Miksi synnytys ei jo ala?
Onko tää enää normaalia? Olen käynyt lääkärillä kolme ja puoli viikkoa sitten jolloin todettiin että kohdunkaulaa on 1,5 cm jäljellä ja kohdunsuu 2 cm auki. Paikat jo hyvin pehmentyneet.
supistuksia on ollut sen jälkeen päivittäin, kipeitäkin, mutta eivät vain ole jatkuvia. Pisin sarja mulla oli toissayönä kun kipeät supistukset kestivät reilut kolme tuntia mutta sitten loppuivat taas. Viime yönä ei tullut yhtään supistusta ja alkaa olla henkisesti jo uupunut olo. Vauvan pää myös painaa ja vihloo ikävästi.
en haluaisi käynnistystä. Esikoisen kohdalla menin aivan liian aikaisin sairaalaan ja turhaan kiduin siellä oksitosiinitipassa. Toivon että tämä alkaisi itsestään mutta odottelu tekee hulluksi.
Nyt meneillään 40+2, esikoinen syntyi 39+6.
Kommentit (19)
Lapsi ei halua tähän pahaan maailmaan. Oikeesti keinoja on ,seksi,siivous,sauna. Kokeile.
Yksikään vauva ei ole jäänyt syntymättä. Hän tulee kun on siihen valmis.
Odotan esikoistani melkein samoilla viikoilla eikä mulla ole ollut vielä yhtään supistelua. Ei edes mitään tietoa miltä ne tuntuu :D ei se auta kuin odotella. Olen kävellyt portaita kun kuulin, että sillä voisi olla jotain tehoa mutta toistaiseksi ei.
Saunominen on kokemukseni mukaan hyvä apu.
Vierailija wrote:
Saunominen on kokemukseni mukaan hyvä apu.
Mikä siinä saunassa auttaa? Ja käykö kuuma suihku jos ei kärsi olla saunassa?
Sulla vaan toi latenssivaihe tuppaa kestämään pidempään. Inhottavaa mutta täysin normaalia. Tuskinpa enää kauaa menee että supistukset alkavat eivätkä enää lopu :) Kokeile porrasnousua, kyykkäilyä ja rentoutumisharjoituksia liikunnan jälkeen.
Mulla alkoi supistukset 38+3 ja sitten ne voimistui. Suoraan synnärille ja ponnistusvaihe kesti 10 min :) kiva ja nopea synnytys.
Voiko vauvalle huhuilla vatsan läpi ja kysyä asiaa.
Vierailija wrote:
Yksikään vauva ei ole jäänyt syntymättä. Hän tulee kun on siihen valmis.
Tämä on suurinta p***aa mitä kukaan voi sanoa. Maailmassa kuolee satoja jossei tuhansia naisia vuosittain sen takia, että synnytys ei kinä lähde käyntiin. Itselle meinasi käydä esikoisen kohdalla näin, 24h yritysten jälkeen kohtu lähti sulkeutumaan takaisin. ei muuta kuin kiireelliseen sektioon. Ilman länsimaista terveydenhoitoa oltaisiin kuoltu siihen molemmat. Ja ätsäs vaiheessa oltiin rv 42+2.
Kyllä tuo on normaalia. Itselläni edeltävä aika oli pitkä ja uuvuttava, olin sitten jo valmiiksi ihan kipeä ja väsynyt kun synnytys alkoi oikeasti. Kyllä ap hän tulee kun on aika.Vaikka nyt tuskastuttaa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Yksikään vauva ei ole jäänyt syntymättä. Hän tulee kun on siihen valmis.
Tämä on suurinta p***aa mitä kukaan voi sanoa. Maailmassa kuolee satoja jossei tuhansia naisia vuosittain sen takia, että synnytys ei kinä lähde käyntiin. Itselle meinasi käydä esikoisen kohdalla näin, 24h yritysten jälkeen kohtu lähti sulkeutumaan takaisin. ei muuta kuin kiireelliseen sektioon. Ilman länsimaista terveydenhoitoa oltaisiin kuoltu siihen molemmat. Ja ätsäs vaiheessa oltiin rv 42+2.
