Mustasukkaisuus
Olen joskus mustasukkainen naiseni exälle. Etenivät edellisessä suhteessa nopeasti ja me etenimme huomattavasti hitaammin. Naiseni erosi exästä koska exänsä kohteli huonosti. Kertoi ettei halunnut tehdä samoja virheitä uudelleen ja siksi eteni kanssani hitaammin. Kuitenkin koen satunnaisesti mustasukkaisuutta tästä. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten pääsitte yli?
Kommentit (4)
Itsestäkin tuntuu, että saa kärsiä vain toisen exien teoista enää nykyään.
Mustasukkaisuuteen en osaa ottaa kantaa, mutta vähän samanlaista epävarmuutta koin itse suhteen alussa, kun eteneminen oli tosi hidasta.
Jotenkin sitä ajattelee, että lupaavan suhteen pitäisi edetä kiihkeästi ja helposti. Ei haluaisi tuntea itseään miksikään "järkivalinnaksi", jota toinen opettelee pikkuhiljaa sietämään.
Miksi? Mustasukkainen siitä että toista on kohdeltu huonosti? Se on vaan itsekunnioitusta että ei anna itseään kohdella huonosti ja haluaa nähdä että ihminen on muuttunut ja siihen todella tarvitaan aikaa.
Jos haluat edetä nopeasti, ole todella hyvä mies häntä kohtaan nyt ja jatkossa.