. Niistä on helppo löytää samanhenkistä porukkaa, josta voi löytyä myös vähitellen ystäviäkin.

Samalla opiskelu on uusia ajatuksia, uusia näkymiä ja "tankkausta" itsestään jatkuvan antamisen sijaan. Suosittelen vaikka iltaopintoja tai harrastuspiirejä.

Omassa itse-analyysissä on se huono puoli, jos ei pidä varaansa, että vertaa omia päätöksiään liikaa toisiin ja toisten tekemiin ratkaisuihin.

Sen sijaan pitää katsoa koko ajan ja aina vain eteen päin, "miten tästä selvitään parhaiten ja vähimmin vaurioin". Taaksepäin katsominen ja vertailu vain pahentaa ja väsyttää entistä enemmän. Ja jopa lamaannuttaa, kun pitäisi olla voimavaroja muutoksiin. Silloinhan ne negatiiviset ajatukset, murehtiminen ja kateus ryöpsähtävät. Jos vielä valvot harmitellen, noidankehä on valmis.

Hae siis uusia piirejä, uutta tekemistä ja ajattelemista, niin harmitkin alkavat ratketa hieman paremmin ja löydät uusia mielenkiintoisia ihmisiä.

Minun ainoa ystäväni on viina.

Mistä sitä toisten ihmissuhteiden laadun sitten näkee, niissäkin on ylä- ja alamäkiä ja jännitteitä, joita ei vain tuoda esiin. Keskittyä vain miettimään, miten omiaan voi parantaa, arvostaa niitä.

Ehkä ärsyttävä besserwisser Tommy Hellsten oli oikeassa väittäessään, että saat sen mistä luovut. Ainakin ihmissuhteissa tuntuu, että itseäni ei ole ikinä kiinnostanut ns. kaveriporukat, mutta kavereita on aina ollut ja tiedän, että jos vaikka haluaisin huomenna mennä jonkun kaverin kanssa kahville tai keikalle, varmasti löytyy kaveripiiristä joku, jolle käy ja lähtee mielellään seuraksi. Osa kavereista on lapsuudesta asti tuttuja, osa eri opiskeluista ja työpaikoista. Joka paikassa on joku, jonka kanssa synkkaa jollakin tasolla. Itse en ole tosin edes älynnyt, että kavereistakin voi olla kateellinen. Itse tunnen mieluummin joskus kateutta joitakin kavereitani kohtaan, jos niillä tuntuu menevän aivan kohtuuttoman mahtavasti. Vaikka tietenkin ensisijaisesti olen iloinen heidän puolestaan. Toisaalta jos en läheisesti tuntisi esim. keinottelumiljönääriä, uraohjusta ja älykköä, en varmasti tuntisi koskaan kateutta.Toisaalta kavereita kun ovat, olen kyllä heille joskus sanonutkin, että toivottavasti tajuavat aiheuttavansa kateutta, se on nimittäin imartelun korkein muoto.

Ei tuo ole kateutta. Se ei nääs vie kaloja vedestä.

#5, mikset ole paikanpäällä tutustunut ihmisiin, jos olet johonkin vaivautunut?

Vierailija wrote:

Minun ainoa ystäväni on viina.

Se valehtelee sinulle. 

Minä tunnen itseni yksinäiseksi lukiossa.

Tähtään huippuarvosanoihin.

Hengasin ekana vuotena outojen tyyppien kanssa joilla ei ole jatko opinto suunnitelmaan.

Koen että minua katsottaisiin pahasti jos yrittäisin vaihtaa toiseen porukkaan.

Ystäviä minulla ei lukion ulkopuolella tietenkään ole.

Olen lukiolainen.