Herranjumala! En oo ikinä kuullut tällaisesta. Tosi pelottavaa :( tosi pitkälle edennyt sulla. Mitä tarkoittaa että kohtu lähtee sulkeutumaan takaisin?
Viltti heilumaan tiheästi niin siinä tulee aktiviteetttia ja vauvakin alkaa varmaan miettiä pois tulemista.
Vierailija wrote:
Viltti heilumaan tiheästi niin siinä tulee aktiviteetttia ja vauvakin alkaa varmaan miettiä pois tulemista.
Itsellä ei olis peiton heilutus tullut mieleenkään loppuraskaudessa sen ison mahan kanssa. Ei olis ollut asentoa missä ois kestänyt olla, kyllä sen verran puuskututti ihan kaikki liike.
Kannattais varmaan olla sairaalaan yhteydessä…kyllä kuulostaa oudolta ettei ole jo alkanut. Kai olet tehnyt liikelaskentaa ja kuulostellut muutenkin lapsen liikkeitä?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Yksikään vauva ei ole jäänyt syntymättä. Hän tulee kun on siihen valmis.
Tämä on suurinta p***aa mitä kukaan voi sanoa. Maailmassa kuolee satoja jossei tuhansia naisia vuosittain sen takia, että synnytys ei kinä lähde käyntiin. Itselle meinasi käydä esikoisen kohdalla näin, 24h yritysten jälkeen kohtu lähti sulkeutumaan takaisin. ei muuta kuin kiireelliseen sektioon. Ilman länsimaista terveydenhoitoa oltaisiin kuoltu siihen molemmat. Ja ätsäs vaiheessa oltiin rv 42+2.
Herranjumala! En oo ikinä kuullut tällaisesta. Tosi pelottavaa :( tosi pitkälle edennyt sulla. Mitä tarkoittaa että kohtu lähtee sulkeutumaan takaisin?
Oli 23h yrittämisen jälkeen 7cm auki, tuntia myöhemmin 6cm. Kaikki oli kokeiltu oksitosiinista, kalvojen puhkaisun kautta kävelemiseen jne. Kiirellisen sektion päätös tehtiin 10min sen jälkeen kun selvisi toi kohdun suun tilanne.
Voimia! Voit koittaa myös lypsää rintoja tai muuten stimuloida nännejä mahdollisimman rauhallisessa ympäristössä. Tämä on ainut "kikka", jolla on tutkitusti jonkinlainen synnytystä edistävä vaikutus. Jos yhtään tuntuu siltä, ota yhteys synntyssairaalaan, ne tietää siellä paremmin, mikä on normaalia ja mikä ei. <3
Sinun toukalla on hyvä olla siellä mahassa. Ei se halua pois. Anna sen vielä muhia. Kyllä tuo tupsahtaa, kun aika on kypsä. Tai lääkärit antavat vähän apua käynnistämisessä, vaikka et haluaisikaan. Ei tuohon voi oikein itse vaikuttaa. Joku tarjoaa jumppapalloa, toinen kävelylenkkejä, ei ne aina auta. Olemme kaikki yksilöitä. Sinun tilanteesi on omasi ja syntymätön lapsesi saattaa olla jääräpää.
Onnea loppuajan odotukseen. 😁
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Viltti heilumaan tiheästi niin siinä tulee aktiviteetttia ja vauvakin alkaa varmaan miettiä pois tulemista.
Itsellä ei olis peiton heilutus tullut mieleenkään loppuraskaudessa sen ison mahan kanssa. Ei olis ollut asentoa missä ois kestänyt olla, kyllä sen verran puuskututti ihan kaikki liike.
Onhan niitä eri asentoja vaikka kuinka kun käyttää mielikuvitusta. Lusikassa voi olla makuuasennossa eikä tarvitse kauheasti liikkua. Meillä harrastettiin kaikkien lasten kohdalla melkein viimeiseen asti.
Jumppapallon päälle istumaan ja siinä pompottelet vaikka telkkaria katsoessa.