Orpon hallitus laittaa Suomen kuntoon -nimittäin eläkeläisille! IS: Eläkkeisiin yllättävän suuri korotus ensi vuonna
IS: Eläkkeet nousevat nyt toista vuotta peräkkäin palkkoja enemmän
Samalla ensiasunnon ostajan verovapaus varainsiirtoverossa poistuu. Säästöjä ja leikkauksia tehdään yksinhuoltajilta, opiskelijoilta, lapsiperheiltä ja matalapalkka-aloilla työskenteleviltä.
Otetaan pois niiltä, jotka olisivat sitä tulevaisuuden Suomea ja tulevaisuuden hyvinvointia tänne rakentamassa ja annetaan jo elämän ehtoopuolella oleville suurten ikäluokkien eläkeläisille, joilla on jo asunnot, mökit, autot kaikki hankittuna, kun he ovat eläneet elämänsä aikana, jolloin töihin todella pääsi vain menemällä eikä pikkuyksiö maksanut samaa kuin omakotitalo. Työt olivat vakituisia ja palkalla elätti itsensä. Tosin on nykyajan työelämässä, jota hallitus myös kurjisti lähtemällä ensitöikseen purkamaan työntekijän irtisanomissuojaa.
Samaan hengenvetoon sitten nuristaan, miten nuoret ei enää tee lapsia eivätkä enää tee töitä. Kun ei ole varaa ja työelämästä on tehty yhtä nollasopimusta, vuokrapaikkaa, määräaikaista pätkää, palkatonta "harjoittelua" ja "kokeilua", temputusta ja vemputusta. Työ ei enää tuo elämään varmuutta, taloudellista turvaa eikä rutiinia.
Vakituiset palkkatyöt sellaisella palkalla, jolla kykenee elättämään itsensä tässä maassa ilman Kelan tukia ovat harvassa.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009921497.html
Kommentit (232)
Björn Wahlroos oli oikeassa. Suomesta on tullut vanhainkoti. Nuoret lähtee muualle.
Eläkeläisissä on myös paljon köyhiä, joilla ei ole omaa asuntoa, autoa eikä sitä kesämökkiä.
Eläkehullu näköjään taas aloitti ketjun!
Monella opiskelijalla on vanhemmat auttamassa.
Kuka auttaisi köyhää eläkeläistä?
Korotukset johtuu indeksistä, ei tää hallitus niitä ole päättänyt, korotukset tukee inflaation takia. Viime vuonna oli vielä isompi korotus, silloin oli eri hallitus eli ymmärrätkö jutun juonen?
eäkkeet on viimevuosina jääneet korotusten suhteen melko vähälle indeksien takia, monella se pieni korotus joka on tullut hävisi veroihin, eli jäi vähemmän käteen kun ennen niitä muutaman euron korotuksia koska verot nousi
Vierailija wrote:
Korotukset johtuu indeksistä, ei tää hallitus niitä ole päättänyt, korotukset tukee inflaation takia. Viime vuonna oli vielä isompi korotus, silloin oli eri hallitus eli ymmärrätkö jutun juonen?
Hallitus kuitenkin päättää kuka korotuksen saa ja kuka ei. Nyt se otettiin pois nuorilta, lapsiperheiltä ja annetaan eläkeläisille. Ymmärrätkö itse jutun juonen? Et taida.
Vierailija wrote:
Eläkeläisissä on myös paljon köyhiä, joilla ei ole omaa asuntoa, autoa eikä sitä kesämökkiä.
Eläkehullu näköjään taas aloitti ketjun!
Heillä on toimeentulotuki joka kattaa kaiken mitä siellä kotona nysvätessä tarvii. Pihejä kuin mitkäkin mihin ne rahaa tarvii korotuksia varsinkaan. Tilleillä makaa tonni tolkulla rahaa.
Aloittaja ymmärtää eläkkeiden noston perusteista saman verran kuin sika sinfoniasta.
Tottakai oikeistopuolueet tekee oikeistolaista politiikkaa. Siihen kuuluu että ne rikastuu kaikkein eniten joilla on jo ennestään eniten. Tai no, Purra lupasi muuta ja jotain venkoilee jälkikäteen että se oli toimittajan kysymyksen vika kun meni kysymään eroa kokoomukseen, ihan niin kuin se olisi joku syy valehdella ja sanoa että se ei meille käy.
Hullua et joillekin tulee monta eri kiristystä leikkausta. Omalle kohdalle ainakin viisi sitten sit rikkaat ja eläkeläiset saa vaan korotuksia vaikka vähiten niitä tarvivat.
Vierailija wrote:
Monella opiskelijalla on vanhemmat auttamassa.
Kuka auttaisi köyhää eläkeläistä?
Eläkkeisiin pitäisi määrätä katto. Oikeasti köyhät eläkeläiset saisivat korotukset, muut ei.
Luulin, että kaikki osallistuu näihin talkoisiin? Yli 14e/kk tienaavat, eläkeläiset, pörssiyhtiöt, kansanedustajat ja ministerit itse on rajattu ulkopuolelle palkankorotuksin ja tekemällä sopeutumisrahasta rajaton etuus. Yritystuista ja yritysten verohelpotuksista, joihin valtio laittaa arviolta 7-8 miljardia vuosittain ei myöskään leikata ja ne ovat vastikkeeton tulonsiirto veronmaksajilta pörssiyhtiöille. Voisi sisältyä vähintään lakisääteinen velvoite näille firmoille työllistää Suomessa, jottei kaikki rahat valuisi veroparatiiseihin.
Epäsovun kylväminen suomalaisille, kuten tämäkin eläkeasia, taitaa taas tulla rajan takaa Pietarista.
Vierailija wrote:
Björn Wahlroos oli oikeassa. Suomesta on tullut vanhainkoti. Nuoret lähtee muualle.
Eivät lähde mihinkään vaan makoilevat työttöminä sohvilla ja valittavat.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eläkeläisissä on myös paljon köyhiä, joilla ei ole omaa asuntoa, autoa eikä sitä kesämökkiä.
Eläkehullu näköjään taas aloitti ketjun!
Heillä on toimeentulotuki joka kattaa kaiken mitä siellä kotona nysvätessä tarvii. Pihejä kuin mitkäkin mihin ne rahaa tarvii korotuksia varsinkaan. Tilleillä makaa tonni tolkulla rahaa.
En saa toimeentulotukea, en nysvää kotona, en ole pihi, eikä tililläni ole tonni tolkulla rahaa.
Tilannehan on nyt se, että tuhannet työttömät yrittävät sinnitellä eläkkeelle asti, jos vain terveys kestää. Sitten minimieläkkeillä kitkutellaan kuukaudesta toiseen. Hyvä, jos rahat riittävät vuokraan ja ruokaan.
Köyhiä eläkeläisiä on paljon, minäkin saan sitten jonkun kympin enemmän - on se tietty parempi kuin ei mitään tai leikkaukset. Mutta ei kannata niputtaa eläkeläisiä yhdeksi ryhmäksi.
Eläkkeitä maksetaan 34,9 miljardia.
https://www.taloustaito.fi/tyo-elake/keskielake-1-845-euroa-kuukaudessa…
Ansiosidonnaista maksetaan 1,8 miljardia
Arvaa kummasta hallitus leikkaa?
Sosiaaliohjaajat suunnittelevat, että omaiset osallistuvat eläkeläisten hoitoon.
No, ei todellakaan osallistuta, hallitus vie bensarahat ja linja-autorahat.
Ei tällä ole mitään tekemistä nykyhallituksen kanssa. Perustuu vanhaan lakiin.