Eikö ihmiset tosiaan mene katsomaan kotimaista elokuvaa jos sen pääosissa ei ole vähintään 5 Putous-näyttelijää?
Itseäni tuo vain häiritsee. Esim. munamies tekoparrassa ei luo rooliin lainkaan uskottavuutta.
Kommentit (25)
No taidan sitten olla poikkeus, koska en katso yhtäkään elokuvaa, jos siinä on joku Putouksen näyttelijöistä.
Selittää vaa ton taidepuolellaki piilevän korruption, samat ihmiset ketkä pyörittää niitä piirejä suosii omia kavereitaan eikä anna tilaa muille
Putous suunniteltiin tyhmän kansanosan viihteeksi. Se vetoaa siihen yllättävän ison osaan kansasta jonka älyllinen kapasiteetti ei yksinkertaisesti oikein riitä mihinkään, niihin joilla kuola valuu toisesta suupielestä ja tupakka käryää toisessa. Siihen on syynsä miksi ne hahmot ovat niin alkeellisia ja dialogit lapsellisia.
En kanssa ole ymmärtänyt, mikä on pielessä suomalaisten elokuvien castingissa. Vai onko piirit oikeasti niin pienet ja ahtaat hyväveli ja sisko kerhossa, että rooliin kun rooliin otetaan aina se sama Mikko Leppilampi esittämään itseään. Ja haluaako kaikki kaksi suomalaista ohjaajaa samanlaista teatterijäykkää dialogin läpiluentaa, mikä ei vaan toimi elokuvassa?
No ei Mikko Leppilampi ole ollut monessakaan elokuvassa. Nyt tulevassa Comebackissa taitaa vetää pääosan. Ja on suomalaisia sarjoja , joissa ei kuluneita kasvoja näy ( mm koodinimi Annika), no Strang taitaa olla. Kaupan kassallakin on samat naamat päivästä toiseen, samoin lähikahvilassa tai kirjastossa.
Suomalaiset näyttelijät on niin paskoja, että ihan sama, kuka siellä on. Ei niitä voi katsoa.
Tähän on helppo vastaus.
Eivät mene.
Pääosaesittäjän tunnettuvuus on tärkeimpiä syitä elokuvan kaupalliselle menestykselle sekä Suomessa että maailmalla. Ohjaajan tunnettuvuus tulee kakkosena. Sitten ihan erikseen on elokuvasarjat, jossa koko brändin tunnettuvuus ratkaisee. Elokuvapalkinnot (ulkomailta) auttavat toki myös.
Tämä on laskukoneella tehtävää faktaa, ei mikään mielipide. Ei Amerikan filmitähdille makseta kymmentä miljoonaa roolista, koska hän on hyvä näyttelijä. Hänen nimensä tuottaa niin paljon, että palkka kannattaa.
Suomessa toimii sama minikoossa.
Menee toki. Katso vaikka kaurismäen Kuolleet lehdet-leffan yleisömääriä.
Minä olen kova kotimaisten( kin) leffojen katsoja . ensi viikonloppuna taas elokuviin.
Miksi kukaan menisi katsomaan ainuttakaan elokuvaa jossa on ainuttakaan putous-näyttelijää? Eiköhän heidän kyvyttömyytensä tulleet jo selväksi?
En katsele suomalaisia elokuvia, en lue suomalaisia kirjoja, en ole kiinnostunut suomalaisesta taiteesta, enkä varsinkaan kuuntele suomalaista musiikkia. Hirveää shaibaa.
Vierailija kirjoitti:
Jep tai joku Mikko Leppilampi, yks syy minkä takia mä en kato enää mitään suomalaisia elokuvia, aina samat
Leppilammen puheesta ei saa mitään selvää, kun eihän se saa edes suutaan auki.
Ymmärrän täysin, että monet näyttelijät tarttuvat tilaisuuteen tehdä kevyttä viihdeohjelmaa tai hölmönkin tuntuisia visailuohjelmien juontoja. Elokuva- tai teatterirooleja ei aina ole kaikille riittävästi ja tv jutuista saa sentään jotain palkkaa ja särvimtä leivän päälle. Työtä se on heille, eikä mitään työtä pidä väheksyä.
En oo ikinä katsonut putousta, mutta en todellakaan ajattele siihen osallistuneita mitenkään huonoina näyttelijöinä. Suomessa harvalle nuorelle näyttelijälle on niin paljon töitä tarjolla että ois varaa kieltäytyä tuollaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan menisi katsomaan ainuttakaan elokuvaa jossa on ainuttakaan putous-näyttelijää? Eiköhän heidän kyvyttömyytensä tulleet jo selväksi?
Olet siis sitä mieltä että kaikki Putouksessa näytelleet ovat kyvyttömiä?
Speden elokuvat ilman Loiria = 200 000 katsojaa vähemmän.
Napapiirin sankarit ilman Vatasta = 50 000 katsojaa vähemmän.
Se on aika iso kasa rahaa riskeerata.
Pääseekö Suomessa edes kukaan näyttelemään mihinkään ammattimaiseen tuotantoon ellei käy teatterikoulua?
Tulevassa Dingo-elokuvassa nimeltä Levoton Tuhkimo ei ole tiettävästi pääosissa yhtäkään Putouksessa ollutta.
Jep tai joku Mikko Leppilampi, yks syy minkä takia mä en kato enää mitään suomalaisia elokuvia, aina samat