Tein aivan väärän isävalinnan lapsilleni

Tervetuloa kerhoon. Suosittelen eroa. Vaikeaahan se on. Itse olen nyt yksin kahden poikani kanssa. Isänsä ei juurikaan edes näe heitä tai pidä yhteyttä. Jos anelen, niin vie heidät ehkä kahvilaan. 

Ai

Minä valitsin oiken ja nyt on kolme ihanaa lasta ihanan miehen kanssa

Maailma on täynnä Mr. Wrongeja.

Vierailija wrote:

Ai

Minä valitsin oiken ja nyt on kolme ihanaa lasta ihanan miehen kanssa

Täytyy kyllä olla harvinaisen ikävä ihminen, jos kommentoi tälläistä tosissaan tämmöiseen aloitukseen. Kerrotko myös syöpään sairastuneiden ketjussa kuinka ihanaa on olla syövätön kun on aina tehnyt oikeanlaiset elinvalinnat ja työttömien ketjussa kuinka ihanaa olla palkollinen kun on aina ollut työpaikka?

 

Jestas mikä ihmistorvi. 

Oliko mies kuitenkin komea, hauska ja jännä?

Vierailija wrote:

Oliko mies kuitenkin komea, hauska ja jännä?

Eikun ruma, tylsä ja helvetin tylsä. 

ja silti piti tehdä monta...

Et taida olla vaativalla alalla asiantuntijana.

Otan osaa, ap. Välillä on tullut mietittyä itsekin samaa. Mutta ei näitä aina voi ennakoida.

 

Oma mieheni on muuten hyvä isä ja puoliso, mutta herkkä stressaantumaan ja suuttuessaan huutaa ja raivoaa välillä ihan epäasiallisesti. Ennen lapsia ja pienten kanssa en olisi voinut kuvitellakaan tuollaista, mutta teinin kapinointi yhdistettynä vaativaan työhön on hänelle selvästi liikaa. Olen yrittänyt ehdottaa, että ostetaan tai vuokrataan hänelle oma yksiö, johon voisi vetäytyä palautumaan, mutta sekään ei kelpaa. Ei tässä kai auta kuin odottaa, että teini kasvaa ja mies rauhoittuu. Perheterapiassa ollaan käyty ja eroakin olen välillä miettinyt, mutta toisaalta uskon, että tämä menee ajan kanssa ohi. 

 

Oho, av:lla joku tekee valintoja elämässään, eikä elämä vain tapahdu hänelle. Jo nyt on maailmankirjat sekaisin.

Ihan oma syy. Kun on kuitenkin kyse ihmisistä, jotka ovat tarpeeksi vanhoja lisääntymään, ei voi olla liian nuori tekemään päätöstä asian suhteen. Tässä tapauksessa on selvästi päätetty olla tekemättä mitään asian suhteen. Sitten on päädytty tilanteeseen jossa on perhe idiootin kanssa ja elämä on muutoinkin perseestä.

Ette koskaan löydä ihanteellista miestä itsellenne, jos ette itse ole ihanteellisia, ja näitä ihmisiä on harvassa. Jos itse on täydellinen, voi odottaa saavansa täydellisen miehen, muuten se ei onnistu, epäsuhta on liian suuri. 

Minä en varsinaisesti lapsia tehnyt, mutta sain kaksi lasta ihan hyvän miehen kanssa. Tämä mies kuitenkin vammautui onnettomuudessa ja hänelle jäi vammoja jotka vaikutti hänen käytökseensä ja persoonallisuuteensa tavalla minkä vuoksi ei hänestä enää ollut isäksi.

Tilanteet muuttuu. Joskus käy niinkin että ihmisestä paljastuu ne ikävät asiat vasta sitten kun ne lapset on jo olemassa.

Vierailija wrote:

Ihan oma syy. Kun on kuitenkin kyse ihmisistä, jotka ovat tarpeeksi vanhoja lisääntymään, ei voi olla liian nuori tekemään päätöstä asian suhteen. Tässä tapauksessa on selvästi päätetty olla tekemättä mitään asian suhteen. Sitten on päädytty tilanteeseen jossa on perhe idiootin kanssa ja elämä on muutoinkin perseestä.

Jessus! Toisinaan jopa 10-vuotiailla alkaa menkat ja on biologisesti riittävän vanha lisääntymään, luulen kuitenkin ettei harkintakyky kuitenkaan ole moneen vuoteen vielä kehittynyt lisääntymisen vaativalle tasolle.

Samoissa mietteissä olin. Aloitin vakavan seurustelun aivan liian nuorena, enkä nähnyt varoitusmerkkejä, jotka olisivat minulle tällä elämänkokemuksella kristallinkirkkaita. 

Myöhemmin mies vielä sairasti aivotapahtuman, joka muutti kielteiset piirteet vielä huonommiksi ja ero siitä tuli. Helppo päätös ei ollut, mutta pelastin itseni ja lapset.

Vierailija wrote:

ja silti piti tehdä monta...

Et taida olla vaativalla alalla asiantuntijana.

Kaksi lasta, alle 2 vuoden ikäerolla. Ei ne ongelmat sellaisen pienen vauvan kanssa, jota minä lähes yksin hoidin miehen ollessa töissä, vielä ilmenneet. Ja mitä ilmeni pistettiin neuvolassakin normaalin piikkiin; tämä on uusi elämänvaihe miehelle ja ihan normaalia. Sit kun niitä lapsia oli kaksi ja kasvoivat, sekä vaatimukset miehen isyydelle myös kasvoi, alkoi ongelmat ilmenemään ja kärjistymään. 

 

Ja me ollaan erottu. Jossain kohtaa ajattelin että mies on vähän kasvanut kun meni jokseenkin ilman draamaa ja hammastenkiristystä, mutta taisi vain olla lapsilla seesteisempi vaihe. Nyt kun lapset kolkuttelee teini-ikää, on isän kanssa taas aivan mahdotonta. Hän on kuin kolmas teini; ei ota vastuuta, syyttelee lapsia kaikesta ja kiukuttelee pahemmin kuin lapset itse. Eli todella raskasta edelleen, vaikka ollaan erottu. Ja olen siihen ihmiseen sidottu loppuikäni näiden lasten kautta.  AP